Päivä 53 - Maha kasvaa ja syystä / Belly grows and for a reason

Niin tuli perjantai ja tiineysröntgenin aika. Kävin päivän töissä. Töissä en itseasiassa ajatellutkaan muuta kuin Lexien mahaa ja sitä, mitä siellä on. Päässä pyörivät luvut 0 ja 4 välillä. Ei kai siellä enempää voisi ollakaan? Ensisynnyttäjällä? Toisaalta Maikki kyllä sanoi, että iso maha ja siellä voi olla monta. Päätin sitten rauhoittaa mieleni, vaikka tuli siitä puhuttua ruokatunnilla työkavereiden kanssa.

Finally Friday came and it was time for gestation X-ray. First I went to work. At work, I actually thought only about Lexie and her stomach and what is in there. I guessed the numbers would be between 0 and 4. Surely there couldn't be more? First time and all? On the other hand Maikki had said, that the belly is big and there may be many. So I decided to calm my mind, even though I spoke a lot about it at lunch with co-workers.

Töiden jälkeen suuntasin äitini kanssa Oulun Animagiin ja tiineysröngeniin. Halusin tietää määrän ja tämä oli paras tapa rauhoittaa mieli. Lexie olisi pitänyt pissattaa kotipihalla, mutta niinhän siinä kävi, että lorotus tuli sitten sinne Animagin odotushuoneeseen. Iso läntti kirkasta keltaista, jonka sitten sain siitä siivota onnellisena omistajana. Onneksi tämä ei ollut verovirasto.

After work, I headed with my mother to Oulu's Animagi and to gestation x-ray. I wanted to know the number, and this was the best way to calm the mind. Lexie should have done her pee at home in the garden, but what happened was, that she did it at the Animagi waiting room. Great spot of bright yellow, which I then got to clean up as a happy owner. Fortunately, this was not the tax office.

Röntgeniin pääsimme vihdoin ja hoitaja asetteli kanssasi Lexien pöydälle. Pieni paino jalkojen päälle ja avot, kuvaus oli valmis ja tehty. Sitten aloimme odotella, kun kuva latautui hitaasti näytölle. Kauhea jännitys ja maha väänteli, kunnes näin vatsan. Meinasin tipahtaa... Siellä oli niitä rankoja ristiin rastiin. Ensisilmäyksellä näin viisi, kun sitten lääkäri vahvisti määräksi 6. Ristimme Lexien Isoksi Mammaksi. Kun vielä kaikki tulisivat ulos terveinä ja elossa. Sitä odottelemaan siis. Viimeisiä viedään!

We finally got the X-ray, and the nurse placed Lexie on the table with me. A small weight was put on the legs and it was done, a x-ray was over and carried out. Then we started to wait for the image, it was loading on the screen very slowly. A terrible tension and twisted was going on in my stomach, until I saw the belly. I almost fell down... There were spines criss-cross. At first glance I saw five, then the doctor confirmed that there were 6. After that we christened Lexie as Big Mama. If only they all came out healthy and alive. Now we just wait. Last week is on!

"Minä olen tiine narttu ja tiedän sen!" / "I am a pregnant bitch and I know it!"

PÄIVÄ 48 / DAY 48

Tässä eräs aamu seisoskelin portaiden yläpäässä, ja mietin, miten pääsisin alas. Emäntä suhahti taas kauhealla vauhdilla Viivin kanssa alas, mutta minä en oikein enää viitsisi noita alas kävellä. Ylös pääsen helposti, mutta alasmeno on taas toinen juttu. Herätän emäntäni huomion pienellä yskäisyllä. Odotan hetken, mutta mitään ei tapahdu. Iloinen puheensorina kuuluu vain alakerrasta. Viivi tepastelee portaiden alapäässä ja tietää, että en pääse alas. Viivi tulee kaverikseni ylös ja yrittää saada minut tulemaan yhdessä alas. Viivi sanoo, että mennään näin. Voit tulla hitaasti portaan kerrallaan. Pyöritän päätäni ja ilmaisen tyytymättömyyteni emännälle taas. Menee hetki, ja emäntäni tulee luokseni hymyillen ja iloisena. Hän rapsuttelee ja silittelee minua. Sitten pääsen turvalliseen syliin, ja minut kannetaan alas. Matkalla näen uloskin. Päivä on valkenemassa, ja on ilmeisesti tulossa kaunis päivä. Haluan ulos!

This morning I was standing at the top of the stairs, and I was wondering how I could get down. My owner and Viivi whooshed downstairs with a terrible speed, but I do not really care to walk down those stairs anymore. I get upstairs easily, but going down is another story. I'll wake her attention with a small cough. I wait a moment, but nothing happens. I hear happy chatter from downstairs. Viivi walks around at bottom of the stairs, and she knows that I cannot get down. Viivi comes up and tries to get me to come down with her. Viivi tells that we can go down like this. You can walk down one step at a time. I shake my head and express my dissatisfaction to my owner again. It takes a while, but then my owner comes up to me with all happy and smile on her face. She pets and strokes me. Then she takes me in to her arms safely, and brings me down. On the way down I see outdoors. The day is dawning, and it appears to be another beautiful day. I want out!

Alakerrassa emäntäni laskee minut varovasti maahan ja menee taas omiin toimiinsa. Kävelen rauhallisesti keittiöön ja saunan ovelle. Emäntäni hyörii siinä ympäriinsä, eikä huomaa taaskaan minun tarvettani. Yskäisen taas hieman, että minut huomattaisiin. Naama kääntyy minuun päin ja taas se hymyilee. Hän tulee luokseni ja aukaisee sen oven. Hän avaa myös sen toisenkin oven, josta pääsen ulos. Hän tulee mukaani ja kävelee vierelläni ulkona. Haistelen maailmaa ja se täyttyy tuoksuista. Kävelen ympäri pihaa ja ihmettelen, mitä tämä kylmä ja kostea juttu on täällä. Onneksi se häviää, kun siihen koskee. Teen tarpeeni ja ihmettelen. Linnut lentävät taivaalla, pieni tuulenvire heilauttaa turkkiani. On ihanan raikasta ja rentoa. Autonääniä kuuluu ajoittain viereiseltä tieltä aidan takaa.

Downstairs, my owner drops me gently to the ground and goes back in their duties. I walk calmly into the kitchen and near the door. My owner hustles around the kitchen, and doesn't realize once again my needs. I coughs a little, so that I am noticed. She turns her face to me and smiles. She comes up to me and opens the door. She will also open the another door, which I leads out. She comes there with me, and walks beside me outside. I smell the world, and it fills up with different scents. I walk around the yard, and I'm wondering what this cold and wet thing is here. Fortunately, it disappears when you touch it. I'll do my needs and I wonder. Birds flying in the sky, a little breeze moves my coat. It is a wonderfully fresh and relax. I can hear car noises from time to time from the road behind the fence.

Emäntäni kutsuu minua. Viivi seisoo hänen kanssaan jo ovella. Katson vielä pihaa ja talsin sitten hitaasti ovelle takaisin. Hetken haistelen matkalla vielä paikkoja, mutta sitten kipitän emäntäni luokse. Hän sanoi sen sanan: "ruoka". Viivi hypähti emännän vierellä taas ilosta. Sitä tyyppiä eivät maailman murheet juuri ahdista.

My owner calls me. Viivi is standing with her at the door. I'll take one more look around the yard and then I slowly walk back to the door. On the way I smell all the places available, but then I run over to my owner. She said the word "food ". Viivi jumps next to my owner with joy. She is the type of dog the world's troubles are not just distressing.

Sisällä seuraan lattialla, kun emäntäni laittaa minulle ja Viiville taas annokset. Kuulen tutun kilinän ruokakuppiin, veden laskun sekaan. Emäntäni pyytää meitä istumaan ja odottamaan, kun ruoka lasketaan eteemme. Kun kuulen oikean sanan, menen haistelemaan kuppiani. Haistelen, vaikka aamuinen ruokailu saa oloni huonoksi. Ei... En saata syödä. Voin pahoin jo pelkästä haistamisesta. Käännyn pois kupilta, kun taas Viivi vetää posket lommollaan ruokaa naamaansa. Käyn pienen kiekan olohuoneessa, kun emäntäni huutaa minut takaisin. Hän laittoi jotain kuppiin, aivan varmasti. Käyn katsomassa kuppiani uudelleen. Sinne on ilmestynyt outoja valkoisia palasia. Maistan yhtä hyvin vaikeasti. Ei haluta syödä, ei sitten millään. Nyt emäntäni naama on muuttunut kireäksi, ei enää hymyä, vaan huoli. Katson emäntääni silmiin samalla ilmeellä - meitä on kaksi tässä nyt. Hän kaataa sekaan vielä jotain kirkasta ja sakeaa. Käyn haistamassa kuppiani. Mieleni tekee maistaa ruokaa. Maku on ok, joten yritän syödä hieman. Se olikin oikeastaan ihan hyvää, joten syön vielä vähän lisää. Katson emäntääni välillä, ja taas se hymy palasi naamalle. Syön vielä muutaman haukun, ja kävelen pois vesikupille. En jaksa enempää. Vesi raikastaa mukavasti oloani.

Inside I watch my owner, when she is doing us food. I hear the familiar jingles of the food bowl, water flow on top of them. My owner asks us to sit and wait, when she puts the food in front of us. When I hear the right word, I'll go and sniff my cup. I sniff it, even though the morning eating makes me feel sick. No... I can not eat. I feel sick already from the smell. I turn away from the bowl, while Viivi is eating her food with speed. I'll take a small walk around the living room, while my owner tells me to come back. She put something into the bowl, I'm sure of it. I'll check my bowl again. There is some strange white pieces. I'll take a little bite. No, I don't want to eat, not by a long shot. Now my owner's face has changed to tense and worried look, no more smiles, just worry. I look at my owner's eyes with the same face - there is two of us here now. She pours something there, it is bright and thick. I'll smell the bowl. I feel like tasting the food. The taste is ok, so I try to eat a little bit. It was actually pretty good, so I'll eat a little bit more. I look at my owner, and the smile has returned to her face. I'll eat a few bites, and then I walk over to the water bowl. I cannot eat anymore. Water refreshes me and makes me feel comfortable. 

Kävelen tämän jälkeen olohuoneeseen sille pörröiselle matolle makaamaan. Emäntäni katsoo minua makaamassa lattialla. Hän tulee luokseni, istuu viereeni lattialle ja rapsuttaa minua. Nautin olostani, varsinkin, kun hän rapsuttaa minua mahastani. Jaksan taas hetken. Mahassani tuntuu kummaa liikettä taas ja ähähdän. Kyllä ne ulos tulevat jossain vaiheessa.

Afterwards I walk to the living room, on to that fuzzy rug to lie on. My owner looks at me lying there on the floor. She comes to me, sit next to me on the floor and scratches me. I enjoy my life, especially when she scratches me from my belly. I'll feel normal again for a moment. There is strange movements in my belly again and sigh. Yes, they will come out eventually.

Lexien tiineys - Lexie's maternity

Lexie tosiaan astutettiin Vindin kanssa noin kuukausi sitten. Nyt ensimmäinen kolmannes on takana ja toista mennään jo ihan hyvää vauhtia. Kaikki perustiineen nartun oireet ovat alkaneet näkyä viimeisten viikkojen aikana.
- Lexie lopetti syömisen tuossa viikko sitten. Tuntui, että mikään ei mennyt alas, mutta nyt viimein sain hienon avun lihaliemestä - rasva ja lihan maku on pop. Olen myös ruokailut jaottanut kolmeen kertaan päivässä. Olen myös aloittanut ruoanvaihdoksen siitosnartun ruokaan. Valitsin sen Royal Caninin Starterin.
- Lexien nännit ovat nousseet pystyyn kauttaltaan ja ne ovat punertavat.
- Lexien maha on hieman laskeutunut ja leventynyt sivusuunnassa.

Lexie was mated with Vind about a month ago. Now, the first third of the gestation is over and the other third is on its way. All on the basic symptoms of gestation period have appeared in the last few weeks. 
- Lexie stopped eating about a week ago. It seemed that nothing went down, but now at last I got the problem fixed with meat sauce - the fat and the meat are the best things. I also divided meals in three portions per day. I have also started changing the food for bitches in gestation. I chose the Royal Canin Starter.
- Her nibles have gone up and they are all red and pointy.
- Her belly has dropped a little and widened sideways.

Tänään elämme viidennettä viikkoa ja päivää 33 tai 30. Joten laskettu aika on joskus marraskuun ensimmäisellä viikolla. Toivottavasti olisi viikonloppuna, mutta niinhän se tuskin on. Olen myös aloittanut kysellä kätilöitä pennutukseen. Muutamme koirien kanssa Kelloon töiden takia ensi viikolla, joten pennutus tapahtuu siellä. En halua enää sitten muutenkaan siirrellä neitejä minnekään. Siellä on enemmän tilaa ja toisaalta paikka on koirille kuin toinen koti. Varsinkin Lexie nauttii paikasta aina. Isä on tehnyt meille pentulootan sinne ja äidin kanssa möbleeraamme pentualueeksi takan läheisen alueen. Odotan innolla oikeastaan sitä.

Today we live the fifth week and days 33 or 30. So the due date is somewhere in the first week of November. I hope she does it on the weekend, but that's what she is unlikely to do. I have also started asking midwives to help me in birthing. Because of my work me and the girls are going to move to Kello, where the birthing will happen. I do not want to move them around anymore after that and stress them out. There is more space on the other hand, and the place is like a second home for our dogs. Especially for Lexie - she enjoys her time there. My father has done us a puppy box there, and my mother and I are going to re-decorate the area for the puppies near the fireplace. I am look forward to it actually.

Viimeaikoina olen enimmäkseen miettinyt, milloinhan se laskettua aika oikeasti on ja olen netistä lueskellut paljon yleensäkin koirien synnytyksistä ja tiineysajan vaikeuksista. Ehkä liikaakin - nyt ymmärrän, kun aikoinaan eräs raskaana oleva kaverini sanoi, että ei pitäisi lukea liikaa niitä äitiyslehtiä ja juttuja raskauksien vikaanmenosta. Kuulemma stressaa... En ehkä ajatellut sitä koskaan kokevani omalla kohdallani, mutta nyt tuntuu kuin olisi oma menossa. On tämä ihmeellistä.

Lately I've mostly been thinking, when is the due date, how to calculate it correctly, and I have been reading a lot about the birthing in general, dogs births and pregnancy difficulties. Maybe too much - now I understand, at the time when a pregnant friend said that one should not read too many of those maternity magazines and stuff about pregnancies gone wrong. They say it stresses you out ... I have thought that I wouldn't go it trough ever, but now I feel as if I am... How nice...
Sivustoja:

• Mielenkiintoinen sivusto lasketusta ajasta. Interesting site about the right date: http://blueboychihuahuas.com/breeding/gestation-table.html.
• Purinan ohjeistusta ruokinnasta: http://www.purina.fi/Home/All+About+Dogs/Your+New+Pet+Dog/Pregnancy+and+Birth+Dog/Feeding+during+pregnancy+and+nursing.htm.
• Eläinlääkäriin.fi-sivusto: http://www.elainlaakariin.fi/koiran-tiineys/ ja http://www.elainlaakari.fi/klinikat/koiraklinikka/hoito-ohjeet/ruokinta/
• Chic Choix -blogi: http://chicchoix.com/blog/?cat=15
• Yorkshiren terriereiden sivusto: http://www.ycf.fi/126

Agilityleirillä Piteåssa 7. - 8.9.2013 - At agilitytraining in Piteå

Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettiin Piteåssa taas agilityleiri Lindan toimesta. Linda on Lexien kasvattaja, joka järjestää joka vuosi tällaisen tapahtuman. Paikalle saavat tulla yleensä kaikki Lindan kasvatit. Nyt saimme ujutettua mukaan Viivinkin, kun saimme houkuteltua Petrin kokeilemaan agilityä myös. Oli siis tulossa jännä viikonloppu.

Again we were at Piteå on the first weekend of September to attend on the agility camp by Linda. Linda is Lexie's breeder, who organizes each year such an event for her offspring. Everyone who owns Linda's puppies can come. Now we slipped in Viivi too, when I tricked Petri to try out agility. So this weekend was going to be an exciting one.

Ajoimme paikalle perjantai-iltana, koska Linda oli varannut alueelta meille mökin yöpymistä varten. Agilityharjoittelua järjestettiin jo perjantainakin, mutta se oli pennuille. Meidän kurssit alkaisivat lauantaiaamuna aikaisin, joten ajon jälkeen vetäydyimme suoraan nukkumaan. Kävimme tosin ensin tervehtimässä Lindan ja kumppanit.

We drove there on Friday evening. Linda had booked us a cottage for the weekend, so it was easy to come there. Agility training started on Friday, but on friday it was for the puppies. At first though we went to greet Linda and all the others. Our courses would begin on Saturday morning, so we withdrew ourself to bed right after that.



Lauantai - Saturday

Lauantaina aloitimme aamusta klo 9 harjoittelun. Kävimme Petrin kanssa pystyttämässä teltan kenttien viereen aamiaisen jälkeen. Sitten raahasimme paikalle kaikki tavaramme. Onneksi otimme muovimaton mukaan, että sen päällä pystyi olemaan, vaikka maa oli hieman märkä. Viivi ja Lexie olivat ihan innoissaan, kun paikalla oli paljon toisia shelttejä ja kentällä näytti olevan hyvin ihania asioita eli agilityesteitä.

On Saturday we started training at 9 am. We ate our breakfast and then we put up our tent next to the fields where we would train. Then we dragged there all our stuff. Fortunately, we took a plastic mat with us, so we were able to lie on top of it, even though the ground was a little wet. Viivi and Lexie were pretty excited, when they noticed that there were a lot of other shelties, and the field there seemed to be a many wonderful things, namely agility obstacles.

Ensimmäiseksi menimme Mia Wikströmin koulutettavaksi. Hän oli tehnyt meille varsin kimurantin ja tekniikkaa vaativan harjoitusradan. Meillä Lexien kanssa kesti hetki huomata taas, mitä piti tehdä, mutta sitten se menikin helpohkosti lävitse. Mia oli jakanut radan kahtia - ensin mentiin 10 estettä ja sen jälkeen toiset kymmenen. Kuten viime vuonnakin, radalla ei ollut kontakteja harjoiteltavana, vaan ainoastaa hypyt ja putket. Tarkoituksena oli harjoitella kääntymisiä ja kaartoja.

First, we went to train under Mia Wikström. She had made us a rather difficult and demanding training course. It needed lots of different techniques. It took a while for me and Lexie to see, what we had to do, but then we went through it quite easily. Mia had divided the track in two - the first we went through the first 10 and then the last 10. Like last year, the track did not have contacts, but only jumps and pipes. The purpose was to practice turns and maneuvers.


Eniten minua jännittikin tässä Petrin ja Viivin meno ja yhteistyö. Onneksi ei tarvinnut pelätä, koska kaksikko tuli loistavasti toimeen. Aluksi Petrin piti tosin hieman mietiskellä, miten ohjaisi Viiviä, mutta sitten se yhteinen sävel löytyi.

I was so excited to see, how Petri and Viivi would flow and co-operate on the track. Fortunately, there was no need to worry, because the duo did everything very nicely together. At first it took a while for Petri to see, how to drive Viivi, but soon they found the a same tune.

Ruokailun jälkeen vaihdoimme puolta ja menimme treenattavaksi Tommy Fredrikssonille. Hän oli tehnyt meille taas nopean ja irtautumista harjoittavan radan. Muutaman yrityskerran jälkeen onnistuimme Lexien kanssa hienosti radalla. Samoin Viivi Petrin kanssa osasi mennä kuin vanhat tekijät radan alusta loppuun. Myös Tommy oli jakanut radan aluksi kahtia: aluksi harjoiteltiin ensimmäiset kymmenen estettä ja sen jälkeen toinen puolisko. Lopuksi teimme sitten koko radan.

After the meal, we changed the side and went to train under Tommy Fredriksson. He had done us a fast track, which needed lots of far away guidance. After a few attempts, we were able to do the track very nicely. Similarly Viivi and Petri were able to do the track from start to finish like old pair. Also, Tommy had divided the track into two parts, first we practiced the first ten obstacle and then the other half. At the end of the day, we did the whole track.

Päivä oli siten todella antoisa. Opimme paljon kiertoja, kaartoja ja tekniikoita koirien ohjaamiseen. Olisi pitänyt ottaa ne ratakartat ylös, mutta eiköhän näistä videoista ja kuvista näe, mitä radalla oli.

The day was really rewarding. We learned a lot of twists, turns, and techniques for controlling the dogs on the track. It would have taken up the track maps, but I think that you can see that from these videos and pictures, what the track was like.

Lauantai-ilta menikin sitten istuessa koko porukalla syömässä. Jokainen oli tuonut itselleen grillattavat ja juotavat. Pitkän pöydän ääreen istuimme ja porisimme kaikesta taivaan ja maan välillä. Illalla pääsi tutustumaan muutenkin paremmin itse porukkaan. Päivän aikana nimittäin huomasimme, että emme olleet ainoita suomalaisia porukassa, vaan Helsingistä oli tullut kiva Wileniuksen pariskunta treenaamaan viikonlopuksi myös. Ilta venyi pitkäksi ja se tulisi verottamaan hieman huomista vointia.

On Saturday evening the whole team seated for a meal. Each had brought something to grill and drink. On a long table we sat and talked about everything between heaven and earth. In the evening we got to know each other better. During the day, in fact, we found out that we were not the only Finnish couple, but there were a very nice couple, Wilenius, from Helsinki to do the training for the weekend as well. We sat there until midnight so it would be tax us on the morning.



Sunnuntai - Sunday

Sunnuntaina edellisen illan istuminen hieman väsytti aamulla, mutta aamiaisen jälkeen päivä lähti käyntiin kuitenkin ihan mukavasti. Nyt aloitimme Tommyllä ja päätimme päivän Mian kanssa. Tommy oli taas tehnyt radan, jossa nopeus oli valttia ja käännöksiin tuli kiinnittää huomiota. Lexien kanssa nautimme tästä radasta. Se oli meille juuri mukava. Neiti irtosi myös mukavasti ja vauhtia riitti aina käännöksissä tarpeeksi. Samoin Petri ja Viivi loistivat radalla hienosti aloittelijoiksi.

On Sunday, the night before taxed us a little on the morning, but after breakfast the day started out quite nicely, however. Now we started the day with Tommy and ended it with Mia. Tommy had once again made ​us a track where the speed was an asset and you had to pay attention to turns. Lexie and I were enjoying this track. It was just what the doctor ordered for us. Our little miss had the right pace and in the turns she was very quick. Similarly, Petri and Viivi shone on the track for beginners.

Ruokailun jälkeen vuorossa oli Mian rata, joka oli taas täynnä tekniikkaa. Minulla meinasi hermot palaa, kun en saanut itseäni kääntymään oikein kohdissa, mutta hymyillen selvisin siitä. Puhku loppui iltapäivään mennessä ihan täysin. Samoin Petrillä ja Viivillä oli hieman hakemista esteiden ja kääntöjen kanssa. Jos sinulla oli nopea koira, et välttämättä ehtinyt edelle, vaan sinun piti osata pysäyttää tai jarruttaa koiraa. Tulipahan harjoiteltua sitäkin. Yritin iltapäivän päätteksi vielä rataa Viivin kanssa, mutta ajot päälle ja neidin vauhti olivat ihan jotain muuta kuin mitä Lexien kanssa se oli ollut koko viikonlopun. Viivi - meidän pieni ferrari.

After the meal, it was time for Mia's track, which was again packed with techniques. I almost lost my nerves when I could not get myself to turn on right places, but in the end I handled it all with a big smile. I was puffed out after it completely. Similarly, Petri and Viivi had a bit of trouble with obstacles and turn-a-rounds. If you have a fast dog, you may not have time to be ahead, but you had to know, how to stop or slow down your dog. I tried it with Viivi too, but it was like something other than what it was with Lexie the whole weekend - the speed was something else. Viivi - our little Ferrari.

Mökin siivoamisen jälkeen jätimmekin paikalle hyvästit, kiitimme Lindaa kaikesta ja lähdimme kotimatkalle. Taas yksi hyvin onnistunut viikonloppu takana, josta jäi muistoksi tekniikoita muistikirjaan ja valokuvia kameraan videoidenkin kera. Lisäksi paikat tuli turraksi ja kipeiksi.

After cleaning up the cottage we said our goodbyes, thanked Linda for everything and headed back home. Yet another very successful weekend, which gave us lots of techniques in the notebook and photos and videos. In addition, muscles in the body became numb and sore.