Kuinka ottaa erinomainen kuva koirista? / How to Get A Perfect Picture of Your Dogs?

Kesä tekee todella tuloaan. Ilmat ovat lämmenneet, ulkona ei tarvitse enää montaa kerrosta vaatetusta ja hanskatkin saa jättää kotiin (Viivi rakastaa sitä, koska tietää, että nyt on helpompi antaa niitä nakkeja eli koulutuskuukaudet alkavat). Ihanaa aikaa siis tämä alkukevät, kun vielä ei ole niitä verenimijöitä liikenteessä. Lisäksi koirat ovat nauttineet aivan valtavasti siitä, kun ns. "polut ovat auenneet" eli saa juosta muuallakin ja ei uppoa sinne hankeen. Mona etenkin on ottanut siinä vetovastuun ja pienillä näteillä loikkalaukoillaan vetää aina porukkamme mukaan ihmeelliseen mätäsmaailmaan. "Kuka saa minut kiinni, katsotaan!" Lexie siihen vain aina, että: "Nämä sinun häntäkarvasi maistuvat tosi pahoille."

You have to agree, that summer is really coming. The weather has warmed, you don't have to wear outdoors many layers of clothing and even the gloves you can leave at home (Viivi loves it, because she knows that it is now much easier to get those treats and there will be training on the jogs). So this time of early spring is wonderful time, when there is none of those bloodsuckers around yet. In addition, dogs have enjoyed enormously from this so-called "Paths are open" season, when you can run around freely and there is no fear of sinking in the snow. Mona particularly, has taken the lead with her long legs and taken our little gang on nice runs, off-road of course. "Who can catch me, let's see!!" Lexie just says to that: "These tail hairs of yours taste nasty."

Kilpailukuulumisia

Jälkikasvusta on aina ihana lähteä liikkeelle. Himppunen on niin ollut ylpeyteni aihe viime aikoina. Erika ja Lauri ovat pitäneet tästä neitokaisesta huolta uskomattomalla tavalla. Himppuahan ei tietystikään voi olla rakastamatta, ja neidolle ei voi olla antamatta kaikkea sitä hellyyttä, mitä Himppu kaipaa. Nolla-jahti on aloitettu ja toivottavasti pian saamme syödä luokkanousukakkuset.

Telling nice tales of the offspring is always a wonderful way to start. I am so proud of our little Himppunen. Erika and Lauri have taken care of this young lady in an incredible way. Himppua of course, can not but love, and you have to give her all the affection, what she needs. Himppu and Erika has starten their zero race and hopefully we will soon eat a class rise cakes.

Agilityssä Himppu ja Erika ovat vauhdilla edenneet eteenpäin. Tosin tässä näkee kaiken sen työn, mitä tämä parivaljakko on tehnyt harrastuksen eteen. Toisaalta on ilo katsoa sitä vauhtia, mikä sillä neidolla on. Ilmeisesti tuulisen miehen jälki näkyy jälkikasvussa eli kiitos Vind vauhtigeeneistä. Samaa on myös kaikissa Alfa-pentueemme pennuissa - Galassa, Arwenissa ja Velhossa.

In agility Himppu and Erika are rapidly made progress. However, in this progress we see all the hard work, what this duo has done. On the other hand it is a pleasure to look at the speed with which Himppu has. Apparently, windy man has gives his best speed genes to this lot, so thanks to Vind of this pace. The same is also with all Alfa-litter puppies - Gala, Arwen and Velho.

Kävimme Galan kanssa kokeilemassa OKK:n epävirallisissa agilitykisoissa menoamme. Sitä menoahan neidissä on, ja paljon. Valitettavasti emännän jalat eivät ole tarpeeksi nopeat, että pysyisin perässä. Radalla ei tarvita kuin yksi pieni herpaannus ohjauksessa ja se on menoa. Näin meille sitten kävi - 90 + virhettä. Olihan katsojilla hauskaa! Me emme luovuttaneet ja tulleet radalta pois.

I tried an unofficial agility competition with Gala. There is lots of speed in this girl. Unfortunately, my legs are too slow, so that I could keep up with her. When we are on the track, we need just one distraction and all goes to hell. That is what happened and the result was 90+ points. After all, viewers had lots of fun! We didn't give up. 

Viivi ja Petri kalastelevat myös viimeistä nollaansa 2. luokasta. Heillä nousu ja kehitys on ollut loistavaa. On ollut ihana seurata miestä ja hänen innostustaan lajiin. Koira on loistava ja toisaalta miehellä on treenattavana toinen loistava koira eli Arwen. Siellä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita tulossa, mutta Arwen on Galaan verrattaen huomattavasti helpompi tapaus eli adhd puuttuu.

Viivi and Petri are now fishing their last zero in the 2nd class. They have development a lot this winter again. It's been wonderful to follow a man and his enthusiasm for the sport. The dog is brilliant, and on the other hand man has another great dog, Arwen, on the training track too. There is speed and dangerous situations coming, but when you compare Arwen to Gala, she is much easier case - ADHD is missing.

Lexien kanssa olemme myös kehittyneet kovasti eteenpäin. Ennen talvea ongelmamme oli kepit ja keinu ja yleensäkin kontaktit. Lähdimme sitten treenaamaan niitä tosissamme. Kiitos ihanalle ohjaajallemme Tiina Sauvolalle kovasta työstä kanssamme. Nyt kepit menevät ilman ohjureita ja keinulle uskallamme nousta jo omalla tavallamme. Se oli ilo huomata epävirallisissa kisoissa, vaikka lelun tippumisen takia saimme hylätyn suorituksen.

With Lexie, we have also developed much further. Before winter we were struggling with the swing and with the poles. We wanted to train those a lot. Thank you for our wonderful instructor Tiina Sauvola of all the hard work she did with us. Now we do poles without guides and the seesaw we dare to do on our own style. It was a pleasure to note in that unofficial agility competition, although due to the drop of the toy we got disqualified.

Video will appear here... Video tulee tähän...

Samoissa kisoissa pääsimme Sarin kuvattavaksi. Sari oli pystyttänyt kokeilumielessä esteen ja kuvauspisteen erääseen nurkkaan hallia. Siellä sai käydä kokeilemassa vauhtikuvaa koirastaan. Kävimme tietysti kokeilemassa tyttöjemme kanssa siellä, ja tulos (kuten aina Sarin kanssa) oli loistava. Ainoina kokeilimme parihyppyä. Tämä piti tilata kotiin kopioksikin. (Muita kuvia voi katsella tuolta: http://sary.1g.fi/kuvat/Agilitykuvat/2016-05-03+Oulu,+epiksiss%C3%A4/)

At the Animagi Areena there were a place where you could take a agility style photoes. Our friend Sari had set up an experimental photobooth with an obstacle, flashes on the both side of it and a camera pointing up to the obstacle. Anyone was able to go there and try it out with Sari. We did it too with our both girls - Viivi ja Lexie, and I must say that the result (as always with Sari) was fantastic. We were the only ones who tried a duojump. This had to be ordered to the home wall. (Additional pictures can be viewed from there: http://sary.1g.fi/kuvat/Agilitykuvat/2016-05-03+Oulu,+epiksiss%C3%A4/

Viivi and Lexie are flying - Viivi ja Lexie lentävät. Kuva: Sari Eskelinen.

Kennelkuulumisia

Punkeista on varoiteltu paljon ja niitä olemmekin seurailleet tehokkaasti. Valitettavasti tämä ei riittänytkään, jonka huomasin tässä alkuviikosta. Meidän laumastamme Lexie on aina ollut innostuessaan aivastelija. Maanantaina olimme lähdössä lenkille ja tytöthän innostuvat siitä aina. Lexie pärski normaaliin tapaan, mutta samaan kuoroon liittyivät myös Arwen ja Gala. Silloin ihmettelin, että mikä nuha meille on tullut. Aluksi mietin, että viikonloppu oli ollut kuuma ja kuiva eli ilma oli todella pölyinen ja tunkkainen kaikkialla. Sama jatkui sitten tiistaina, mutta illalla alkoivat myös röhinät. Lexie aloitti sen ensin, sitten Gala ja myös Arwen. Tämä vahvisti epäilyni - nenäpunkkitartunta. Keskiviikkona soitinkin eläinlääkärille, ja puhelinkonsultaation kautta saimme nenäpunkkilääkkeet suoraan lähiapteekkiimme - koko laumalle. Tämmöisessä tapauksessa ei voi lääkitä vain yhtä, vaan samalla pitää hoitaa koko lauma. Lisäksi meillä menee nyt sitten pyykkiin ja pesuun kaikki punkat ja alustat. Lisäksi häkit ja kaikki saavat tehodesifioinnin. Lääkekuuri kestää sen vaivaiset 4 vk, joten hei hei kaikki harrastukset siksi aikaa. Eipä mennä mätsäreihin, eikä agilitykisoihin. Me ajattelemme myös toisia harrastajia. Lääkkeenämme on Milbemax Vet. Sitä nyt syömme yhden tabletin/viikko/koira. Toivottavasti tehoaa.

The season of ticks has started and we have been keeping our eyes open. Unfortunately, this was not enough, which I noticed in the beginning of this week. Our Lexie has always sneezed when she gets excited. On Monday we were getting ready for a run and our girls always get really excited. Lexie made sneezes in the normal way, but at the same time Arwen and Gala started to do it too. Then I wondered, that do they have some common cold or what. At first, I wondered, that the weekend had been hot and dry, so the weather outside was really dusty and musty everywhere. The same thing then continued on Tuesday, but in the evening they started to do those swine kind of oink oink's. Lexie started it first, then Gala and also Arwen. This confirmed my suspicion - nose tick infection. On Wednesday, I called to veterinarian, and we did a phone consultation about those nose ticks. After the call we god a subscription directly to our nearest pharmacy - for the whole gang. In these cases you can not medicate just one, but at the same time you have to care the entire herd. In addition, we are going to wash all the bunks and platforms. In addition to the cages and all those will get power disinfection treatment. The course of medication will last four weeks, so bye-bye to all our hobbies. We cannot go to a match show or to an agility competitions. We want to think about the others. Our medication is MILBEMAX Vet. We eat one tablet / week / dog. I hope this is an effective drug.

Asiointi oli hauskaa niin eläinlääkärin kuin sitten apteekkarienkin kanssa. Eläinlääkäri lupasi lääkkeet torstaina apteekkiin. Tästä piti tulla ilmoitus tekstiviestinä. En ollut saanut sitä klo 16 mennessä torstaina, joten päätin soitella eläinlääkärille. Aluksi vastaanottotäti oli hieman epäileväinen, ja ei oikein muistanut asiaa. Sitten, kun käytin avainsanaa "sheltti", täti sanoi heti sen jälkeen: "Ai niin! Se shelttilauma, jossa oli lääkkeet kaikille." Tämän jälkeen sain vahvistuksen, että se oli toimitettu lähiapteekkiin. Koska Kempeleessä on kaksi apteekkia - keskustassa ja Zeppelinissä, piti minun soittaa molempiin, oliko lääkkeemme siellä. Ensimmäisen kanssa tärppäsi, mutta myös siellä oli nainen epäileväinen aluksi asiastani, kun taas käytin avainsanaa "sheltti". Myös tämä täti sanoi heti: "Ai niin! Se viiden koiran lauma! Kyllä, resepti on meillä." Kun torstaina iltapäivästä haimme lääkkeen apteekista, myös silloin laumaamme ihmeteltiin. "Lääkkeitä ei riittänyt varastossa tarpeeksi. Riittääkö, että annamme tämän ensimmäisen satsin nyt, ja haette sitten ensi viikolla toisen puolen? Teillä oli niin iso määrä näitä koiria."

On the other hand it was fun to talk with the veterinarian and with the pharmacists. The vet promised medicines for Thursday. He would call to the pharmacy. They would inform me about that with a message. I had not received it on Thursday at 16 o'clock, so I decided to phone to the vet. At first, the woman in the reception was a little skeptical, and did not remember our case. Then, when I used the keyword "Sheltie" the womand immediately said: "Oh yeah, that sheltie heard - medicines for all." Subsequently, I received confirmation that it had been delivered to the nearby pharmacy. Since Kempele has two pharmacies - center and Zeppelin, I had to call to both of them, whether our prescription was there. I had it right with the first call, but also there the woman at reception was a bit skeptical at first, while I used the keyword "Sheltie". This woman also said immediately: "Oh yeah! The herd of five dogs. Yes, the recipe is here." When we went to pick it up on Thursday afternoon from the pharmacy, even then our dog family was a special thing. "We don't have enough of those medicines in stock. If we give this first batch now, and then you can come and pick up the rest next week? You had such a big number of these dogs."

Nyt olemme siis tauolla 4 viikkoa. Katsotaan juhannukselta tai oikeastaan varmaan juhannuksen alta sitten treenejä. Sen aikaa teemme siis vain kotitreenausta omalla alueellamme. Kesäloma alkaakin 3. kesäkuuta, joten minulla ei ole muuta kuin aikaa.

Now we are on a break for 4 weeks. Let's try it out near the midsummer or actually probably before it, and think about rehearsing. Before it, therefore, we only do home training in our own area. Summer vacation starts on June 3, so I have all the time I need.

Pidimme myös pienen arkitrimmauskurssin kasvattiemme omistajille eli Erikalle. Sai muutkin tulla, mutta osanotto oli harmillisen vähäistä. Saatiin käytyä läpi, miten leikataan koiralta tassukarvat ja korvakarvat. Miten hoidetaan tassut ja muut. Erika otti ihan tosissaan treenin ja oli kyllä loistava oppilas.

We also kept a small trimming lesson for our puppy owners - in other words for Erika, because she was only one who attended. There I showed how to trim ears and paws correctly for basic needs. Erika took lessons seriously and was certainly a brilliant student. 

Lexien ensimmäinen ja viimeinen pentue - The first and the last litter of Lexie

Tämän pentueen kanssa on ollut enemmänkin sitten ongelmia. Onneksi pahimmat varjot ovat nyt pois pentujen elämästä, mutta valitettavasti Lexien ei. Tuloksena oli tänään sitten valitettavasti vielä kohdunpoisto mätäkohdun takia.

With this litter we have had more troubled times than happy ones. Fortunately, the worst is over in the puppies life, but unfortunately, not with Lexie. The result was, unfortunately, a hysterectomy due to purulent uterus.

Mistä kaikki lähti liikkeelle? Where did it all begin?

Tämän viikon maanantaina kävimme Peten kanssa katsomassa elokuvateatterissa Gravityn. Ennen lähtöämme olin pistänyt merkille, että Lexie oli hieman poissaoleva, mutta toisaalta ei se ollut ollenkaan erikoista viime aikoihin. Lexiellä oli nimittäin sellaisia masennuskausia välillä eli uni maistui ja leikki ei oikein kiinnostanut, kun taas toisaalta leikki oli ainoa, mitä oli mukava tehdä.

On Monday we went with Pete to watch Gravity at the movie theater. Before we left, I noticed that Lexie was a little absent, but on the other hand, it was not at all unusual these days. Lexie had days, when she only slept and ate, and then other days, when she played and it was the only thing that was fun to do.

Tulimme elokuvista myöhään illalla. Kotia tultuani ajattelin, että nappaan koirat syliini ja lähdemme ylös nukkumaan. Kun olin ottamassa Lexien syliini, kuului kauhea vingahdus. Irrotin otteeni heti säikähtäen. Painoin kerran mahaa, ja taas Lexie vinkaisi. Tutkin Lexien nisät ja ne olivat hieman kovahkot. Ihmettelin sitä, koska Lexien nisät olivat aikaisemmin roikkuneet hyvin velttoina ja tyhjinä. Vein neidin suihkuun ja valelin mahaa lämpimällä vedellä. Kovuus helpotti ja nisät veltostuivat. Tämän jälkeen kuitenkin emättimestä alkoi valua limamaista nestettä. Tästä kauhistuin ja nukuin todella huonon yön. Tiistaiaamuna varasin eläinlääkäristä ajan.

When we came back, I thought that I'll grab the dogs in my arms and we go upstairs and to bed. When I was putting my arms around Lexie, she made a terrible squeak. I took off my grip immediately and frightened. I touched her on the stomach, and again Lexie squeaked. I studied Lexie's breasts, and they felt a little hard. I was wondering this, because Lexie's breasts had previously hung very slothful and empty. I took her to warm shower. Hardness eased and the tits felt more loose. After this, however, I saw that from the vagina there came out some ugly vaginal fluids. For this I was taken aback and I slept really bad that night. On Tuesday morning, I booked a time from local veterinarian.

Eläinlääkäri vahvisti pelkoni ja se oli märkäkohtu eli kohtutulehdus. Emättimen suulla ja kaulalla oli paljon bakteereita. Verenkuva oli vielä kirkas, joten onneksi tulehdus ei ollut vielä siirtynyt vereen. Ultraäänessä näkyi märkä paise toisella puolella. Varasimme sitten ajan kohdunpoistoon. Koska tämä kaikki tuli todella äkkiä, valitsimme päiväksi torstaiaamun. Lääkäri laittoi Lexien niskaan antibioottiruiskeen, jonka vaikutus kestäisi 24 tuntia. Lähdin kotiin eläinlääkäristä hyvin raskain mielin. Vielä tämäkin...

The vet confirmed my fear, and it was wet womb or uterus inflammation. At the opening of the vagina and the cervix, there was a lot of germs. Blood sample was still clear, so fortunately inflammation had not yet been transferred to the blood. Ultra sound showed wet abscess on the other side. We booked a time for hysterectomy. Since all this came out really quickly, we booked the time on Thursday morning. The doctor put in Lexie's neck an antibiotics vaccine, the effect would last for 24 hours. I went home from the veterinarian with a heavy heart. This too...

Seuraava yö oli vaikea minulle. Huolehdin koko ajan Lexiestä, että neiti nukkuu. Lexie oli läähättänyt koko illan. Mittasin kuumeen, ja se oli normaaleissa arvoissa. Aamulla olo oli hieman rennompi eli Lexie oli selvinnyt yön yli eli vielä yksi yö. Seuraava päivä meni nopeasti ohitse töissä. Kotonakin Lexie oli ollut hyvässä hapessa eli antibiootti oli helpottanut olo yön aikana. Illalla alkoivat taas huolet, mutta ei Lexien tiimoilta. Petrin kone oli joutunut palaamaan takaisin Helsinkiin rengasvaurion takia. Petri ei olisikaan iltapäivästä kotona, vaan vasta yöllä. Huolestuin, koska Petri veisi Lexien lääkäriin aamulla, koska minä olin menossa töihin. Minulla oli kokeita pidettävänä sekä kokous iltapäivästä. Onneksi Petri sai varattua paikan viimeiseltä Finnairin lennolta puolilta öin. Kirosin huonoa tuuriamme, mutta toisaalta olin onnellinen, että Petri pääsisi takaisin Ouluun ennen aamua.

The next night was very difficult for me. I had to keep my eye on Lexie all the time and see, that she was sleeping. Lexie had heaved throughout the evening. I measured the fever, and it was in normal range. In the morning, I felt a little more relaxed ie Lexie had survived over the night. Next day went quickly at work. At home, Lexie was in good shape ie the antibiotic had made her feel better during the night. The evening began again worries, but not with Lexie. Petri's plane was forced to return to Helsinki due to a tire damage. Petri was then not at home in the afternoon, but at night. I was so worried, because Petri promised to take Lexie to the doctor in the morning, because I was going to work. I had to be there because of exams and I had a work meeting in the afternoon. Fortunately, Petri had a chance to book a seat from the last midnight flight of Finnair's. I cursed our bad luck, but on the other hand I was happy that Petri will be home before dawn.

Seuraavana aamuna Petri vei Lexien klo 8 Oulun Animagiin. Siellä neiti otettiin vastaan ja Petrille sanottiin, että he soittavat, kun Lexien voi hakea kotiin. Puolen päivän maissa soitto tuli ja Petri meni katsomaan heräämössä makaavaa pientämme. Lääkäri konsultoi samalla, mitä leikkauksessa oli huomattu ja millaiset lääkkeet seuraisivat kotia mukana. Lääkäri kertoi, että kohtua otettaessa ulos, se oli ollut todella hauras ja siellä oli ollut sellainen mätäinen kohta. Oli siis hyvä, että koira leikattiin. Se oli meinannut revetä lääkärin käsissä.

On Thursday morning Petri took Lexie at Oulu Animagi. There our girl was taken in and Petri was told that they will call him when he can come and pick Lexie up. Noon the call came in and he went there to look at her at the recovery room where our little one was lying. The doctor consulted with Petri about the recovery and what kind of drugs would she'll be eating at home. The doctor told him, that while he was taking the uterus out, it had been very fragile and there was a one very purulent spot. So it was good that Lexie was operated. Uterus had almost ruptured in the hands of the doctor.

Nyt neiti on kotona ollut illan. Suurimmaksi osaksi Lexie on nukkunut. Välillä neiti konkoilee pystyyn ja jää seisoskelemaan. Seurailemme siis tilannetta, ja katsellaan, miten paraneminen lähtee käyntiin.

Now, she has been at home for the evening. For the most of the time Lexie has just slept. Sometimes she pushes herself up and is just standing around. We follow, therefore, the situation, and keep an eye of her, how the healing starts.

Lunta, räntää, vettä ja taas lunta

Lokakuu ei pettänyt tänäkään vuonna, vaan ensilumi satoi 12.10. Olin tosin itse veikannut perinteistä 19.10., mutta eipä niin vain käynyt. Valitettavasti ensilumi sulaa nopeasti pois, mikä tapahtui nytkin. Saimme kuitenkin hetken nauttia siitä.

Yleiset kuulumiset

Lokakuu on mennyt hirveän nopeasti ohitse. Aktiviteetit ovat tässäkin kuussa olleet vähissä muuten. Aikaa ja voimia ei riittänyt juuri mihinkään muuhun kuin pakollisiin riitteihin. Olemme tosin käyneet edelleen ahkerasti agitreeneissä sekä lenkkeilemässä shelttien kanssa.

Agilitytreenitkin siirtyivät talviaikaa ja aloitimme viikottaisen harjoittelun Virpiniemessä pallohallilla. Harjoitusaikakin aikaistui tunnilla, joten ihan yöhön ei tarvitse enää valvoskella treenien kanssa.

Puolessa välissä kuuta kävin yhteislenkillä uuden tuttuvan Sari Pietarilan kanssa. Hän asustelee tuossa kivenheiton päässä ja olemme monesti törmäilleet toisiimme metsässä. Olemme myös vaihtaneet monesti kuulumisia ja porisseet koirista. Hän omistaa Usvapilven kennelin täällä Kempeleessä. Hän hankki alkukesästä shelttipennun, joka on aina tomerana Viivin kanssa leikkimässä, kun näemme. Päätin sitten kysyä Sarilta, haluaisiko hän lähteä yhteislenkille ja sehän sopi. Kävimme sitten kiertämässä pienen lenkin ja neidit leikkivät menemään koko matkan. Viivikin oli ihan väsy sen jälkeen. Taidamme tehdä sen taas tässä ajan kanssa uudestaan.

Allekirjoittanut pääsi nauttimaan kuun viimeisellä viikolla ihanasta opettajien oikeudesta eli syyslomasta. Päätin ottaa ko. loman ihan lunkista ja sehän onnistui melkein... Lähetin yhden työpostin maanantaina ja en ole ajatellut työasioita ollenkaan sen jälkeen. Petrikin päätti osallistua tähän lomailuun ottamalla pari lomapäivää loppuviikosta. Valitettavasti ne päivät olisi voinut ottaa hänen kohdallaan saikkuna, koska Petri sairastui heti torstaina kunnon lentsuun ja kuumeeseen. JEE! Loma muuttuikin sitten mussun hoivailuksi. Eipä se tosin haitannut, Viivi oli onnellinen, kun olimme molemmat kotona.

Viivi ja pienet vaivat

Lokakuun aikana neitimme kehitti takajalkoihin pienen ihottuman. Huomasin sen, kun menimme lonkka-, kyynär-, polvi- ja silmäkuvaukseen Akuuttiin 2. lokakuuta. Aloitin sitten heti rasvakuurin takajalkoihin, mutta se ei auttanut. Jouduimme viemään tyttösen sitten puolessa kuussa lääkäriin ja saimme uudet ropit mukaan: rasvaiset silmätipat jalkoihin (hassua!!!) ja sitten särky/tulehduslääkkeitä + antibioottikuurin. Tämä ko. kuuri oli tosin sitten vasta viimeiseksi vaihtoehdoksi, jos rasvat ja tulehduslääkkeet eivät auta.

Laitoimme rasvan aina yöksi jalkoihin. Tein neidille pienet tassutossut, jotka sitten laitoimme jalkaan kuminauhakiristeillä. Hyvin ne pysyivät, kun muutaman käskyn jälkeen ne jäivät jalkaan.

Nyt neitiä on hoidettu ja takajalat ovat alkaneet muuttua paremmiksi eli eivät ole enää rohtuneita ja karvattomia. Katsellaan vielä ja kuivaillaan jalat kunnolla lenkkien jälkeen.

Toiseksi meillä on alettu nirsoilla ruoan kanssa kunnolla. Tätä on jatkunut jo kaksi-kolme viikkoa ja olemme nyt päättäneet, että vaihdamme ruokamerkkiä. Ehkä ruoka on liian kuivaa neidin makuun tai mautonta. Onneksi koirapiireissä on ihmisiä, jotka tietävät ruokajutuista, että mennään koiran maun mukaan. Kokeillaan.


Tutkimusmatkailua

Olemme nyt syyslomalla tehneet Viivin kanssa tutkimusmatkoja Haapamaan ja Metsärinteen metsiin. Päätin, että käymme joka päivä aina eri lenkin eli tutkimassa, mitä mistäkin löytyy. Tutkimusmatkailun tuloksena oli, että metsät ovat täynnä polkuja ja tutkimattomia alueita. Löysimme esimerkiksi vanhan luontopolun ja pitkospuut. Toisaalta metsiin on myös viety erilaisia esineitä, kuten vanhoja pesukoneita, pyöriä, autonrenkaita jne. Kaikki tämä löytyi meidän lähimetsästämme.

  

Metsärinteen raiskaus aloitettu

Kävimme tänään Viivin kanssa pienen 5 km lenkin lähimaastossamme. Valloitimme Köykkyrin ja kävimme katsomassa menoa koirapuistossa. Paluumatkalla eli päästyämme Metsärinteen huipulle huomasimme muutoksen lähimetsässämme. Lopultakin metsän raiskaus on aloitettu ja sinne on ilmestynyt paljon pelkäämämme kaavoitukset ja kaadettavien puiden merkinnät. Niin se katoaa. Lopuksi loppumatkallamme huomasimme paikallisen nuorison hajottaneen sen yhden hauskan maamerkin eli Novo-kypärän metsästämme. Näin se metsä kaatuu kohta...

Ymmärrän nyt hyvinkin Kummeli-lausahduksen: "Kyllä me siitä lähetään, että nämä ovat mun maita ja tänne on turha minkään luontokappaleen tulla riehuun." Eli Metsärinne on kohta täynnä rakentajia ja ne huutavat, että tänne ei koiranpaskaa sitten kannata tuoda. Siinä menee nekin metsät.

Kesä 2010 - Suomea päästä päähän

Olemme viilettäneet koko heinäkuun niin ahkerasti, että en ole sitten ehtinyt kirjoitella tänne mitään pitkään aikaan. Nyt aion korjata sen puutteen. Tein blogiin uuden sivuston näyttelytuloksia varten - sinne pääsee ylätunnisteesta ko. otsikolla varustetusta linkistä.

Sadepäivän hupia

Heinäkuu on tosiaan melkein jokaisella suomalaisella lomakuukausi - tämä ei ollut poikkeus meidänkään taloudessa. Heti, kun heinäkuu alkoi, aloitimme Peten kanssa kodin kunnostelun: istutimme kukat, maalasimme terassit, ajoimme nurmikkoa, puunasimme kämppää. Siinä menikin ensimmäinen viikko. Viivi nautti, kun me molemmat olimme kotona hänen kanssaan. Lämpimien ilmojen takia lenkkeily sijoittui aina iltaan, joten oli mukava käydä iltaisin itikoiden kauniissa surinassa kävelemässä pieni lenkki. Metsään ei ilennyt mennä, koska siellä olisi saanut olla ns. neulatyyny suurimman osan ajasta. Päivisin kävimme aina leikkimässä 15 minuutin leikkitaukoja muutaman tunnin välein. Neidillä piti olla tekemistä ja kotona sisällä on jo liian ahdasta noin "isolle" koiralle. Toisaalta myös piha ei ole ehkä paras paikka leikkiä kuin pienellä pallolla. Niityllä pallon heittely on jotain, mikä on Viivistä aivan uskomattoman ihanaa.




Kesän näyttelyt - OULU

Heinäkuun alussa oli edessä Oulun kansainvälinen koiranäyttely 10. - 11.7.2010. Viikonlopun ilma oli aivan loistava. Muistaakseni silloin alkoivat ensimmäiset helteet. Kisat meni kohtuullisesti - tuloksena EH. Olisi ollut mukava saada se yksi ERI, mutta EH on hyvä. Kehittymistä vaatii vain luonteessa taas. Olemme vielä yhden eh:n päässä 1. ruusukkeesta. JEE! :D

Olimme ilmoittautuneet lauantaille. Menimme paikalle ajoissa jo tutustumaan, missä kehä oli ja millainen tuomari meillä oli. Onneksi tuomari oli nainen, joten ei pelkoa, että Viivi vetäisi hepulit sen edessä. Valitettavasti panikoin viime hetkellä niin paljon, että laitoin Maaritin kehään Viivin kanssa. Esittely meni hyvin. Neiti käveli nätisti kehässä, mutta sitten itse seisontavaiheessa pää kääntyili kauheasti joka suuntaan... Siitä sitten tuloksena EH.


Agility - möllikurssi

Kuten olen jo varmaan tänne kirjoittanut, että olemme Viivin kanssa aloittaneet agilityn möllikurssin. Kurssi järjestetään kerran viikossa, joka maanantai-ilta.

Viivi nauttii agilitystä. Etenkin hypyt ja putket ovat kivoja asioita. Aluksi putki meinasi olla meidän inhoke, mutta sitten neiti hoksasi, että: "Hei! Sehän on vain putki. Meillä on kotonakin sellainen!" Toisaalta muutaman kerran jälkeen Viivi hoksasi myös, että treeneissä saa melkein ilmaiseksi herkkuja - ts. kun hyppään, saan nakin, kun juoksen, saan nakin, jne. Joten helppoa on ollut joidenkin kanssa.

Valitettavasti viime kerralla eli 2.8. maanantaina Viivi aloitti peruspelon keinua kohtaan. Viivi ei halunnut mennä sitä pitkin yhtään, vaikka se muutamina muina kertoina on juossut vain sen päähän iloisesti kuin muillekin esteille. Ehkä pitäisi aloittaa sen treenaaminen uudestaan siten, että Viivi juoksee vain nakille ylös ja keinua ei vielä lasketa alas. Pitää ehdottaa tätä Kirsille ja Jukalle.

Eilen oli todella mukavaa harjoitella hyppyjä, kun neidillä riittää vauhtia niiden kanssa. Kirsi oli laittanut esteen ns. isoon ympyrään ja se piti juosta lävitse. Kirsi sanoi jo heti alkuun, että: "Voi olla taas hankalaa juosta perässä." :D Niin se on. Neiti on huippukunnossa, mutta ohjaaja rapakunnossa. Katsotaan, miten se tästä kehittyy ajan myötä, kun aloitan tuon kunto-ohjelman kunnolla. Kuitenkin - toisilla koirilla oli hieman hankaluuksia vielä seurata ohjaajaa perässä, mutta Viivi nautti hypyistä niin paljon, että acesimme sitten tämän harjoitteen ihan kunnolla - molempiin suuntiin eli myötä- ja vastapäivään. Ei ongelmia siis.

Näin me hypitään!

Agilityssä olen huomannut, että tästä hommasta nautin itsekin todella paljon. Se on jotain, jossa osaamme Viivin kanssa olla ja meillä on hyvä side. Tätä varmasti alamme harjoitella ja kunnolla.

Ohjaaja ja ohjattava - Kumpi on kumpi?

Harrastajakaksikko - Pipa ja Viivi - ikuiset kilpasiskot

Kokeillaan rengasta

Muita kommelluksia

Heinäkuussa tosiaan reissasimme paljon. Lähdimme Oulun näyttelyiden jälkeen kohti Lappia. Pakkasimme siis Viivin, matkalaukkumme ja itsemme autoon ja hurautimme kohti Karigasniemeä. Matkaa kertyi edestakaisin n. 1300 km. Matkasimme siis Suomen korvaan. Matka oli mukava, koska ilma viileni huomattavasti siitä, mitä se oli Oulussa lähtiessämme. Puolessa matkassa taivaalle ilmestyi pilviä ja porotus häipyi.

Samana päivänä, kun lähdimme matkaan, jätimme taaksemme tietämättämme Oulun seudun pahimman ukkosmyrskyn. Onneksi olimme olleet viisaita ja otimme ennen lähtöä kaikkien tärkeimpien elektroniikkalaitteiden töpselit pois seinästä. Jäljestä nimittäin kuulimme, että ukkonen oli paukuttanut poissaolomme aikana useasti ja kovaa. Valitettavasti kuvauksen kannalta emme olleet paikalla, mutta toisaalta reissu pohjoiseen oli meille ensimmäinen yhteinen lomareissu pitkään aikaan taas, joten nautinto, mikä nautinto. Ukkosia tulee ja menee, mutta lomareissuja ei ole kuin harvoin.

Viivikin on tottunut matkustamiseen jo eli oksentelut ovat mennyttä elämää. Matkalla pysähdyimme aina pissi- ja leikkitauoille. Matkustaminen on siis kuin lasten kanssa, mutta huomattavasti vaivattomampaa. Neiti oppi jopa nukkumaan autossa.

Syy pohjoisen matkaan oli se, että anoppini nykyinen kihlattu täytti silloin 60 vuotta. Menimme juhlimaan ja sitten toisaalta menin auttamaan järjestelyissä eli nakki napsahti perinteisesti voileipäkakkujen osalta ja muutenkin auttamisen osalta.

Kun aika juoksee nopeasti, on vierailukin ohitse nopeasti. Viikko hurahti nimittäin juhlia valmistellessa, ympäristöä tutkiessa ja Norjassa reissaillessa. Valitettavasti Viivi ei päässyt mukaamme Norjaan, koska hänellä ei ollut vielä vasta-ainepassia, mutta ensi kerralla sellainen on ja aiomme käyttää sen kyllä hyväksemmekin. Matkalta jäi siis käteen iso kasa kuvia, muistoja sekä tietysti perinteiset itikoiden ja paarmojen jättämät merkit. Viivi nautti pohjoisen viileästä ilmastosta, mutta olisi mielellään varmaan käynyt enemmän vilistelemässä kuin vilistelemään pääsi reissulla. Reissut on aina reissuja...

Toinen reissumme oli sitten kohti etelää eli Hauholle, Vantaalle ja Poriin. Matkaa kertyi edestakaisin n. 1 400 km. Ehdimme viettää yhden päivän kotosalla pyykäten ja järjestellen kamppeita seuraavaa reissua varten. Viivi ei päässyt mukaan, vaan laitoimme tytön hoitoon Kelloon vanhempieni luo. Tulossa oli nimittäin kauheat helteet etelään, joten emme halunneet ottaa Viiviä mukaan, koska neiti olisi läkähtänyt. Helpompi oli jättää koira vanhempieni luo turvaan ja hyvään hoitoon.

Reissun tarkoitus oli mennä Hauholle katsomaan Petrin isää ja hänen perhettään siellä. Sukulointi siis täytti meidän lomamme. Ajoimme ensin Hauholle ja vietimme siellä muutaman päivän lomaillen, veneillen ja grillaten. Sen jälkeen ajoimme katsomaan Vantaalle siskoni laulua - hän oli päässyt karaokelaulun Suomen MM-finaaliin ja 40 parhaan joukkoon (puolet miehiä ja puolen naisia eli 20 parhaan naisen joukkoon). Kilpailuun oli osallistunut 2200 laulajaa, joten aikamoinen saavutus ensikertalaiselta. Siskon ylpeyttä ei voinut mitata rahassa. Halusimme mennä sitten Petrin kanssa häntä sinne tsemppaamaan, kun muutakaan ei ollut enää tiedossa. Samalla kävimme Jumbossa ostoksilla. Tämän reissun jälkeen ajoimme vielä Poriin illaksi - menimme yöksi Petrin tädin Marian luokse. Aamulla ajoimme sieltä sitten Petrin serkun luo kahville ja katsastamaan hänen uusi miehensä. Sitten koukkasimme vielä Petrin sedän luo vieraisille Eurajoelle, jonka jälkeen spurttasimme takaisin kohti Kempelettä.

Pitkä reissu, mutta mielellään tuli sekin tehtyä! Ihana oli nähdä kaikkia pitkästä aikaa.


Sairaskertomuksia

Kuten olettaa voi, reissussa rähjääntyy + maailmalla sattuu onnettomuuksia. Näin kävi sitten Viivi-neidillemme, joka johti sitten siihen, että emme saaneet neitiä vietyä Kemin näyttelyihin antibioottikuurin takia.

Kun olimme etelässä, Viivi oli hoidossa vanhemmillani Kellossa. Isä oli lenkkeilyttänyt Viiviä eräänä päivänä, kun heitä vastaan oli tullut kaksi nuorta tyttöä pystykorvien kanssa. Olen isälleni sanonut, että Viiviä ei saa päästää toisten koirien luokse, koska koskaan ei tiedä, mitä voi tapahtua eli varoen pitää lähestyä. Neiti tykkää toisista koirista kauheasti, mutta toiset koirat eivät välttämättä pidä tästä pirteästä neidistä.

Sitten olikin käynyt niin, että toinen pystykorvista oli hyökännyt Viivin kimppuun ja napannut kuonosta kiinni. Tämä kuonosta nappaaminen oli tapahtunut nopeasti eikä isäni vanhana ihmisenä ehtinyt reagoina nopeasti tuollaiseen tilanteeseen - tuskin nuorikaan ihminen olisi ehtinyt. Koira oli sitten napannut neitiä kuonosta kiinni ja ei ollut meinannut irrottaa sitä ollenkaan.

Kun lopulta isä oli saanut Viivin irrotettua, tuloksena oli ollut sitten kipuilu ja lopulta kuume seurannan jälkeen, joten edessä oli eläinlääkärireissu. Eläinlääkärinä toimi Leena Oksanen ja hän teki oikein hyvää työtä neidin kanssa. Eläinlääkäri antoi kipupistoksen ja antibioottikuurin, koska koskaan ei tiedä, mitä bakteereja saattaa levitä pureman kautta. Vastuutonto oli pystykorvan omistajan käytös, koska koira oli kuulemma ennenkin hyökkäillyt ja purrut - kuonokoppa olisi siis paikallaan ko. koiralle.

Koska onnettomuus oli selkeästi pystykorvien omistajan vika, pyydimme sitten häntä korvaamaan meille eläinlääkärimaksut. Näin ei meinannut aluksi tapahtua, koska omistajan mielestä vika oli isässäni. Minä sitten pirautin omistajalle ja kerroin, että minä tiedän kyllä, miten tässä käy eli lakipuolelta katsottuna vika on aina omistajassa, jonka koira tekee toiselle koiralle jotakin. Tämän taivuttelun + poliisilla uhkailun jälkeen mies suostui korvaamaan kulut. Kyse oli kuitenkin periaatteesta, vaikka mies yritti vedota pieneen summaan ja pieneen vahinkoon. Näyttelykoirastatuksen nostaminen pöydälle oli viimeinen ja paras veto, koska meiltä jäi yhdet näyttelyt välistä tämän onnettomuuden takia. Niistäkin aiheutui kuluja meille.

- - - -

Siinäpä oli sitten kuulumiset muutaman viikon ajalta. Näin siis kesä meni nopeasti ja nyt ollaan taas arjessa - opettajan loma tosin loppuu vasta puolessa kuussa, mutta mieheni lähti jo työmaailmaan takaisin. Viivin kanssa edessä on siis rauhallisia yhdessäolopäiviä agilityä harrastaen, metsässä lenkkeillen, näyttelyitä varten harjoitellen. Olemme lähdössä ensi viikonloppuna käymään Kuopiossa Sawon suurnäyttelyissä. Valitettavasti tuomarina on mies, joten koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Toivottasti neiti ei panikoi hirveästi. Pitäkää peukkuja!

1 V!

Viivi täytti sitten 1 ½ viikkoa sitten 1 v. Meillä on siis aikalainen neito. :D

Näyttelykesä on seuraavanlainen:
- 12.6.2010 Raahe - FC 1 ja FC 9
- 10.-11.7.2010 Oulu - KV kaikki rodut
- 24.7.2010 Kemi - Kaikki rodut

Unohdimme ilmoittautua Rovaniemelle sinä agility-maanantaina, joten siinäpä se sitten meni ohitse. Ensi vuonna sitten. Kysyin järjestäjiltä, että voimmeko vielä ilmoittautua, mutta vastaus oli kieltävä. Jospa noista kolmesta näyttelystä saa suuntaa. Oulua pidän tärkeimpänä.

Viime viikonloppuna neiti näännytti itsensä lämpimässä eli ei osannut leikkiä kuumalla säällä, vaan sai ilmeisesti pienen auringonpistoksen ulkona. Onneksi se meni ohitse, kun neiti nukkui kaksi päivää. Oli kauheaa nähdä meidän virtainen tyttö niin nuupuneena ja väsyneenä, mutta onneksi se meni ohitse parissa päivässä. Ruokakaan ei neidille maistunut, mutta sitten maanantai-iltana maailma alkoi näyttää hieman paremmalta ja tiistaina olo oli kuin toisella koiralla.

Agilityn aloitimme viikko sitten - lähdimme mölli-kurssille. Neiti oli hieman ihmeissään aluksi hommasta, mutta sitten se alkoi luonnistua kuin vanhalta tekijältä. Putki pelotti, mutta kerran kun läpi mentiin, mentiin toistekin.

Kyllä sitä tästä lähdetään taas eteenpäin.

Rajuna nämä leikit koiran kanssa...

Oli tänään mukava päivä koiran kanssa leikkiessä siihen asti, kun neiti nasautti juosta suoraan silmäkulmaan.
Viivi saa aina leikkiessä hirveitä vinksahdus-kohtauksia eli tassut mahan alla eivät riitä siihen vauhtiin, mitä tavoitellaan. Satuin sitten katsomaan sinne suuntaan, mistä neiti oli tulossa ja paks vain, kun hirveä tuska tuli silmäkulmaan.
Tässä hieno kuvasarja: