Sawo Show 7.8.2010

Tämä viikonloppu oli sitten omistettu koirailulle. Kävimme nimittäin Kuopiossa Sawo Show'ssa katsomassa, mihin me pystytään pitkästä aikaa. Koska Kemi jäi välistä, meidän piti hakea täältä sitten lisää kannustinta tulevaisuutta varten. Minulle riittäisi, että saisimme EH:n tai ERI:n, jonka jälkeen voisimme hakea 1. ruusuketta. JEE! Tämä vuosi otettiin näyttelyiden kannalta ns. vasta-alkajina, joten olimme asettaneet sen tavoitteeksi tänä vuonna.

Lauantai osoittautui taas todella porottavan kuumaksi Kuopiossa. Viimeksi, kun kävimme Kuopiossa, asteita oli mahtavat 35 tai jotain ja tämä ei hirveästi hävinnyt sille helteelle. Onneksi paikalla oli tuttuja kasvoja ja saimmekin paikan Sipolan Juhan ja Tynin Seijan teltasta -- SUURI KIITOS!! --, koska ilman telttapaikkaa, olisimme olleet ns. pississä. Helle oli hirveä. Onneksi ei tarvinnut välittää kauheasti enää nyt siitä, että seisoisi koko ajan auringon porotuksen alla.

Lista seuraavia kesäkisoja varten:

• Teltta
• Sontikka (iso)
• 2 x retkituoli
• Pöytä x 2: omille tavaroille ja koiralle
• Tuuletin häkkiin 

---

Sheltit olivat tänään kehässä nro 15. Kaikkiaan shelttejä oli kisassa mukana 77: pentuja 5, uroksia 27 ja narttuja 45. Tuomarina toimi tänään Alan Bradshaw Uusi-Seelannista.

Kehä tuli nopeasti eteen (aika kuluu mukavasti poristen asioista ja koiraa puunaten ja harjaten + kuulumisia vaihdellen) Tuomarin linja näytti olevan tiukka urosten kohdalla -- ERIä tippui todella vähän. Patekin (Viivin veli) sai tuta sen, kun Minnan mukaan Pate sai vain "Pyh-EH" ja sijoittui ensimmäiseksi. (!!!) HUOKAUS! Kun joskus osuisi meidänkin kohdalle. :D

Onneksi tuomari oli tytöistä enemmän innostunut ja neidit saivatkin sitten vaaleanpunaista enemmän. Kehään juoksimme onnellisina ja rentoutuneina - KERRANKIN. Olin hyvällä tuulella, joka sitten näkyi. Valitettavasti hyvä tuuli ei kauaa jatkunut, koska perässämme kehässä kulki koira, joka yrittää syödä Viivin hännän (!!!!). Tosiaan ko. koira haukkua räksytti koko kehän ajan Viiville ja Viivi pinkoi pakoon. Yritin tosin korjata tilannetta hieman rauhoittelemalla Viiviä, mutta se ei hirveästi auttanut. (Lohdutuksena ko. koira sai H:n, mutta olisi saanut saada kyllä käytöksestä T:n.)

Koska tuomari oli mies ja harmaa & parrakas sellainen, Viivi tietysti hieman säikkyi vieraan miehen kosketuksia eli painautui pöytää vasten, mutta ei murissut tai ärissyt tai muuta. Ihan rauhassa sai katsoa neitiä ja neiti oli nätisti. Tuomari antoi minulle samalla neuvoja, miten saada koira käyttäytymään miehiä kohtaan tulevaisuudessa hyvin eli anna nakkeja vieraille vastaantuleville miehille, jotta he voivat antaa nakin takaisin Viiville ja näin totuttaa. Ihan hassua saada kilpailuissa neuvoja, jotka todellakin ovat tarpeen...

Kävelyssä Viivi meinasi tehdä Raahet eli aikoi juosta pois miehen luota niin pian kuin mahdollista, mutta minä odotin, että neiti rauhoittui ja pääsimme kävelemään mukavasti. Molemmat menivät kivasti: niin edestakainen kävely kuin ympyräkin. Pöytä jäi vain harmittamaan, joka näkyi sitten arvostelusta. Tuloksena EH eli erittäin hyvä, jonka arvostelun aikana tuomari sanoi sihteerille, että: "What a pity."

Tienasimme kuitenkin ykkösruusukkeen, joten olen tyytyväinen.

Koska ERIä tuli viisi kappaletta, emme jääneet sitten enää odottelemaan, vaan hain todistuksen, keräsimme kamamme ja lähdimme shoppailemaan alueelle. Mukaan sieltä lähti vihdoin varustelaukku, jonka perään olin kuolannut Oulusta asti. Hyvä reissu ja tuli tehtyä.

Kesä 2010 - Suomea päästä päähän

Olemme viilettäneet koko heinäkuun niin ahkerasti, että en ole sitten ehtinyt kirjoitella tänne mitään pitkään aikaan. Nyt aion korjata sen puutteen. Tein blogiin uuden sivuston näyttelytuloksia varten - sinne pääsee ylätunnisteesta ko. otsikolla varustetusta linkistä.

Sadepäivän hupia

Heinäkuu on tosiaan melkein jokaisella suomalaisella lomakuukausi - tämä ei ollut poikkeus meidänkään taloudessa. Heti, kun heinäkuu alkoi, aloitimme Peten kanssa kodin kunnostelun: istutimme kukat, maalasimme terassit, ajoimme nurmikkoa, puunasimme kämppää. Siinä menikin ensimmäinen viikko. Viivi nautti, kun me molemmat olimme kotona hänen kanssaan. Lämpimien ilmojen takia lenkkeily sijoittui aina iltaan, joten oli mukava käydä iltaisin itikoiden kauniissa surinassa kävelemässä pieni lenkki. Metsään ei ilennyt mennä, koska siellä olisi saanut olla ns. neulatyyny suurimman osan ajasta. Päivisin kävimme aina leikkimässä 15 minuutin leikkitaukoja muutaman tunnin välein. Neidillä piti olla tekemistä ja kotona sisällä on jo liian ahdasta noin "isolle" koiralle. Toisaalta myös piha ei ole ehkä paras paikka leikkiä kuin pienellä pallolla. Niityllä pallon heittely on jotain, mikä on Viivistä aivan uskomattoman ihanaa.




Kesän näyttelyt - OULU

Heinäkuun alussa oli edessä Oulun kansainvälinen koiranäyttely 10. - 11.7.2010. Viikonlopun ilma oli aivan loistava. Muistaakseni silloin alkoivat ensimmäiset helteet. Kisat meni kohtuullisesti - tuloksena EH. Olisi ollut mukava saada se yksi ERI, mutta EH on hyvä. Kehittymistä vaatii vain luonteessa taas. Olemme vielä yhden eh:n päässä 1. ruusukkeesta. JEE! :D

Olimme ilmoittautuneet lauantaille. Menimme paikalle ajoissa jo tutustumaan, missä kehä oli ja millainen tuomari meillä oli. Onneksi tuomari oli nainen, joten ei pelkoa, että Viivi vetäisi hepulit sen edessä. Valitettavasti panikoin viime hetkellä niin paljon, että laitoin Maaritin kehään Viivin kanssa. Esittely meni hyvin. Neiti käveli nätisti kehässä, mutta sitten itse seisontavaiheessa pää kääntyili kauheasti joka suuntaan... Siitä sitten tuloksena EH.


Agility - möllikurssi

Kuten olen jo varmaan tänne kirjoittanut, että olemme Viivin kanssa aloittaneet agilityn möllikurssin. Kurssi järjestetään kerran viikossa, joka maanantai-ilta.

Viivi nauttii agilitystä. Etenkin hypyt ja putket ovat kivoja asioita. Aluksi putki meinasi olla meidän inhoke, mutta sitten neiti hoksasi, että: "Hei! Sehän on vain putki. Meillä on kotonakin sellainen!" Toisaalta muutaman kerran jälkeen Viivi hoksasi myös, että treeneissä saa melkein ilmaiseksi herkkuja - ts. kun hyppään, saan nakin, kun juoksen, saan nakin, jne. Joten helppoa on ollut joidenkin kanssa.

Valitettavasti viime kerralla eli 2.8. maanantaina Viivi aloitti peruspelon keinua kohtaan. Viivi ei halunnut mennä sitä pitkin yhtään, vaikka se muutamina muina kertoina on juossut vain sen päähän iloisesti kuin muillekin esteille. Ehkä pitäisi aloittaa sen treenaaminen uudestaan siten, että Viivi juoksee vain nakille ylös ja keinua ei vielä lasketa alas. Pitää ehdottaa tätä Kirsille ja Jukalle.

Eilen oli todella mukavaa harjoitella hyppyjä, kun neidillä riittää vauhtia niiden kanssa. Kirsi oli laittanut esteen ns. isoon ympyrään ja se piti juosta lävitse. Kirsi sanoi jo heti alkuun, että: "Voi olla taas hankalaa juosta perässä." :D Niin se on. Neiti on huippukunnossa, mutta ohjaaja rapakunnossa. Katsotaan, miten se tästä kehittyy ajan myötä, kun aloitan tuon kunto-ohjelman kunnolla. Kuitenkin - toisilla koirilla oli hieman hankaluuksia vielä seurata ohjaajaa perässä, mutta Viivi nautti hypyistä niin paljon, että acesimme sitten tämän harjoitteen ihan kunnolla - molempiin suuntiin eli myötä- ja vastapäivään. Ei ongelmia siis.

Näin me hypitään!

Agilityssä olen huomannut, että tästä hommasta nautin itsekin todella paljon. Se on jotain, jossa osaamme Viivin kanssa olla ja meillä on hyvä side. Tätä varmasti alamme harjoitella ja kunnolla.

Ohjaaja ja ohjattava - Kumpi on kumpi?

Harrastajakaksikko - Pipa ja Viivi - ikuiset kilpasiskot

Kokeillaan rengasta

Muita kommelluksia

Heinäkuussa tosiaan reissasimme paljon. Lähdimme Oulun näyttelyiden jälkeen kohti Lappia. Pakkasimme siis Viivin, matkalaukkumme ja itsemme autoon ja hurautimme kohti Karigasniemeä. Matkaa kertyi edestakaisin n. 1300 km. Matkasimme siis Suomen korvaan. Matka oli mukava, koska ilma viileni huomattavasti siitä, mitä se oli Oulussa lähtiessämme. Puolessa matkassa taivaalle ilmestyi pilviä ja porotus häipyi.

Samana päivänä, kun lähdimme matkaan, jätimme taaksemme tietämättämme Oulun seudun pahimman ukkosmyrskyn. Onneksi olimme olleet viisaita ja otimme ennen lähtöä kaikkien tärkeimpien elektroniikkalaitteiden töpselit pois seinästä. Jäljestä nimittäin kuulimme, että ukkonen oli paukuttanut poissaolomme aikana useasti ja kovaa. Valitettavasti kuvauksen kannalta emme olleet paikalla, mutta toisaalta reissu pohjoiseen oli meille ensimmäinen yhteinen lomareissu pitkään aikaan taas, joten nautinto, mikä nautinto. Ukkosia tulee ja menee, mutta lomareissuja ei ole kuin harvoin.

Viivikin on tottunut matkustamiseen jo eli oksentelut ovat mennyttä elämää. Matkalla pysähdyimme aina pissi- ja leikkitauoille. Matkustaminen on siis kuin lasten kanssa, mutta huomattavasti vaivattomampaa. Neiti oppi jopa nukkumaan autossa.

Syy pohjoisen matkaan oli se, että anoppini nykyinen kihlattu täytti silloin 60 vuotta. Menimme juhlimaan ja sitten toisaalta menin auttamaan järjestelyissä eli nakki napsahti perinteisesti voileipäkakkujen osalta ja muutenkin auttamisen osalta.

Kun aika juoksee nopeasti, on vierailukin ohitse nopeasti. Viikko hurahti nimittäin juhlia valmistellessa, ympäristöä tutkiessa ja Norjassa reissaillessa. Valitettavasti Viivi ei päässyt mukaamme Norjaan, koska hänellä ei ollut vielä vasta-ainepassia, mutta ensi kerralla sellainen on ja aiomme käyttää sen kyllä hyväksemmekin. Matkalta jäi siis käteen iso kasa kuvia, muistoja sekä tietysti perinteiset itikoiden ja paarmojen jättämät merkit. Viivi nautti pohjoisen viileästä ilmastosta, mutta olisi mielellään varmaan käynyt enemmän vilistelemässä kuin vilistelemään pääsi reissulla. Reissut on aina reissuja...

Toinen reissumme oli sitten kohti etelää eli Hauholle, Vantaalle ja Poriin. Matkaa kertyi edestakaisin n. 1 400 km. Ehdimme viettää yhden päivän kotosalla pyykäten ja järjestellen kamppeita seuraavaa reissua varten. Viivi ei päässyt mukaan, vaan laitoimme tytön hoitoon Kelloon vanhempieni luo. Tulossa oli nimittäin kauheat helteet etelään, joten emme halunneet ottaa Viiviä mukaan, koska neiti olisi läkähtänyt. Helpompi oli jättää koira vanhempieni luo turvaan ja hyvään hoitoon.

Reissun tarkoitus oli mennä Hauholle katsomaan Petrin isää ja hänen perhettään siellä. Sukulointi siis täytti meidän lomamme. Ajoimme ensin Hauholle ja vietimme siellä muutaman päivän lomaillen, veneillen ja grillaten. Sen jälkeen ajoimme katsomaan Vantaalle siskoni laulua - hän oli päässyt karaokelaulun Suomen MM-finaaliin ja 40 parhaan joukkoon (puolet miehiä ja puolen naisia eli 20 parhaan naisen joukkoon). Kilpailuun oli osallistunut 2200 laulajaa, joten aikamoinen saavutus ensikertalaiselta. Siskon ylpeyttä ei voinut mitata rahassa. Halusimme mennä sitten Petrin kanssa häntä sinne tsemppaamaan, kun muutakaan ei ollut enää tiedossa. Samalla kävimme Jumbossa ostoksilla. Tämän reissun jälkeen ajoimme vielä Poriin illaksi - menimme yöksi Petrin tädin Marian luokse. Aamulla ajoimme sieltä sitten Petrin serkun luo kahville ja katsastamaan hänen uusi miehensä. Sitten koukkasimme vielä Petrin sedän luo vieraisille Eurajoelle, jonka jälkeen spurttasimme takaisin kohti Kempelettä.

Pitkä reissu, mutta mielellään tuli sekin tehtyä! Ihana oli nähdä kaikkia pitkästä aikaa.


Sairaskertomuksia

Kuten olettaa voi, reissussa rähjääntyy + maailmalla sattuu onnettomuuksia. Näin kävi sitten Viivi-neidillemme, joka johti sitten siihen, että emme saaneet neitiä vietyä Kemin näyttelyihin antibioottikuurin takia.

Kun olimme etelässä, Viivi oli hoidossa vanhemmillani Kellossa. Isä oli lenkkeilyttänyt Viiviä eräänä päivänä, kun heitä vastaan oli tullut kaksi nuorta tyttöä pystykorvien kanssa. Olen isälleni sanonut, että Viiviä ei saa päästää toisten koirien luokse, koska koskaan ei tiedä, mitä voi tapahtua eli varoen pitää lähestyä. Neiti tykkää toisista koirista kauheasti, mutta toiset koirat eivät välttämättä pidä tästä pirteästä neidistä.

Sitten olikin käynyt niin, että toinen pystykorvista oli hyökännyt Viivin kimppuun ja napannut kuonosta kiinni. Tämä kuonosta nappaaminen oli tapahtunut nopeasti eikä isäni vanhana ihmisenä ehtinyt reagoina nopeasti tuollaiseen tilanteeseen - tuskin nuorikaan ihminen olisi ehtinyt. Koira oli sitten napannut neitiä kuonosta kiinni ja ei ollut meinannut irrottaa sitä ollenkaan.

Kun lopulta isä oli saanut Viivin irrotettua, tuloksena oli ollut sitten kipuilu ja lopulta kuume seurannan jälkeen, joten edessä oli eläinlääkärireissu. Eläinlääkärinä toimi Leena Oksanen ja hän teki oikein hyvää työtä neidin kanssa. Eläinlääkäri antoi kipupistoksen ja antibioottikuurin, koska koskaan ei tiedä, mitä bakteereja saattaa levitä pureman kautta. Vastuutonto oli pystykorvan omistajan käytös, koska koira oli kuulemma ennenkin hyökkäillyt ja purrut - kuonokoppa olisi siis paikallaan ko. koiralle.

Koska onnettomuus oli selkeästi pystykorvien omistajan vika, pyydimme sitten häntä korvaamaan meille eläinlääkärimaksut. Näin ei meinannut aluksi tapahtua, koska omistajan mielestä vika oli isässäni. Minä sitten pirautin omistajalle ja kerroin, että minä tiedän kyllä, miten tässä käy eli lakipuolelta katsottuna vika on aina omistajassa, jonka koira tekee toiselle koiralle jotakin. Tämän taivuttelun + poliisilla uhkailun jälkeen mies suostui korvaamaan kulut. Kyse oli kuitenkin periaatteesta, vaikka mies yritti vedota pieneen summaan ja pieneen vahinkoon. Näyttelykoirastatuksen nostaminen pöydälle oli viimeinen ja paras veto, koska meiltä jäi yhdet näyttelyt välistä tämän onnettomuuden takia. Niistäkin aiheutui kuluja meille.

- - - -

Siinäpä oli sitten kuulumiset muutaman viikon ajalta. Näin siis kesä meni nopeasti ja nyt ollaan taas arjessa - opettajan loma tosin loppuu vasta puolessa kuussa, mutta mieheni lähti jo työmaailmaan takaisin. Viivin kanssa edessä on siis rauhallisia yhdessäolopäiviä agilityä harrastaen, metsässä lenkkeillen, näyttelyitä varten harjoitellen. Olemme lähdössä ensi viikonloppuna käymään Kuopiossa Sawon suurnäyttelyissä. Valitettavasti tuomarina on mies, joten koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Toivottasti neiti ei panikoi hirveästi. Pitäkää peukkuja!

Raahe 12.6.2010

Tänään kävimme mutkan Raahessa näyttelyissä. Odotukset olivat kohtuulliset eli EH-merkintää lähdettiin hakemaan. Olimme viikon harjoitelleet ahkerasti käyden mätsäreissä + nätötreeneissä.

Puunasin tytön tiistaina jo peruskisakuntoon eli harjasin, pesin ja harjasin. Neidillä on alkanut karvanlähtö näin kesän kunniaksi, joten aika kauhealta tuntui vedellä hirveitä karvatuppoja irti tytöstä koko ajan. Viisi vessapöntöllistä karvaa lähti, mutta ei se kyllä missään näkynyt. Ehkä se kasvaa takaisin, toivottavasti. Lopullisen puunauksen tein perjantai-iltana ja lauantaiaamuna: pesin valkoiset kohdat, leikkasin kynnet, harjasin hampaat, rapsutin korvat ja leikkelin turhat tupot pois tassuista ja korvista.

Lauantaiaamuna lähdimme sitten ajelemaan kohti Raahea. Onneksi matka on lyhyt, joten kauheaa autoreissua ei siis ollut tiedossa. Näyttelyt pidettiin Raahen raviradalla, joka sijaitsee hiukan itse Raahen ulkopuolella kasitien varressa Hummastinvaarassa. Paikka on kuvattuna sellainen, että taivaasta on laskettu raviradan kehikko ja läsäytetty keskelle suoniittyä. Lisäksi on tehty muutama tie todella omituisesti kiemurrellen. Ilmeisesti pitää tottua koiranäyttelyissä siihen, että ne ei aina ole millään priimapaikalla.

Paikalla ei hirveästi ollut vielä väkeä, kun me saavuimme, joten saimme ns. valita paikkamme. Aluksi sijoituimme Kaltakarien viereen teltta-alueelle, mutta sitten siirryimme Maaritin tultua paikalle 4 kehän viereen. Sieltä oli helpompi seurata shelttien näyttelyä ja sitten osallistua itse siihen. Toisaalta Viivikin saisi tuta ihmishälinästä eli voisi tottua siihen. Samalla pääsi myös tutustumaan tuomarin työskentelyyn.

Kehä neljä sijaitsi ns. keskimmäisenä kehistä. Yhteensä kehiä oli kahdeksan. Keskellä oli ryhmäkehä, jonka vieressä sitten oli tämä meidän kehämme. Kehässä oli teltta, joka oli suojana sihteereille ja tuomarille, jos vaikka sataisi. Ilma oli kaunis, mutta tuulinen.

Kehän 4 tuomarina toimi Jan de Gidz. Kuvauksena hän oli sellainen herttaisen oloinen vanha herra harmaa puku päällä. Hän tepasteli aina vähän omituisesti koiraa tarkastellen. Suurimman osan ajasta miehellä oli esim. kädet taskussa ja sellainen hölmistynyt ilme päällä. Pian tosin näimme hänen "leppoisan" suhtautumisensa nuoriin koiriin.

Aluksi shelteistä esiteltiin urokset. Viivin veli Patekin oli mukana siellä. Valitettavasti tuomari näytti heti alkuun, että se ei pidä nuorista koirista, koska ne eivät ole kehittyneitä tarpeeksi, joten Pate sai vain H:n. Ajattelin, että onpas tiukka tuomari, kun ajattelee Paten muuta menestystä. Pate kuitenkin sitten sijoittui ensimmäiseksi ryhmästään.

Pian tulikin sitten junnu-narttujen vuoro. Olin harjoitellut vuoroamme odotellessa kävelyä ja totuttanut Viivin yleensäkin hälinään kävelemällä siellä vilinässä. Yhteensä narttuja oli 14, joista me esittäydyttiin melkein ensimmäisenä. Valitettavasti Viivi toi esilleen perinteiset pelkonsa esittelyn aikana: tuuli kohautti telttaa, josta kuului pelottava ääni sekä tuomari oli vanha mies, joita kohtaan meillä on ennestään pelkoja. Näin esittely meni pipariksi.

Arvostelu oli seuraavanlainen: "Nice type, but needs to mature in temperament." Ei kai? Saimme sitten JUN-H:n. Hieman ärsytti, mutta onneksi se meni ohitse kohtuullisen nopeasti ja pienten unien jälkeen. Edessä on kuitenkin vielä pari näyttelyä, joihin lähdemme. Kyllä se tästä. Harjoittelu tekee mestarin.

Pesua ja mätsäreitä

Tulipa tuo pääkuvakin muokattua Viivin elämän näköiseksi: tarkkailua, lenkkeilyä, agia + näyttelyitä.

Omistaja aloitti opettajamaisen kesälomansa puoli viikkoa sitten, joten nyt on neiti nauttinut, kun on joku ollut kotona koko ajan. Olemme käyneet lenkeillä päivällä, mistä herkusta sai neiti nauttia vain ajoittain - nyt joka päivä. "Hei! Tähän voisi tottua!"

Aamut Viivillä menee nukkuessa, koska ilmeisesti vanhan rutiinin mukaan näin on tehty aina: omistajat lähtevät töihin, joten minä menen nukkumaan. Keskipäivällä Viivi herää tähän maailmaan ja tarkistaa ensin tilukset istumalla nojatuolissa. Tämän jälkeen syödään ja sitten kaivattaisiin leikkiseuraa. Tässä vaiheessa olemme lähteneet lenkille. Kun päivät alkavat tästä lämmetä, taidamme vaihtaa päivälenkit aamu- ja iltalenkeiksi kuumuuden takia.

Näin kesällä on huomannut tarvitsevansa aurinkolaseja. !KOHAHDUS! Olen tosin sellainen ihminen, että en halua palata ajassa taaksepäin, vaan mennä eteenpäin. Olen kokenut 80-luvulla tuon isojen lasian villityksen - kutsuimme sitä pieninä hakattujen naisten muodiksi ja sitä se edelleen minulle on. Valitettavasti en näe sitä kauneutta niissä kasariasioissa. Ne on suoraan sanottuna perseestä isolla p:llä. Löysinkin sitten Oakleyltä lasit, jotka voisivat passata minulle. Koska olen vaalea ja pisamainen, ruskeat lasit voisivat olla in.

Kävimme Viivin kanssa eilen läpi taas näyttelyihin valmistautumisen isolla v:llä. Neiti piti pestä taas, joten se itsessään karvanlähtöaikana on hommansa. Ennen pesua neiti pitää harjata kunnolla, että pahin irtokarva lähtee. Tämän jälkeen mennään suihkuun, jossa lähtee myös iso kasa karvaa. Lopuksi vielä kuivaus, jolloin viimeiset turhat haituvat lähtevät liikkelle. Viivi ei pitänyt toiminnasta yhtään, mutta rohkeasti sen suuremmin murisematta neiti kesti sen.

Kuivauksen jälkeen eteeni asteli kaunis tricolour-narttu. Kenelläkään ei ole kauniinpaa koiraa, ajattelin. Lähdimme sitten näyttämään itseämme kaupungille - Äimärautiolla K-raudan pihalla oli match show. Vaikka emme sijoittuneet, emmekä saaneet punaista nauhaa, pääsimme harjoittelemaan oikeaa näyttelytilannetta. Tänäänkin menemme näyttelyharjoituksiin Haukkikselle ja sen jälkeen shelttilenkille.

Kaiken tämän jälkeen Viivi oli niin naatti, että ilta ja yö sekä hieman aamullakin nukuttiin kuin tukki.

1 V!

Viivi täytti sitten 1 ½ viikkoa sitten 1 v. Meillä on siis aikalainen neito. :D

Näyttelykesä on seuraavanlainen:
- 12.6.2010 Raahe - FC 1 ja FC 9
- 10.-11.7.2010 Oulu - KV kaikki rodut
- 24.7.2010 Kemi - Kaikki rodut

Unohdimme ilmoittautua Rovaniemelle sinä agility-maanantaina, joten siinäpä se sitten meni ohitse. Ensi vuonna sitten. Kysyin järjestäjiltä, että voimmeko vielä ilmoittautua, mutta vastaus oli kieltävä. Jospa noista kolmesta näyttelystä saa suuntaa. Oulua pidän tärkeimpänä.

Viime viikonloppuna neiti näännytti itsensä lämpimässä eli ei osannut leikkiä kuumalla säällä, vaan sai ilmeisesti pienen auringonpistoksen ulkona. Onneksi se meni ohitse, kun neiti nukkui kaksi päivää. Oli kauheaa nähdä meidän virtainen tyttö niin nuupuneena ja väsyneenä, mutta onneksi se meni ohitse parissa päivässä. Ruokakaan ei neidille maistunut, mutta sitten maanantai-iltana maailma alkoi näyttää hieman paremmalta ja tiistaina olo oli kuin toisella koiralla.

Agilityn aloitimme viikko sitten - lähdimme mölli-kurssille. Neiti oli hieman ihmeissään aluksi hommasta, mutta sitten se alkoi luonnistua kuin vanhalta tekijältä. Putki pelotti, mutta kerran kun läpi mentiin, mentiin toistekin.

Kyllä sitä tästä lähdetään taas eteenpäin.

Kesäkesäkesäkesäkesäkesäkesäkesä!!!

Tuo sanonta näyttää olevan meidän neidin mielessä koko ajan. Aina, kun päästään ulos, alkaa vauhti. Vauhtia kasvattaa myös se, kun pääsee metsään ja irti narusta. "AAAAH! Olen vapaa!!! Kukaan ei pidättele minua!!! Ai... Emännällä on nakkia..."

Kävimme Vappu-viikonloppuna mätsäreissä Haukkukeitaalla ja saimme sieltä kotiin punaisen nauhan + makupussin jälleen kerran. "HUUTOA!!!" Neiti on niin kaunis, sanoi tuomari. Sijoitusta se ei kuitenkaan antanut, koska tyttö vissiin liikkui hieman liian innokkaasti pomppien. Edelleen pitää harjoitella siis narussa kävelemistä. Se on vain liian tylsää meidän neidille ilmeisesti.

Laitoin tänään Viiville myös pihalle agility-putken, jolla pääsemme taas harjoittelemaan. Se toimii mukavasti myös hyppyesteenä, koska tyttö tykkää hyppiä sen ylitse. Huomenna olisi agility-testit Haukkukeitaalla. Lähdemme kokeilemaan, josko pääsisimme alkeiskurssille mukaan. Testissä taidetaan testata tosin vain aggressiivisuutta toisia koiria ja ihmisiä kohtaan. Senpä näkee sitten huomenna.

Metsässä on mukava samoilla. Olemme nyt kiertäneet tuttuja polkuja viime päivinä, mutta tänään ajattelin, että voisimme käydä katsomassa syvemmällä metsässä, miltä siellä näyttää. Polut alkaa olla kuivat, joten siellä voi juosta ihan vapaasti nyt. Ei tarvitse pelätä liukkaita polkuja tai sitten lätäkköjä.

Vanhaa kuvaa alkukeväältä, kun neiti huomasi, että kivien päälle voi hypätä.



Tänään tutustuttiin puroihin. Kaunis puro keskellä kuivaa metsää.

Varustelemista ja vappua

Kevät on aikaa, jolloin ei ole aikaa. Kuinkahan monen kirjoituksen olenkaan aloittanut kertomalla ajan vähyydestä?

Kesä on buukattu täyteen näyttelyitä. Emme tosin vielä ole ilmoittautumisia laittaneet sisään, mutta eiköhän se asia korjaannu tässä lähipäivinä, kun pääsee henkäisemään. Joskus nuo iltaopetukset vievät neidosta voimat moninkertaisesti päiväopetukseen verrattuna. Aikuisten kanssa pitää olla huomattavasti enemmän varppeillaan kuin nuorten.

VR on pilannut kevääni täydellisesti liikkumalla hitaasti. Mikä ihme siinä on, että Helsingissä aina tapahtuu jotain, mikä aiheuttaa muutoksia koko Suomeen? Tämä talvi on ollut aivan hirveä siltä kannalta. Ensin oli kovat pakkaset, sitten tuli isot määrät lunta ja lopuksi lumi suli, jonka jälkeen purot sanoivat puli puli ja routa siirteli maita. Kiskot ovat rullalla Kokkola-Oulu-välillä juuri niin mukavasti, että 100 km on paras vauhti, mitä junasta lähtee tällä matkalla. Kun tuohon kaikkeen lisätään vielä ei-kaksiraiteisuus, soppa on valmis. Kävellen olisit jo perillä -sanonta on aika hyvä kuvaamaan tätä kaaosta. Juna voisi oikeasti pysähtyä Kempeleessä...

Tänään on ohjelmassa munkkien paistamista ja muuta mukavaa vappuun valmistautumista. Vappu on auki suunnitelmien pohjalta, joten katsotaan, mitä tapahtuu. Kutsuja on sadellut tosin, että lähdemme varmasti vieraisiin pöytiin syömään ainakin jonakin näistä päivistä. Vanhempien luona pitää ehdottomasti käydä + vanhojen autojen paraatia ihastelemassa.

Maarit toi tänään meille uusia varusteita: näyttelyhäkin ja muutaman ulkolelun. Viivi oli heti varppeillaan häkin suhteen, että tuo on vissiin minulle ja minulta odotetaan, että menisin sinne sisälle. Niinhän te luulette... Meetwurstin voima oli kuitenkin vastustamaton ja neiti nätisti kiipesi häkkiin sisälle. Ei vastalausettakaan, kun palkinnoksi sai hyvää lihaa.

Vappuvalmisteluihinhan kuuluvat nuo ilmapallot. Ajattelin niitä taas ripustella kämppään, että paikka näyttäisi edes vähän vappuaikaan ajoittuneelta. Kun aloin puhallella palloja, Viivi aloittaa räyhäämisen. Ei tuollaisia saa puhallella. Ne ovat pelottavia palloja tai matojen munia, joista varmasti kuoriutuu pahoja petoja. Niitä piti sitten haukkua ja murista niille. Yritin totuttaa Viiviä palloihin antamalla sen haistella niitä, mutta ei. Ensivaikutelma siis jäi. Toivottavasti Viivi pian huomaa, että ne eivät ole vaaraksi kenellekään.

Sää saisi olla hieman parempi...

Kevät tulee, oletko valmis?

Kevät on saapunut Ouluun! Jee! Vihdoin ja viimein on saanut riisua ahdistavan paksut toppavaatteet ja siirtyä takaisin keveämpiin hepeniin. Enää vain toppahousut ovat jalassa, kun taas yläkehoa peittää kerrospukeutumisen ihmemaa.

Olemme nyt aloittaneet taas metsässä kulkemiset, koska lumi on poistunut tiheimmin kuljetuilta poluilta kokonaan + turha märkä on valunut pois metsärinteiltä.

Kävimme eilen lenkkeilemässä Köykkyrissä ja otimme sieltä muutaman kuvan. Tästä linkistä pääsee ihailemaan satoa: Petrin kuvagalleria

Kuukauden päästä juhlimme neidin yksivuotissyntäreitä. Se tuo mukanaan paljon paljon asioita. Tässä on myös mietintä, mihin näyttelyihin lähdemme. Ainakin nämä ovat listalla:
- 12.6.2010 Raahe - FC 1 ja FC 9
- 19.6.2010 Rovaniemi - KV koiranäyttely - Kaikki rodut
- 10.-11.7.2010 Oulu - KV kaikki rodut
- 18.7.2010 Ylivieska - KV kaikki rodut
- 24.7.2010 Kemi - Kaikki rodut

Ensimmäinen näyttely takana

Viimeinen kuukausi on mennyt nopeasti ohitse. Olemme Viivin kanssa harjoitelleen Juvan näyttelyä varten, ja nyt tänä viikonloppuna ne viimein sitten olivat.

Juvan näyttely oli shetlanninlammaskoirien pääerikoisnäyttely. Se järjestettiin 3.4. Juvan kaarihallissa. Tuomareina olivat Jean Fitzsimons ja Margaret Dobson. Viivin tuomaroi Jean Fitzsimons (kuvassa keskellä oleva vaaleatukkainen nainen). Viivin esitteli Aini Kaltakari eli Viivin isän omistaja.

Tämä oli tosiaan meidän ensimmäinen näyttely meille ja kyllä se jännittikin siitä edestä.

Lähdimme perjantaina liikkeelle täältä kotoa. Jonna - siskoni - lähti mukaamme henkiseksi tueksi ja tietysti taka-ajatuksena oli, että Jonna voisi olla ns. hoitaja- & vahtityttö samalla, kun Petri kuvaa ja minä juoksen kehässä koiran kanssa. En tosin itse esittänyt, mutta jännitin kovasti kehän reunalla.

Ajomatka meni mukavasti. Olimme yötä Hotelli Joronjäljessä Joroisissa. Se oli kauhea paikka, jota en suosittele kenellekään. Perushuone oli ihan jees, mutta kylppäri oli jotain aivan toista. Hotelli (motelli) oli jäänyt ns. 30 vuotta ajassa jälkeen, joka näkyi remoitoimattomana ulkomuotona. Toisaalta lämmönsäätökään ei ollut oikein kohdallaan: eteinen ja kylppäri olivat varsinaisia pätsejä ja jouduimme nukkumaan ikkuna auki. Se onnistui kohtuullisesti, kun eteisen ja kylppärin ovet olivat kiinni. Onneksi meillä oli huoneessa vain yksi koira ja kolme ihmistä. Viereisessä huoneessa yöpyvillä Kaltakareilla oli 5 koiraa ja kolme ihmistä. Se oli kuitenkin koiraystävällinen paikka, joten ihan mukava, että sellaisen sai niinkin läheltä varattua.

Lauantaiaamuna lähdimme kohti Juvaa ennen kahdeksaa. Ilmoittautuminen alkoi klo 8.30 ja sen jälkeen klo 10 oli Viivin kehä. Junnunarttuja oli kilpailussa paljon - 33 kpl. Heti, kun pääsimme paikalle, esittelimme rokotustodistukset ja sitten menimme paikallemme, pystytimme häkin ja aloitin koiran puunaamisen. Viivi piti saada pöyheäksi ja nätiksi ennen kehää. Koska koiria oli luokassa niin paljon, esittelyssä menikin sitten aikaa. Onneksi meidän neiti kilpaili etupään numerolla, joten meidän ei tarvinnut odottaa kauaa kehän laidalla vuoroamme.

Kisa oli jännittävä niin omistajalle kuin koirallekin. Aini esitteli tosiaan Viivin, joten hän sitten katsoi, mitä voi koiran kanssa tehdä eli harjoitteli kävelyä jne. Minä jännitin vierestä, joka sitten tarttui meidän neitiinkin. Viivi nimittäin alkoi hätäillä ennen kehään menemistä, koska oli Ainin kanssa kaukana meistä ja ei nähnyt meitä siten. Minä sitten riensin heti Ainin pyynnön jälkeen sinne viereen, että olen minä täällä.

Viivin esittely meni ihan kohtuullisesti:
- Neiti osasi seisoa oikein pöydällä ja antoi tuomarin koplata tytön hyvin. Ei ollut moksiskaan, kun hampaat tutkittiin, kroppaa kopeloitiin jne.
- Kävely oli Viiville sitten se ongelmakohta. Koska neiti oli hermona, se haki koko ajan meitä molempia - Peteä ja minua. Pää kääntyili ja valssia oli neidillä veressä. Siinäpä sitten se. Toisaalta Viivi ei sitten pysynyt paikallaankaan juuri ollenkaan, vaan kääntyili. Aini-parka oli pulassa meidän neidin kanssa...

Tuomarin arviointi kesti aika kauan - tai se tuntui siltä. Loppujen lopuksi punainen nauhahan sieltä tuli eli EH erittäin hyvä koira. Mahtava tunne tuli, koska omasta mielestäni Viiviäkin paremmat koirat olivat saaneet sinistä nauhaa, joten erkkari ja ensimmäinen kerta + punainen nauha oli jotain sellaista, mikä oli todella todella upeaa. Toisaalta samassa näyttelyssä oli myös Viivin veli Pate, joka sai sitten omasta junnuluokastaan erin eli erinomaisen arvosanan ja vielä voitti luokkansa. Tästä voisi päätellä, että tässä perheessä on ainesta, joka pitää pistää testiin.

Tässä vielä lyhenteistä tarkennusta:
ERI = erinomainen/excellent - vaaleanpunainen
EH = erittäin hyvä/very good - punainen
H = hyvä/good - sininen
T = tyydyttävä/sufficient
EVA = ei voi arvostella/cannot be judged
HYL = hylätty/disqualified
-pois- = absent

Tästä lähdemme vielä harjoittelemaan siis ja näytämme, että saamme ERIn. :D

Kasvattajalle tuo näyttelyiden seuraaminen etänä on vaarallista: tulee sydämentykytystä sekä selkäkipuja + sormen kankeutta, kun pitää päivitä-nappia painella usein, että näkee tulokset.

Näyttelyharjoituksia ja shelttilenkkeilyä - 10 kk

Olemme nyt viime viikoina juosseet paljon shelttilenkeillä. Niistä neiti tuntuu nauttivan, joten mikä ettei siellä sitten käydä. Lenkeillä on aina kavereita, joiden kanssa leikkiä ja temmeltää. Joka kerta, kun käännymme sunnuntaina Haukkukeitaan tielle, alkaa Viivi temmeltää takapenkillä. Ilmeisesti se on alkanut jo huomata, että tämä on se kiva paikka.

Olemme myös nyt harjoitelleet näyttelyä varten. Parilla viime kerralla emme päässeet mukaan, mutta Active Dogin hallilla olemme käyneet molempina kertoina. Se on todella viihtyisä paikka Martinniemessä Haukiputaalla. Viime kerralla harjoittelimme taas kävelemistä näyttelyhihnassa, pöydällä olemista ja muutenkin sitä, miten näyttelyissä pitää toimia. Neiti tuntuu tietävän, että tämä on sitä tylsää hommaa, mutta into olisi vielä juosta toisten kanssa samaan aikaan.

Olemme nyt ilmoittautuneet Juvalle erkkariin. Lähdemme sinne katsomaan hommaa, miten se menee. Kauheasti jännittää ko. reissu jo ennakkoon. Odotuksia en aio asettaa, koska se on ensimmäinen kerta. Katsotaan, miten se menee.

Tässä muutama otos näyttelyharjoituksista:

Kävimme myös eilen Maaritilla pyörähtämässä pitkästä aikaa. Viivi pääsi taas tapaamaan perhettään. Meidän tytöllä virtaa olisi riittänyt vaikka mihin, mutta valitettavasti ilta ole kaiken innon käyttämiseen liian lyhyt. Ehkä ensi kerralla sitten ehditään enemmän. Lumi näytti olevan lopulta leikkimisen suhteen samalla aaltopituudella Viivin kanssa, vaikka hieman aluksi kierreltiin ja haisteltiin ujosti. Ennen lähtöä haukku raikasi molempien päistä innostuneena ja koko lauma juoksi taloa ympäri.

Maaritilta kyselin myös näyttelyä varten asioita, mitä pitää muistaa. Pitää muistaa vielä kysyä jälkeenpäin muistilistanen häneltä, kun käymme kylässä vielä ennen näyttelyitä.

Maarit trimmaili hieman Viivin korvaseutua ja näytti, miten koira harjataan näyttelyihin. Ihan meinaisi pää mennä sekaisin, kuinka paljon asioita pitää muistaakaan...

Mahdollisesti saamme lainaan muutaman tavaran Maaritilta näyttelyä varten. Toisaalta ajattelin, että taidan hankkia Viivin tavaroille ihan oman pakin eli työkalulaatikon, johon voin ne kaikki laittaa talteen. Muuten ne pyörii kaikkialla.

Näyttelyissä tarvittavaa alustavasti:
- näyttelyhihna
- häkki
- rekisteripaperit
- nro ja hakaneula
- harjat + vesipullo
- sakset
- herkkuja

Tehtävä ennen:
- 2 vk ennen pestä
- valkoiset alueet ennen reissua
- kynnet leikata
- tassukarvat trimmata
- takut suoristaa

Hiihtolomalaisten arkea

Hiihtoloma alkoi maanantaina ja siten myös on saanut aikaa niin itselleen kuin koirallekin. Valitettavasti mies on töissä, koska opettajan vapaat eivät koske tavallisia raskaan työn raatajia. Harmi, olisi ollut kiva käydä reissussa.

Neidillä tulee täyteen kauheat 10 kk ensi viikolla, joten sitä kauhistellessa menee aika. Nytkö jo?

Olen myös tytön nyt ilmoittanut ensimmäisiin näyttelyihin. Vielä hieman pitää miettiä, mihin muualle lähtisimme. Olisi mukava tyttöä käyttää monessa paikassa näytillä, että tietäisi, onko tytöstä mihinkään. Oma koira on aina paras koira, mutta millainen se on muiden mielestä. Onko tulevaisuutta siis sillä alalla?

Shelttilenkeilläkin olemme nyt ravanneet paljon. Pahimmat pakkaset ovat menneet ohitse, joten nyt pääsee nauttimaan kevättalven auringosta. Viivi on viihtynyt todella paljon toisten samanmoisten seurassa, joten sunnuntait ovat varmaankin Viivin mielestä niitä parhaimpia päiviä.

Shelttilenkkeilyä ystävänpäivänä 14.2.2010

Ystävänpäivä osui mukavasti tänä vuonna sunnuntaille, joten shelttilenkkeilykin sujui ystävänpäivän merkeissä. Paikalle oli kerääntynyt perinteinen sakki taas lenkkeilemään. Tämä kerta oli tosin meille ensimmäinen tälle vuodelle. Juoksut piti odottaa alta pois, että pääsimme taas lenkkeilemään.

Tänä viikonloppuna on ollut mahtavat kelit. Jotenkin tätä kevättalvea on odottanut, että aurinko alkaa paistaa taas ja kelit muuttuvat mukaviksi, koska aurinko jo lämmittää piskuisen verran paistaessaan.

Eilen Petri kävi Viiviä lenkittämässä päivällä. Olivat käyneet kävelemässä Ketolanperälle päin metsässä. Siellä vastaan oli tullut hevosia, joita emme olekaan Viivin kanssa nähneet polulla vielä kertaakaan, mutta Kellossa Viivi on niitä aitauksessa ihastellut. Neiti oli kaukaa katsellut, mitä nuo ovat, ja sitten ponkaissut sinne suuntaan vikkelästi haistelemaan. Petrillä oli ollut vaikeuksia pidätellä huudoilla neitiä paikallaan, että se ei joutuisi hevosien jalkoihin. Ratsastajat olivat naureskelleet, että on siinä rohkea koira.

Shelttilenkillä tänään tapasimme taas pitkästä aikaan tuttuja shelttejä, joiden kanssa Viivi jatkoi heti siitä, mihin viimeksi oli jäänyt. Pipa on vissiin Viivin ehdoton suosikkileikkikaveri, kun joka kerta heidän tavatessaan, ne aloittavat kauhean tohinan. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus.

Shelttilenkit lähtevät liikkeelle Haukkukeitaalta aina sunnuntaisin. Käymme sellaisen 1 - 1,5 tunnin lenkin metsässä ja koirat saavat juosta siellä vapaana. Siinä lenkin aikana ihmiset kävelevät varmasti 1/3 siitä, mitä koirat juoksevat, koska ne kiitävät edestakaisin lenkkipolulla koko lenkin ajan innoissaan kisuten ja jahdaten toisiaan. Välillä haukutaan ja välillä hieman vinkaistaankin, kun leikki menee liian rajuksi, mutta suurimman osan ajasta koirat leikkivät keskenään iloisella tavalla.

Tässäpä muutama video tältä päivältä:

Pikkusiskolta terveisiä

Pikkusiskoni lähetti minulle valokuvia Viivin pentuajalta. Laitanpas niitä tänne. Ohessa on myös kaksi videota leikkien tiimellyksestä. Kun noita valokuvia katselee, huomaa, millainen rimppakinttu meidän neiti oli pienempänä. Nyt alkaa todellakin olemaan aikuinen.

8 kk ja juoksujen aika

Hyvää uutta vuotta vain kaikille!

8 kk tuli täyteen 16. tammikuuta ja päivää myöhemmin neidin ensimmäiset juoksut alkoivat. Luulimme jo jouluna, että ne olisivat alkanee, mutta kuten kasvattaja sanoi ja muisteli, haju saattaa edeltää niitä. Näin tapahtuikin ja nyt neidillä on täysi kiima päällä.

Hassuinta on, että jokaisessa paikassa sanotaan, että koiralla käyttäytyminen muuttuu niiden aikana. Näin ei meidän neidin kohdalla ole juurikaan tapahtunut. Edelleen sama innokas itsensä, mutta ennen niiden alkamista eli ensimmäistä tippaa, oli havaittavissa pientä vaisuutta: neiti pyöri vain minun ympärilläni, puski koko ajan syliin ja huokaili kovasti. Lenkillä tuntui, että Viivistä oli tullut myös pissakone. Onneksi ilta kertoi sitten oikean syyn. Yhdessä vaiheessa meinasin jo olla huolissani, koska pelkäsin virtsatientulehdusta - haju pelotti nimittäin aluksi.

Hyvin tuo tyttö tuntuu itsensä pitävän puhtaana. Pisteitä lattialla oli ensimmäisen yön jälkeen, mutta nyt ei nimeksikään eli ei ollenkaan. On tyttö tainnut tulla äitiinsä siis puhtaudessa, joka on vain hyvä: pysyy koti puhtaana.

Niin ne pennut kasvaa aikuisiksi...

Lappia ja kaamosta

Joulu meni mukavasti meidän porukalla: vietimme aaton ihan kolmelleen ja sitten joulupäivänä lähdimme kohti Karigasniemeä Utsjoelle Lappiin.

Viivillä olikin kestämistä siinä, että ajelimme koko päivän autolla. Onneksi emme syöttäneet tyttöä aamulla, sillä laatta olisi lentänyt useampaan otteeseen neidillä muuten. Koko matkan aikana vesi ei meinannut maistua, joten loppujen lopuksi juotimme sille Saariselällä lihalientä, joka sitten kelpasi.

Minä sairastuin flunssaan aatonaattona, joten matka ei ollut raponen minullekaan. Koko matkan aikana olin n. 1 tunnin hereillä - ajoon meni se 10-11 tuntia. Onneksi sairaus antoi hetkisen periksi sillä ajolla, joten oli helpompaa sitten viettää aikaa täällä perillä.

Lappi on ihan hieno paikka näin kaamoksen aikaan. Aurinkoa et todellakaan näe, mutta kajo on kaunis: horisontin takana näyttää olevan jotain, mutta se ei koskaan tule näkyviin.

Ensimmäinen kuva on Karigasniemen sisäänkäynniltä eli tieltä, jota pitkin saavutaan paikkaan. Valojen takana näkyvä maailma on Norjaa.

Toisessa kuvassa on päivältä klo 12 otettu kuva Norjan puolella ajoreissultamme Utsjoelle eli päänlaelle. Piti käyttää jo pitkiä tuossa vaiheessa.

Seuraavaksi muutama kuva Kautokeinosta:

Vielä tunnelmaa nuotiolta.

7 kk täynnä!

Eilen tuli tytöllemme seitsemän kuukautta tallailua tällä planeetalla.

Syntymäpäivän tienoo on ollut keleiltää ilkeä. Viivikään ei ole niistä tykännyt kovin hirveästi. Takapihalla neiti käy pikaisesti pisulla. Joskus Viivi jää haukkumaan pakkaselle - ympäristössä ei ole liikkeen liikettä, mutta talojen nurkat naksuvat, joten se tuntuu olevan ihmeellistä.

Lenkilläkin olemme käyneet todella pikaisesti. Viivi ei pidä siitä, että anturoiden väleihin menee lunta, koska lumi jäätyy jääpaukuiksi, jolloin neiti ei voi sitten kävelläkään, vaan tulee kolmella jalalla hyppien luokse, että pelasta.

Muuten meillä on mennyt mukavasti. Joulua odottelemme innolla, koska silloin pääsemme käymään pienellä reissulla. Se tosin vaatii Viiviltä taas mahan kestävyyttä, mutta kyllä se siitä.

Viivistä muutama 6 kk ja jotain kuva

Petri otti muutaman valokuvan Viivistä eilen. Yritimme myös jouluvalokuvien ottamista, mutta illalla, kun ei tähän aikaan enää ole hirveästi auringonvaloa, oli hieman hankalaa saada hyviä kuvia.

Tässä kuitenkin muutama nätti profiilikuva eli "mugshot":

Shelttilenkkien pikkujoulut 29.11.2009

Shelttilenkkien pikkujoulut olivat ja menivät - mukavaa oli.

Sunnuntaina 29.11. järjesti Pohjois-Suomen Shelttikerho Honkapirtillä pikkujoulut kaikille shelttilenkkeilijöille. Paikalle saapuikin sankasti väkeä - me myös. Paikalla oli vissiin 30 koiraa ja 20 omistajaa. Koiria oli pienistä 9 viikkoisista pennuista aina vanhuksiin asti. Lattiaa pitkin vaelteli siis sekalainen joukko shelttejä: trikkejä, merlejä ja soopeleita.

Kuten odottaa voi, mekin osallistuimme ko. tapahtumaan. Viivi oli ihan täpinöissään taas, kun se huomasi oikean asian laidan. "Täällähän on niitä kavereita!" Päivä menikin sitten mukavasti siinä. Rieha alkoi klo 12 ja loppui neljän maissa. Ehdimme käydä lenkkeilemässä Pateniemen saha-alueella ja sitten syöpötellä ja rupatella itse Honkapirtillä.

Viivi oli nättinä. Tein viikolla Viiville joulukaulurin: punainen pellekauluri, jossa jokaisessa sakarassa oli kilistin. Aluksi meinasi kilistimet häiritä, mutta sitten, kun jokaisella muullakin koiralla oli ko. kauluri kaulassa, neiti ei ollut asiasta moksiskaan. Ei se haitannut ainakaan menoa.

Tietysti tällaiset pienet kokoontumiset tarkoittavat sitä, että paikalle pitää viedä jotain syötävää. Tein sitten täytekakun jouluisilla täytteillä tarjoiltavaksi: väliin tuli rommirusinarahkaa ja luumutäytettä. Päällisen koristelin Finlandia-marmeladikuulilla. Joten semmoista. Tuntui maistuvan kaikille oikein hyvin. Omasta mielestäni se olisi saanut olla kosteampaa...

Lenkin teimme tosiaan Pateniemen saha-alueelle. Siellä koirat saivat juosta vapaana toistensa kanssa - Viivi tietysti etunenässä. Onneksi lauma ns. haarautui laajalle alueelle, joten neiti ei päässyt pahemmin harrastamaan johtajaa. Leikki tuntui olevan pääasia koirilla ja Viivi ei jäänyt siinä kakkoseksi. Varsinkin siskonsa Nellin kanssa Viivillä oli välillä koviakin leikkejä. Nelli-parka sai kyytiä Viiviltä.

Paikalla oli paljon tuttuja kasvoja shelttilenkeiltä. Kumpa pääni olisi niin hyvä, että muistaisin heidän kaikkien nimensä. Se menee aina sillä vanhalla logiikalla, että se oli se Nellin omistaja eli koiran nimen muistan kyllä, mutta omistajaa en. Onneksi nykymaailmassa on tuo netti fiksu keksintö, josta nimiä voi opetella urakalla näin halutessaan. Riehassa pääsi tutustumaan myös Viivin isän omistajiin paremmin.

----

Olemme yrittäneet totuttaa Viiviämme matkusteluun takapenkillä. Kaikki meni hyvin sunnuntaihin asti, kunnes... tadaa! neiti oksensi taas. Syynä oli tietysti se, että oli pimeää ja Viivi ei nähnyt missä mennään ja miten. Toisaalta liian aikaisin lähdimme ajelemaan mutkaisia teitä. Nyt taas menee oma aikansa, että tyttö tottuu takapenkillä olemiseen. Huokaus! Joulun aikaan on tulossa paljon ajelua, joten sitä ennen se pitäisi saada taas tottumaan valjaisiin ja autossa matkustamiseen ei-sylissä.

----

Joulukorttien aiheeksi valitsimme tyttösemme. Otamme joulukortteihin kuvan Viivistä hyvin jouluisissa kamppeissa. Katsotaan, mitä niistä tulee.

6 kk jo takana ja joulukin tulee kohta

Tässä se aika on vilahtanut. 16. päivä tuli täyteen kauheat 6 kk meidänkin tytöllämme. Nyt joulun alla oma aikataulu on helpottanut niin, että voin olla arkipäivistä kolmena päivänä kotona tytön kanssa pelehtimässä eli lenkkiä ja seuraa tarjoamassa.
Päätimme Peten kanssa, että otamme joulukortteihimme kuvan Viivistä. Lähetämme sitten sellaiset jokaiselle tutullemme. Pitää vielä tehdä Viiville joulukaulus, jonka se voi laittaa sitten kuvaan ja tietysti tonttulakki vielä päähän.
Kävimme tänään lenkillä, joten tässä tytöstä yksi aika kiva otos, joka kertoo, että tytöstä on tullut aikuinen + muutama muu päivittäinen kuva tytöstä.

Rajuna nämä leikit koiran kanssa...

Oli tänään mukava päivä koiran kanssa leikkiessä siihen asti, kun neiti nasautti juosta suoraan silmäkulmaan.
Viivi saa aina leikkiessä hirveitä vinksahdus-kohtauksia eli tassut mahan alla eivät riitä siihen vauhtiin, mitä tavoitellaan. Satuin sitten katsomaan sinne suuntaan, mistä neiti oli tulossa ja paks vain, kun hirveä tuska tuli silmäkulmaan.
Tässä hieno kuvasarja:

Nuhaa ja hauskanpitoa

Niin se vain menee, joskus olet terve, joskus et. Nyt sattui sitten niin, että et. Meillä töissä on tämä "tappoflunssa" kulkenut opettajalta opettajalle hyvällä vauhdilla. Tällä viikolla olin vuorossa minä. Keskiviikkoiltana nousi kuume ja sitten se oli menoa. Perjantain kunniaksi lähti vielä äänikin illalla, että sai varmasti nauttia tästä flunssan ts. influenssan ihanuudesta. Miten kuvailisin tätä? Joskus pitää luoda nahka kurkustakin...

Saikulla oli kiva, kun minua hoivasi täällä kotona sellainen pieni pörriäinen. Ilmeisesti Viivi tajusi, että Hennalla ei nyt kaikki ole kunnossa, joten päivisin piti aina varmistaa pienin välein, olinko kunnossa. Tässä rutiini järjestyksessä:
- Viivi tönäisee jalkaa. Jos reagoin, kaikki on hyvin ja neiti käpertyy jalan ympärille nukkumaan. Jos en reagoi, Viivi töytäisee uudelleen niin kauan, että reagoin.
- Jos olen sohvalla, pitää hypätä kaveriksi. Sitten Viivi tulee haistelemaan nenää ja suuta, että haiseeko sairaalta. Nuolaise se ei, mutta nuuhkii paljon. Tuhahdukset ovat pitkiä ja huolestuneen kuuloisia. Pienet viiksikarvat vain kutittavat poskia ja huulia sekä nenän päätä.
- Sitten, kun minulla oli kylmä, kun kuume nousi, tyttö tuli viereen niin lähelle kuin pääsi ja laittoi kuonon syliin. Halusi ilmeisesti lämpöä.

Suloista oli kuitenkin seurata tyttöä, kun se aina kävi minua tervehtimässä.

Tällä viikolla olemme harjoitelleet vapaana olemista. Siinä ollaankin onnistuttu hyvin, kun ympäristössä ei ole ketään muuta kuin me - toiset koirat ja ihmiset sotkevat kaikki heti. Viereisellä niityllä on ollut hauska juoksuttaa tyttöä irti. Viivissä on pientä noutajan vikaa. Ohessa muutama video tytön liikkeistä:

5 kk ja risat

Viikko sitten perjantaina tuli täyteen se kauheat 5 kk Viivin elämää.

Painoa on kertynyt jo kohta 5 kg (voi olla jo ylikin) ja pituutta eli säkäkorkeutta se 33-34 cm eli ei vielä olla ainakaan kasvettu liian suureksi eli skaalan safe-alueella edelleen mennään. (Sheltie Size - http://bowlingsite.mcf.com/size/size.html)

Karvaa tytölle on alkanut tulemaan ja ankarasti. Joka päivä saa ihaille, kun karvakerros alkaa käydä paksummaksi ja paksummaksi. Nyt voi jo omat sormensa sujauttaa piiloo karvan alle. Jotenkin itsestä tuntuu, että Viivi on muuttumassa karvan kasvun myötä isommaksi ja lihavammaksi. Ehkä se on vain se tunne. Ei ole enää mikään rimppakinttu tuo meidän mussu.

Olemme tällä viikolla harjoitelleet enemmän ja enemmän asioita. Osaamme tehdä jo seuraavia asioita käskystä:
- istua
- mennä maahan
- seisoa
- olla paikallaan
- hakea tavara ja antaa se vasempaan käteen
- seurata perässä
- tulla luokse --> shelttilenkkien tulosta en kerro tänne... Siellä neiti on änkyräpää!
- siksakin eli pujottelun jalkojen välistä
- olla hiljaa, kun ovikello soi
- olla kiltisti kotona, kun porukat ovat poissa
- hypätä
- mennä ulos eli odottaa, että joku sanoo saa mennä
- jättää eli jätetään turhat asiat rauhaan
- ottaa ruokaa vain ota käskyllä eli jos kukaan ei sano ota, Viivi ei otakaan asiaa lattialta, vaikka se olisi kuinka herkullista.

Jos jotain jäi pois, lisäilen sen tänne myöhemmin.

Liikuntaviikonloppu 11.10.2009

Tämä viikonloppu meni lenkkeilessä maailmalla: lauantaina Rokualla 10 km ja sunnuntaina shelttilenkkeillen Haukkukeitaalla.

Lauantaina destination Rokua

Olimme sopineet Hailuoto-reissun jälkeen, että lähtisimme uudelle reissulle Teemun kanssa. Valitsimme kohteeksemme Rokuan kauniin hiekkadyynimaiseman. Petrille Rokua ei ollut kovin tuttu, koska hän oli käynyt siellä vain pienenä, eikä muistanut paikasta mitään. Minulla oli lähempiä muistikuvia, kun ramppasimme siellä eräänä kesänä aika paljon. Paikat tulivat tutuiksi silloin.

Teemu saapui meille Kempeleeseen klo 11 ja lähdimme sitten siitä matkaan n. klo 12. Rokualle on Kempeleestä n. 88 km, joten aikaa meni noin tunteroinen, kun ajoimme sinne. Rokua on siitä hassu paikka, että niitä korkeuseroja ei tajua, kun Rokuantielle kääntyy. Vasta n. kilometrin päässä risteyksestä alkaa tapahtua - maisema muuttuu ns. mäkiseksi - se nousee aivan ihmeellisesti siitä maalaisseudusta, joka sitä paikkaa ympäröi.

Ajoimme aluksi Opastuskeskus Suppaan. Siellä oli näytillä paikan korkeuskartta eli se kertoi aika mukavasti paikan korkeuserot ja maastorakenteen. Otimme myös muutaman esitteen mukaan. Teemu oli tosin tehnyt "retkenjohtajana" tarkan suunnitelman, miten kulkisimme siellä, joten sen enempää karttoja sun muita me emme tarvinneet.

Välimatka Rokuan kuntokeskukselta Suppaan on lyhyt, mutta mutkainen. Petriä alkoi sitten lapsettaa matkalla ja mutkia piti ajaa rallimiehen elkein. Tuloksena oli Viivin oksennukset Hennan syliin. Onneksi ne tulivat syliin eikä auton nahkapenkeille. Viivi antoi siis lentävän vastalauseen miehen ralliautoiluun. Loppumatka pitikin sitten ajaa hissukseen.

Lopulta pääsimme Rokuanhoville, mistä aloittaisimme patikoinnin. Päätimme kiertää osan Keisarinkierrosta siten, että näkisimme ainakin muutaman supan, järvet, kävisimme korkeimmassa kohdassa eli Pookivaarassa sekä kulkisimme Syvyyden kaivon ja Vaulujärven kautta takaisin Hoville. Matkaa tulisi n. 10 km.

Matkalla oli nousua ja laskua ihan mukavasti. Meinasi välillä voimat mennä ihan kokonaan, kun juoksin tytön perässä rinteitä ylös ja alas. Valitettavasti tyttöä piti pitää narussa Kansallispuiston puolella - unohdin sen pariin otteeseen tosin. Viivi kärsii välillä siitä pienestä johtajanaisen kompleksista eli pyrkii olemaan aina edellä kaikkea. Jos näin ei ole, alkaa kauhea veto. Siinä sai tyttö läähättää, kun pojat eivät aluksi huomanneet asiaa, vaan kulkivat meidän edellä. Onneksi muutaman vastalauseen jälkeen tilanne muuttui ja pääsimme tyttöinä johtamaan porukkaa.

Matka kului siten, että kävelimme aina tietyn matkan ja sitten pojat pysähtyivät aina hyville paikoille kuvaamaan maisemaa. Me tytöt katselimme silloin maisemaa ja kävimme kummastelemassa välillä lunta ja välillä järvien kirkkaita vesiä. Pääsimme muutamaan kuvaankin.

Maisemat olivat mahtavat ja keli mitä mainioin. Valitettavasti aurinkoinen aika on lyhyt jo syksyllä ja loppumetrit kuljimme melkein pilkkopimeässä. Onneksi satuimme juuri sopivaan aikaan valaistulle latupätkälle, joten ei paniikkia pimeän takia tullut. Olin varautunut siihen tosin taskulampulla. *virn*

Autolla takaisin olimme n. klo 18.30. Aikaa meni siis ihan mukavasti reissussa. Kotona olimme sitten tunteroisen päästä. Nukuimme Viivin kanssa autossa koko matkan.


Shelttilenkki sunnuntaina

Pohjois-Suomen Shelttikerho järjestää joka sunnuntai shelttilenkin Haukkukeitaalla. Lähdimme nyt Peten kanssa yhdessä sinne, koska ilmakin oli niin kaunis. Viivi pääsisi näkemään taas rotutovereitaan ja leikkimään niin paljon kuin mieli tekee. Pääsisimme myös harjoittelemaan luoksetuloa, kun ympärillä on hässäkkää.

Viivi oli tietysti automatkasta hieman taas nuupallaan. Matkapahoinvointi on vain pahentunut viime aikoina. Viivin pitää nähdä eteenpäin, että mahan sisus pysyy sisällä. Otin tytön siis etupenkille syliini.

Kun pääsimme Haukkukeitaalle ja Viivi ymmärsi idean, miksi tänne tulimme, haukkuminen alkoi heti jo autossa. Innosta hihkuen tyttö halusi ulos autosta ja kavereiden seuraan.

Lenkki menikin taas niissä merkeissä, että seurasimme kaukaa, kun tyttö vilisti toisten koirien - toisten pentujan kanssa letkan kärjessä. Saimme Peten kanssa Viiviin silloin tällöin kontaktin, mutta suurimmaksi osaksi Viivi oli kuin ei olisi edes huomannut meitä. Hieman se ottaa päästä, suomeksi sanottuna, kun tyttö ei vieläkään hässäkässä tajua, kuka on omistaja. Koulutusta pitää siis jatkaa.

Viikon päästä täyteen tulee se kauniit 5 kk.