Niin ne päivät vilahtavat ja on tullut aika viedä pieni karvaturri tutkimuksiin ts. haluamme saada joskus pieniä Viivejä. Tämän takia pitää tutkituttaa kaikki perinnölliset sairaudet ja yleiskunto. Veimme siis Viivin täten shelttien joukkotarkastukseen Akuuttiin, missä Viivin
silmät,
lonkat, kyynärpäät ja
polvet kuvattiin ja tutkittiin.
Kuivalan Maikki järkkäsi 2.10.2010 lauantaiksi shelttien joukkotarkin, jonne lähdimme sitten KIITOS MAARITIN! (Onneksi Maarit muisti mainita asiasta.) Samalla kerralla sai siis tutkituttaa lonkat, polvet, kyynärpäät ja silmät. Joukkotarkissa sai myös tehtyä nämä tutkimukset hieman normaalia halvemmalla, joten kannatti todellakin käydä. Jokaisella sheltillä ne tutkimukset on vähän kuin pakko tehdä, joten tällaisen joukkotarkin sai helposti kasaan. Paikalla oli paljon tuttuja naamoja - Viivin veli Patekin.
Tutkimukset tehtiin Akuutissa sekä lääkärinämme toimi Kaisa Wickström. Aikataulu oli hieman joustava, joten jouduimme hetken odottelemaan. Tulimme paikalle jo noin 20 yli kaksi, koska ajoissa piti olla. Aikamme oli tosin vasta klo 15.15. Pääsimme lopulta lähtemään pois viiden jälkeen, joten hieman venyntää aikataulussa oli. Ei se tosin haitannut, koska aikaa sai viettää Minnan ja Yliruokasten porukan kanssa. Siskoni Jonna tuli myös pitämään seuraa meille.
Näin ensikertalaisena kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Kyselin varmaankin tosi tyhmiä asioita, mutta olen aina tiennyt, että jos et kysy, et myöskään tiedä. Joten toteutin tätä missiota sitten. Onneksi henkilökunta oli mukavaa ja vastaili mielellään tyhmiinkin kysymyksiini.
Kaikki lähti liikkeelle siitä, että odotimme omaa aikaamme ensimmäiseksi silmäpeilaukseen. Ennen silmäpeilaukseen menoa Viivin silmiin piti laittaa tippoja 3 X 1 tippa/silmäpari 5 minuutin välein. Neiti ei ollut moksiskaan ko. toiminnosta, mutta tippojen jälkeen silmiä kutisutti ikävästi. Tunteroisen odottelun jälkeen pääsimme vihdoin lääkärin pakeille. Tuloksena oli, että ei todettu perinnöllisiä sairauksia.
Seuraavaksi lääkäri tunnusteli polvien kyynärpäiden tilanteen ja nekin vaikuttivat ihan hyviltä. Tuloksena hyvät ja moitteettomat polvet. Tämän tutkimuksen jälkeen lääkäri antoi Viiville pienen piikin, että meno rauhoittuisi ennen kuvauksia. Sitäkin piti hieman sävähtää ja katsoa, mitä se lääkäri sinne takapuoleen oikein tökkäsi.
Rauhoittava lääke alkoi toimia ihan hyvin, koska neiti oli ihan reporanka vähän sen jälkeen. Aluksi Viivi taisteli sitä vastaan ja ei halunnut luovuttaa. Ennen uneen vaipumista neiti ehti vielä oksentaakin, koska taintumuksen tunne sai varmaankin neidin voimaan pahoin. Itselleni tuli mieleen Matrix-elokuvasta kohtaus, jossa Neo taistelee tietoisuutta vastaan ja lopulta oksentaa ymmärtäessään tosiasiat. Samoin kävi Viiville. Otin sen oksennuksen jälkeen syliini nukkumaan ja siihen se sitten neiti tointui lopulta. Lääkäri kävi neidin sitten hakemassa kuvauksiin.
Kuvausten lopputulos oli A-luokan lonkat ja polvet. Todella hienot olivat kuvat lääkärin mielestä. Minä olin jännittänyt koko ajan kauheasti ja nyt meidät palkittiin tuollaisella iloisella uutisella. Kuvien katselun aikana eläintenhoitaja vei Viivin levittämälleni viltille odotushuoneeseen nukuskelemaan Jonnan valvovien silmien alle.
Heräämisessä kesti yllättävän kauan, jota eläintenhoitajakin ihmetteli. Tuntui välillä, että muut koirat heräsivät huomattavasti nopeammin. Oliko herätyspiikki jäänyt sittenkin antamatta? Toisaalta neidin ensimmäinen kerta tämmöisessä hoidossa, joten voi olla että hän reagoi herkemmin rauhoittavaan kuin muut. Pian kuitenkin neiti pääsi ylös ja oli jaloillaan. Lopulta pääsimme lähtemään noin klo 17 aikaan pois Akuutista. Kävely Petrin työpaikalle oli oma saavutuksensa, koska neiti hoiperteli sinne kuin mikäkin humalainen. Menoa oli hauska seurata.
Loppuilta meni neidillä nukkuessa.
---
Muuten syksy on mennyt ihan mukavasti taas totutellessa viileämpiin keleihin ja sateisiin. Neidistä on kesän jälkeen tullut aika hienostelija, koska esimerkiksi sateella ulos ei haluta mennä millään. "Siellähän kastuu!" on varmasti meidän neidin kommentti. Olemmekin sitten yrittäneet totuttaa neidin niin märkään kuin kuivaankin.
Lyhyesti ja ytimekkäästi kirjoittelua tänne. Joskus kasvattajan elämässä asiat eivät aina mene kuten pitäisi ja onnettomia tapahtumia tapahtuu. Nyt kuitenkin voi sanoa, että näen kirkasta siellä jossain tunnelin päässä. / Now I'll write everything here short and sweet. Sometimes life gives you spins and turns, so that you don't know how will you ever get up or out of it. But now I can say, that I can see something in the end of this dark tunnel, where I have been as a breeder.
