Näitä jokaisen tulisi halailla / 4 Puppies Every One Should Hug

Aika on kulunut nopeasti siitä, kun pennut tulivat kotiin takaisin. Ihastelua ja käsittelyä on tullut harrastettua usein. Aamuisin on ollut harmi lähteä töihin näiden luota. Joka kerta, kun katoan näkyvistä, olen saanut perääni kaipaavan ulinan. Ilmeisesti minusta on tullut heille sitten jonkinlainen äitihahmo. Tiedän, että ei saisi kiintyä näihin näin kovasti, mutta en voi mitään. Odotin tätä pentuetta niin paljon, mutta sitten kävi miten kävi, joten näen jokaisen näistä hyvin arvokkaana pentusena.

The time has passed quickly since the puppies came back home. I have done a lot of handling and cuddling. In the mornings it has been a shame to leave for work. Every time when I disappear from sight, they begin to cry after me. Apparently, I have become a some sort of a mother figure to them. I know I shouldn't be so attached to these little ones, but I can't help it. I was waiting for this litter so much, but then happened the not expected, so I see each of them a very valuable puppy. 

VIIRU - E. Luthien Tinuviel - 7 viikkoa

Tämä viikonloppu ja joulun aika on erikoista aikaa meille. Pennut ovat saaneet nimensä jo aiemmin, mutta joulun ja uuden vuoden aikana rekisteritädit Kennelliitossa hyväksyvät pienoiset shelttien kerhoon virallisin paperein. Lauantaina meillä kävi sirutustäti Virve kylässä, ja jokainen pienistämme sai sirun niskaansa. Kauhea kokemus jokaiselle, mutta siitä onneksi selvittiin. Maanantaina kävimme Animagissa ensimmäisessä virallisessa pentutarkissa ja kaikki pienemme saivat puhtaat paperit, paitsi Arwenilla oli sitten silmässä lievä CRD eli CEA:n lievin ja yleisin muoto, joka tarkoittaa suoni-verkkokalvon vajaakehitystä. CRD ei vaikuta mitenkaan koiran näköön. Se voi lievimmillään peittyä silmän kehittyessä eli koiralla voi pentuna löytyä lievä crd ja aikuistarkastuksessa se onkin terve. Tarkistuksen jälkeen kiljuin siis ilosta. Olin onnellinen, koska pelkäsin niin paljon pahempaa. Näin jopa painajaisia...

This weekend and the Christmas time is a special time for us. Puppies got their names earlier, but during this Christmas and New Year our little ones are going to be approved officially to a dog register by the Finnish Kennel Club. On Saturday Virve - the chipper auntie - came to see us and put a microchip to every one. A terrible experience for everyone, but fortunately we all survived. On Monday, we went to Animagi to do our first official puppy check and all the small ones received a clean bill except Arwen had a mild CRD on her eye. CRD is CEA's mildest and most common form, which means a vein of the retina is undeveloped. CRD does not affect on dog's sight. The mildest form can disappear during the eye develops. When dog is a puppy, you can found the mild crd and when the dog goes to an adult inspection it is healthy. After the reviews, therefore, I screamed with joy. I was happy because I was waiting so much worse. I even saw some nightmares...

VIIRU - E. Luthien Tinuviel - 7 weeks

Seuraavaksi olisikin edessä pentujen toimittaminen uusiin koteihin. Gala jää meillä kotiin, ja samoin Vallekin hetkeksi, koska sen ottava sijoituskoti ottaa hänet vastaan vasta kesällä. Viiru on myös saanut kodin itselleen jo aikaisemmin. Ainoastaan siis Arwen hakee aktiivisesti kotia nyt, josta laitamme pian ilmoitukset eteenpäin.

Next step is delivering our puppies to their new homes. Gala is going to stay at home, and for a moment Valle too, because the home where we are going to take him, can take him next summer. Viiru has also a home. Only Arwen in now actively looking for a home, of which we will post an add soon.


Pennut kasvavat ja voimistuvat - Puppies are growing 

Tuossa aikaisemmin jo kauhistelin sitä, kuinka aika kulkee eli pennut ovat jo seitsemän viikkoa vanhoja. Kaikki neljä ovat hyvin elinvoimaisia pentuja ja vauhtia riittää. Olemme Peten kanssa hyvin ihastuneita jokaiseen. Uskaltaako niistä edes luopua?

Like I said earlier, time has passed by so quickly and our puppies are now seven weeks old. All four of them are very vibrant and lively little puppies. Pete and I are very fond of each one. How can we give them away? Do we even dare to?


Millaisia koiria pentumme ovat? - What kind of dogs our puppies are?

Valle - E. Legolas - 7 viikkoa

Viiru on joukossa se fiksuin. Jotenkin tämä ajatus perinteisestä pahiksesta sopii juuri Viiruun. Fyysisesti neiti ei ole kavereidensa veroinen - puolet koostakin, mutta älyssä peittoaa jokaisen näistä. Viiru oppi ensimmäisenä juomaan vettä kupista, neito pissii jo paperille eli ei enää lattialle, maitoa neito ei enää litki pullosta, koska vettä saa kupista ja ruokaakin syödään silloin, kun sitä tarjotaan. Tosin joskus leikkiminen vie huomion siltä, mutta ei usein. Viiru on myös hyvin leikkisä ja haastaa mielellään kavereitaan kisailuun. Jos leikki menee liian rajuksi, Viiru siirtyy katselupaikalle tutkimaan, mitä maailmassa tapahtuu. Jos joku uskaltaakaan tulla hänen päälleen, hän ilmaisee hyvin kärkkäästi asian ärisemällä, ja ajaa ahdistelijan tiehensä. Vaikka veressä virtaa 1/4 vain suomalaista verta, sisua löytyy siitäkin edestä. Kaivautuu sinun sydämeesi tavalla tai toisella. (Teemabiisi - Depeche Mode - Precious)


Viiru is the smartest of the pack. Somehow, a description of a very traditional villain applies to Viiru. Physically our little lady doesn't match to her friends - she is half the size even, but when it comes to brains, she beats all of them. Viiru was first who learned to drink water from a cup, she even pees already on paper and not on the floor, she doesn't drink milk from bottle anymore, because you can get water from a cup and she eats food when it is offered. However, sometimes playing distracts her from it, but not often. Viiru is also very playful and challenges her friends to games and fun. If the playing goes too wild, Viiru moves to a place where she can watch what happens next. If anyone dares not come over her, she drives the molester away. Although she has only 1/4 of a Finnish blood, she has lots of SISU in her. She digs herself right into your heart in one way or another. (Theme Song - Depeche Mode - Precious)

Valle - E. Legolas - 7 weeks

Valle on porukan ainut poika, mutta ei vähäisin. Valle on leikkisä ja eloisa eli hieman isänsä oloinen. Vauhtia ja ponnistusvoimaa pojalla on myös eli hänestä tulee mahtava agilitykoira. Valle pissailee ja kakkii myös hyvin paperille. Poikavietit ovat myös heränneet varhain eli heti silmien auettua yritettiin astua siskoa ja kania. Vallen parasta antia ovat kuitenkin ne hurmaavan siniset silmät. Kun pieni mies napittaa niillä sinua lattialta, sulavat hellittelykoneiksi maailman pahimmatkin pahikset. Lisäksi Vallelle on siunaantunut uskomattoman pitkä häntä, joka heiluu aina iloisesti leikkien tiimellyksessä. Kun Valle juoksee, naurun ja ilon voi nähdä sen naamalla. (Teemabiisi - Adele - Daydreamer)


Valle is the only boy in a bunch, but not the least. Valle is a playful and lively boy, slightly like his father. Speed ​​and jumping strength he has a lot, so he will be a great agility dog. Valle pees and poops on a paper too. He has a manly gestures, because as soon as the eyes opened, he tried to step his sisters and a rabbit. Best thing in Valle are the charming blue eyes. When a small man sits and looks to you from the floor, melts the world's worst bad guys. In addition, Valle has been blessed with an incredibly long tail that swings always happily when he is playing with others. When Valle runs, you can see that laughter and joy on his face. (Theme Song - Adele - Daydreamer)

Gala - E. Galadriel - 7 viikkoa

Gala on porukan missi. Neiti tykkää poseerata ja nauttii huomiosta. Gala on myös hyvin leikkisä ja eloisa tapaus. Jos joku vihjaakaan leikkimisestä, Gala on siellä ensimmäisenä. Ruoka maistuu hyvin ja siitä on merkkinä hyvin jämäkkä runko. Gala on Vallen paras kaveri ja sen näkee usein leikeissä, kun vedetään narua tai juostaan pentulaa ympäri haukkuen ja äristen. Gala myös haastaa toisia leikkimään etupää alhaalla ja takapää pystyssä, ja samalla hyppelee sekä haukuskelee näille. Pahaa saa tehdä esim. repimällä sanomalehtiä huomiota herättääkseen. Katse on terävä ja tiedostava. Kaiken kuitenkin saa anteeksi, kun napotetaan sille pienellä mustapuolikkaalla naamalla kohti ja hymyillään. Mistä tietää, että Gala hymyilee? Galan kuonossa väri tai muu tekee ilmeen sellaiseksi, että neito hymyilee sinulle. Sydän sulaa joka kerta. (Teemabiisi - Elvis Costello - She)

Gala - E. Galadriel - 7 weeks

Gala is the beauty queen of the bunch. She likes to pose and enjoys the attention. Gala is also very playful and lively one. If someone suggests playing, Gala will be there first. The food tastes good and of it she has a very sturdy body. Gala and Valle are best friends and can often be seen playing with the pull-string, or running around barking and growling. Gala also challenges others to play - she has her front body down and her but up, and at the same time she jumps and barks at others. She might do some evil things for example tear a newspapers to raise attention. Her look is sharp and conscious. However, all is forgiven when she looks straight at you with that half black face and has a smile on her face. How do I know that the Gala is smiling? Galas muzzle color or something else makes it look like she smiles at you. The heart melts every time. (Theme Song - Elvis Costello - She)

Arwen - E. Arwen Undomiel - 7 viikkoa

Arwen on porukan pomo. Jos joku ei mene tämän neidin mieliksi, hän sen myös ilmaisee. Hän haluaa ensimmäisenä huomion, jos joku sen saa ennen häntä, hän ilmaisee sen ärtyneellä haukahdus-murahduksella. Arwen on myös erotuomari, koska jos leikki menee liian rajuksi, Arwen tulee ja lopettaa sen. Jos Viirua kiusataan liikaa, Arwen tulee ja puolustaa. Tosin se ei estä häntä kiusaamasta Viirua, mutta Arwen tekee sen hellemmin. Arwenilla naama on myös sellainen, että sillä sulatetaan myös maailman pahimmat pahikset, koska tällä neidillä on aivan uskomattoman isot silmät. Arwen on myös leikkisä ja juoksentelee mielellään toisten mukana. Arwen on ihana tapaus omine ominaisine piirteineen. (Teemabiisi - LOTR OST - The Council of Elrond - Aniron theme for Arwen and Aragorn)

Arwen - E. Arwen Undomiel - 7 weeks

Arwen is the boss of this gang. If someone does not go like this little lady was expecting, she tells it with a loud noise. She wants to be cuddled first, if someone gets it before her, she expresses it with a bark and irritated growl. Arwen is also a referee. When the playing goes too wild, Arwen will come and stop it. If Viiry is bullied too much, Arwen will come and defend. However, that doesn't stop her from harassing Viiru, but Arwen makes it more gently. Arwen's face looks also like it would melt the world's worst bad guys, because this lady has just so incredibly big eyes. Arwen is also playful and she runs around with others. Arwen is a wonderful puppy, with her own style. (Theme Song - LOTR OST - The Council of Elrond - Aniron theme for Aragorn and Arwen)

Valokuvia jaan mielelläni Facebook-tililläni, mutta ne eivät näy kaikille. Tämän linkin avulla voit kuitenkin vilkaista, millaisia vilperttejä ne ovat: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10152101328027733.1073741836.801252732&type=1&l=6676e231ef.

I have put some photos on my Facebook account, but they are not visible to everyone. With this link, however, you can take a look at what kind of gremlins these puppies are: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10152101328027733.1073741836.801252732&type=1&l=6676e231ef


Mitä muuta kuuluu? - What else?

Niin se aika vain kulkee. Opettajana saan huokaista nyt hieman helpotuksesta, koska syyslukukausi on ohitse eli joululoma alkoi. Valitettavasti töitä ehti kasautua, joten lomallakaan ei säästy töiden teolta. Onneksi ehdin tehdä ne ensi vuonna, kun ennen töiden alkua saan olla vielä viikon kotona ja valmistella tulevaa. Syksy on ollut myös hyvin raskas henkisesti, koska menetyksiltä ei ole voinut välttyä. Ystäväpiiristäni on nukkunut tänä syksynä pois valovoimaisia henkilöitä, joiden olisin suonut elävän kauemmin. Tämä runo on omistettu heille kaikille ja jouluna sytytän jokaisen kynttilän Teille:

So the time just passes. As a teacher, I get to breathe a little bit now as the fall semester is over - the Christmas holidays begin. Unfortunately, I have still some work to do, so I won't be on a vacation the whole time. Fortunately, I have time to do them in the beginning of the next year, before the work starts. Autumn has also been a very heavy emotionally, because the losses could not have been avoided. A few very important people from my circle of friends have passed away this fall. They were the ones, who I would have liked to live longer. This poem is dedicated to all of them, and I'll light a candle for each of you:


Laivasi lipui jo satamaan,  sen kauniin ja ihanan rauhan maan.  Ohi ovat arki ja työ,  purjehduksesi on päättynyt,  taivaan kotiin matkaaja palaa. 
Et ole ikiunessa, et ole poissa,  olet tuhat tuulta puistikoissa,  olet valon välke aallokossa,  olet timantti hankien loisteessa. 
Et ole jättänyt meitä, et ole vaiti,  olet lintujen laulu taivaalla,  olet kuiskaus viljapellolla,  olet henkäys rakkaittesi poskella. 
(LÄHDE: http://www.positiivarit.fi/suru)

Nopea vilaus Alfojen maailmaan / Quick Look in Our Alfa's Life

Nyt pentuset ovat kotona viimein. Leikimme eilen kameran kanssa ja saimme seuraavia otoksia aikaiseksi.

Evakot tulevat viimein kotiin - Our little ones come back home

Viisi viikkoa on syntymästä kulunut. Tänään saamme pienet "evakkomme" takaisin kotiin. Mahassa tuntuu vapinaa, tärinää ja pientä muljahtelua - jännitys ja suuri jännitys. Mielessä pyörivät kysymykset: Selviämmekö? Osaammehan hoitaa? Itsetunto sillä saralla on hiukan muualla, mutta tuntuma on hyvä eli saamme pienet kotiin omaan hoitoon ja huoltoon. Pääsemme nyt elämään oikean kasvattajan elämää. Näemme kehityksen nyt omin silmin, emmekä enää vain ruudun kautta vilahduksia. Paras ajokeli ei tälle päivälle sattunut, vaan haemme pennut kotiin tuulen ja tuiskun läpi. Onneksi auto on kuitenkin luotettava, ja sitä eivät tuulet heittele. Kilometri kilometriltä olemme koko ajan päämääräämme lähempänä. 

Five weeks have gone, and now it is time to bring back home those little ones. In my tummy I feel tremors, vibrations and odd moves. In my mind I go through different questions: are we going to survive? Can we take care of them? My self-esteem hasn't been that good after the birth and all, but I have a good feeling about this and I am so happy that we get those little ones home. Now we get to live the life of a real breeder. Now we see the development with our own eyes, not just glimpses through a screen. We don't have the best driving conditions today, because we are driving to Äänekoski through wind and snow. Fortunately, the car is reliable, and the winds do not throw this car around. Mile after mile we are closer to our destination.

Pennut siirtyivät jo kiinteälle ruoalle viime viikolla, joten jatkamme samaa hommaa itse nyt. Jauhelihaa ja piimää olen varannut, samoin RC:n moussea ja pentumuonaa on iso säkki odottamassa. Eiköhän me selvitä. Tärkeintä on neste, koska ruoka menee ruokahalun mukaan alas. Lisäksi ajattelin kokeilla Yrjölänpuuroakin, miten se maistuisi pienille.

The puppies were transferred to solid food last week, so we will continue the same job now. I have reserved some minced meat and sour milk as well as RC mousse and a big sack of puppy food. I guess we will survive. The most important thing is liquid, because food goes down depending on appetite. In addition, thought I'd try Yrjölänpuuro, and see how it will taste to them.

Pentuset ovat tosiaan terveydeltään hyvässä kunnossa, Tuija raportoi siitä joka viestissään. Ne ovat eläviä, aktiivisia ja fiksuja pieniä "perkeleitä". Nämä pikkuiset osaavat jo syödä kupista, kahlata siinä, uida tarvittaessa, ja ajoittain voi antaa kaverille pienen naamapesunkin tassulla avustaen. Kaverin voi myös istuttaa omaan kakkakasaansa, koska hajunhan pitää pysyä jokaisella samana. Ei saa tuoksua erilaiselta tai liian puhtaalta. Lisäksi hyväksihavaittu herästyskeino on purra nukkuvaa sisarusta kuonoon, korvaan tai häntään. Ääntäkin nämä osaavat käyttää - ulvonta ja kiljunta kantautuvat välillä naapuriinkin. Haukunta ja murina oudoille ja ihmeellisille asioille on normaalia, varsinkin isomman koiran takaa. Kania voi ajattaa, samoin talon kissoja. Ihmisetkään eivät säästy testeiltä - hampaita pitää kokeilla varpaisiin, nenään, sormiin. Agilitytausta näkyy näissä pennuissa myös, koska mentaliteettina on, että esteet on tarkoitettu ylitettäviksi tai alitettaviksi, koska aidan toisella puolella ruoho on vihreämpää. Näille maailma on tarkoitettu ja heillä on oikeus tutustua siihen. Onneksi pennuilta löytyy myös se herkempi puoli, se emolta omittu pusuttelu sekä poskea vasten painautuminen. Lisäksi pentuset osaavat myös nauttia olostaan, koska he tietävät, että he ovat pieniä ja niin rakkaita. Sormien läpi katsotaan moni asia.

Pups are indeed medically fit, Tuija reports about it in her every message. They are living, active and smart little "devils ". These little ones already know how to eat from a cup, walk in it, swim in it, and if necessary they may give a friend a little face wash in it what they assist with a paw. A friend can also be planted in a shit, because the smell on them must remain the same. Not need to be too different or the smell clean. In addition, the proven wake up method is to bite the sleeping brother or sister in the muzzle, ear or tail. Puppies know too, how to use sounds - the howling and roaring sometimes carries out to the neighbors. The barking and growling to strange and different things is very normal thing to do, especially behind a bigger dog. They hunt the house bunny around as well as the cats. People either doesn't escape from their tests, they try to bite toes, nose and fingers. Their agility background is very visible too, their mentality is that every obstacle is made to cross over to the other side, where the grass is greener. They now that they are intended for the world and they have a right of access to it. Fortunately, the puppies will also have a sensitive side too, which comes from the mother. They give kisses and like to be against the cheek. In addition, pups also know how to enjoy themselves, because they know that they are small and so dear to everyone. The people watch lots of things through fingers.

Pientä murinaa, pientä tuhinaa, mielenosoituksia - A little bit of grr, a little bit of tuff and demonstrations

Pienen koiran tuhinasta korvaasi on ihana paikka tehty. Niin se aika kuluu ja pentuset kasvavat. Kohta Alfa-pentueemme on jo neljän viikon ikäinen, ja kotiin pentue tulee itsenäisyyspäiväksi. JEE!

A wonderful world is made of small dogs breathing against your ear. Time really flies and our little pups just keep growing up. Our Alpha litter is already four weeks old, and back to home they will come on the Independence Day. JEE!

3 VIIKKOA - 3 WEEKS

Viime viikonloppuna kävimme ensimmäisen kerran katsomassa pentujamme Äänekoskella Tuijan luona. Kaikki neljä voivat hyvin ja ovat elämässä kiinni - ainakin nämä yhdet ahneet tytöt. Viiru ja Valle tulevat perässä ilman ahnehtimatta. Valle on vain fiksu eli kakka pysyy kovahkona ja maha hyvässä kunnossa. Viiru taas hieman kehityksestä jäljessä pitää huolen ruoka-ajoista, mutta on maltillinen. Mustis ja Kaulus ovat taas sitten aivan jotain muuta eli ahnehtivat massunsa ruikulille, mutta onneksi vain hetkeksi.


Last weekend, we went to see for the first time our litter at Äänekoski at Tuija's house. All four of them are doing well and have taken a very good grip of the life - especially these two greedy girls. Viiru and Valle are coming behind them without too greedy attitude. Valle is just smart, so that the poop stays hardish and stomach is in good condition. Viiru on the other hand is a little behind in development, so she takes care of meal times, but is a bit modarate in eating. Mustis and Kaulus are a bit something else, they eat with speed and result is a bit wet poop, but fortunately only for a moment.

Nelikkomme oli asunut Tuijan luona viime viikonloppuun mennessä kaikkiaan kaksi viikkoa. Painot olivat nousseet hienosti ja tasaisesti. Sanotaanko, että Tuija on kyllä tiennyt kaikki konstit ja tropit, miten pennut saadaan syömään ja hyvin. Lisäksi hänellä on ollut loistava apuri - Nasu-rouva, joka on hoitanut pieniämme suurella sydämellä. Ilman tätä kaksikkoa (ja koko Tuijan perhettä - tyttäret!!!) emme kyllä olisi selvinneet tästä mitenkään. Olemme sen Peten kanssa todenneet toisillemme usein, ja saman teimme taas, kun ajoimme kohti Äänekoskea.

Our little litter has been living at Äänekoski about three weeks. Weights have risen nicely and evenly. Let us say that Tuija has done a hell of a job with them, not just taken care of them, but she really knows all the little tricks and the medicines, how puppies will eat well. In addition, she has had as a co-operator a great wizard - Lady Nasu, who has taken care of our little ones with a big heart. Without this duo (and the whole Tuija's family - daughters!!!), we would have not been able to survive this way. Me and Pete, we both, have said that to each other frequently, and we did the same again as we drove towards Äänekoski.

Matkalla Tuijan luo, Äänekosken keskustan jälkeen, näimme näitä myrskytuhoja eli paljon kaatuneita puita metsissä. Ihme, että tämä alue säästyi suuremmilta tuhoilta. Lisäksi onni oli, että Tuija asui talossa, jossa sydämenä toimii leivinuuni. Talo oli kotoisa pieni rintamamiestalo, josta näki aitauksien perusteella heti, että täällä asuu koiraihmisiä. Kun astuimme ovesta sisään, meitä tuli tervehtimään talon valtijat, colliet. Kun he olivat hyväksyneet meidät, menimme pentulaan ihastelemaan meidän mussukoitamme. Jännitin tätä hetkeä kovasti. Sydämeni takoi kauheasti, kun kävelin lähemmäksi ja lähemmäksi huonetta. Millaisessa kunnossa ne olisivat? Olisivatko ne ystävällisiä? Nukkuisivatko ne vain? Söisivätkö ne? Tykkäisivätkö ne meistä? Kaikki nämä kysymykset pyörivät päässäni.

On the way to Tuija, after the Äänekoski town center, we saw these storm damages, a lots of fallen trees in the forests. It is a wonder that this area suffered just a little of bit, although there could have been a possibility to a much bigger destruction. In addition, Tuija lives in the house, where the oven is the heart of the house. The house itself was a cozy little one family house, of which you saw right away that here lives people with dogs. When we walked inside, the kings and queens of the house, collies, came to greet us. Once they accepted us, we went to admire our little pups. I was so nervous because of this particular moment. My heart hammered terribly, as I walked closer and closer to the room. What kind of shape would they be? Would they be friendly? Would they just sleep? Do they all eat? Would they love us? All of these issues revolved around my head.

Istuuduin lattialle Peten kanssa, kun Tuija kaivoi yksitellen pentuset meidän nähtäväksi lattialle. Siinä ne olivat edessämme oikeasti ja elossa. Tuhinaa ja kuhinaa kuului, kun nämä pienet sankarit tepastelivat maton päällä ympäriinsä. Katselimme ja ihmettelimme Peten kanssa tätä elämää, mikä edessämme avautui eräänlaisena hidastettuna, vaappuvana toimintana. Viiru ja Mustis kiipeilivät jalkani päälle heti. Viiru oli täynnä elämää, se oli aktiivinen, se oli elossa! Itku meinasi tulla silmään jo siinä. Mustiksen nostin syliini ja ärripurri paljasti luontonsa heti eli kauhea räyhä alkoi, että: "Nainen! Minua ei pidetä sylissä. Minä olen iloinen, kun neljä jalkaani ovat maassa." Noudatin käskyä. Kaulus oli helppo, äitiinsä tullut rauhallinen tapaus sylissä. "Minua saa katsella ja kehua, minua saa kosketella. Pidän siitä." Valle oli myös ihanan hellä ja toisaalta tomera pieni mies. Kuulemma ensimmäiset astumisyrityksetkin oli tehty jo aikaisemmin eli eloa ja kipinää riittää. Tätä neitolaumaa hän saisikin paimentaa täällä ihan rauhassa. Sylissä Valle katsoi suoraan silmiin isoilla sinisillä silmillään ja sanoi: "Minä olen ihana poika."

I sat down on the floor with Pete when Tuija dug out one by one our pups to be seen on the floor. There they were in front of us and really alive. There were lots of fuzz and buzz when these little heroes walked around the carpeted area. We watched and wondered all this life, which opened in front of us as a kind of slow motion, wobbly activity. Viiru and Mustis climb up my feet right away. Viiru was full of life, she was active, she was alive! Tears almost were about to enter in my eyes because of this. I lifted Mustis up to my arms and that fighter revealed the true nature of her immediately, when she began to cry: "Woman! I'm not considered to be on your lap. I'm really happy when I have my four legs on the floor." I followed the instruction. Kaulus was easies, she was like her mother, calm in the lap. "You are allowed to watch and praise me, you may touch me. I like that." Valle was also wonderfully gentle and on the other hand very bustling little man. Reputedly he had tried to mate for the first time, so he had life and spark just enough. This girl group could use a shepherd like him in the flock here. In my arms Valle looked straight in to my eyes with his big blue eyes and said, "I am a wonderful boy."

Pelkoni siitä, että katselisin jotenkin sairaanloisia tai kärsiviä pentuja, haihtui siinä ja silmissä. Ihmettelin mielessäni koko ajan, että nämä pentuset ovat oikeasti meidän. Jotenkin jokaisen pentusen yllä lenteli eräänlainen tähtikehä, jokainen oli oma persoonansa, jokainen näistä oli oma ihana tapauksensa. Jokainen näistä näytti terveeltä ja eloisalta - ja ne ilmaisivat sen. Ruokahalu pentusilla oli loistava - tuttia imettiin, ja nämä olivat kokeilleet jo kiinteääkin ruokaa samalla innolla aikaisemmin. Pissi ja kakka juoksivat myös normaaliin tapaan. Kaikkiaan näin edessäni siis ihania, terveitä ja eloisia pentuja - vilkkaitakin jopa. Neljä jalkaa vatsan alla eivät meinanneet riittääkään joskus. Näissä on hyvinkin hommaa, kun ne saavat tasapainonsa kuntoon kunnolla.

My fear that we would be looking at somehow sick or suffering puppies disappeared. I wondered in my mind all the time, that these pups are really ours. Somehow, each of the puppies had a group of stars flying above each one of them. Each of them have a wonderful personality. Each of these puppies appeared to be healthy and alive - and they expressed it. Appetite was fantastic - they sucked a pacifier, and these were already experimented a solid food at the same time looking forward to the past. Pee and poo ran normally. All in all I see in front of me wonderful, healthy and lively puppies - too lively sometimes. Four feet under the belly are not enough sometimes. You really have a lot of work with these, when they get their balance in order.


Vaikeinta oli lähteä Tuijan luota pois. Vaikeinta oli hyvästellä pienet. Ne jäivät sinne nukkumaan tuomallemme pehmeälle peitolle. Näin pienet tottuisivat tuoksuumme ja kokisivat sen omakseen. Siirtyminen takaisin parin viikon päästä ei sitten olisi iso ongelma. Koko matkan takaisin kotiin mielessä pyörivät vain pennut ja valinta: kenet jättäisimme kotiin?

The hardest part was to leave from Tuija. The hardest part was to say goodbye to those little small ones. They were sleeping on our blanket. This way the little ones get used to our scent and they will feel it as their own. So when we take them back home after a couple of weeks there will not be a big problem. All the way back home my mind spun around puppies and the choice: "Which one of these we are going to keep?"

Lexien ensimmäinen ja viimeinen pentue - The first and the last litter of Lexie

Tämän pentueen kanssa on ollut enemmänkin sitten ongelmia. Onneksi pahimmat varjot ovat nyt pois pentujen elämästä, mutta valitettavasti Lexien ei. Tuloksena oli tänään sitten valitettavasti vielä kohdunpoisto mätäkohdun takia.

With this litter we have had more troubled times than happy ones. Fortunately, the worst is over in the puppies life, but unfortunately, not with Lexie. The result was, unfortunately, a hysterectomy due to purulent uterus.

Mistä kaikki lähti liikkeelle? Where did it all begin?

Tämän viikon maanantaina kävimme Peten kanssa katsomassa elokuvateatterissa Gravityn. Ennen lähtöämme olin pistänyt merkille, että Lexie oli hieman poissaoleva, mutta toisaalta ei se ollut ollenkaan erikoista viime aikoihin. Lexiellä oli nimittäin sellaisia masennuskausia välillä eli uni maistui ja leikki ei oikein kiinnostanut, kun taas toisaalta leikki oli ainoa, mitä oli mukava tehdä.

On Monday we went with Pete to watch Gravity at the movie theater. Before we left, I noticed that Lexie was a little absent, but on the other hand, it was not at all unusual these days. Lexie had days, when she only slept and ate, and then other days, when she played and it was the only thing that was fun to do.

Tulimme elokuvista myöhään illalla. Kotia tultuani ajattelin, että nappaan koirat syliini ja lähdemme ylös nukkumaan. Kun olin ottamassa Lexien syliini, kuului kauhea vingahdus. Irrotin otteeni heti säikähtäen. Painoin kerran mahaa, ja taas Lexie vinkaisi. Tutkin Lexien nisät ja ne olivat hieman kovahkot. Ihmettelin sitä, koska Lexien nisät olivat aikaisemmin roikkuneet hyvin velttoina ja tyhjinä. Vein neidin suihkuun ja valelin mahaa lämpimällä vedellä. Kovuus helpotti ja nisät veltostuivat. Tämän jälkeen kuitenkin emättimestä alkoi valua limamaista nestettä. Tästä kauhistuin ja nukuin todella huonon yön. Tiistaiaamuna varasin eläinlääkäristä ajan.

When we came back, I thought that I'll grab the dogs in my arms and we go upstairs and to bed. When I was putting my arms around Lexie, she made a terrible squeak. I took off my grip immediately and frightened. I touched her on the stomach, and again Lexie squeaked. I studied Lexie's breasts, and they felt a little hard. I was wondering this, because Lexie's breasts had previously hung very slothful and empty. I took her to warm shower. Hardness eased and the tits felt more loose. After this, however, I saw that from the vagina there came out some ugly vaginal fluids. For this I was taken aback and I slept really bad that night. On Tuesday morning, I booked a time from local veterinarian.

Eläinlääkäri vahvisti pelkoni ja se oli märkäkohtu eli kohtutulehdus. Emättimen suulla ja kaulalla oli paljon bakteereita. Verenkuva oli vielä kirkas, joten onneksi tulehdus ei ollut vielä siirtynyt vereen. Ultraäänessä näkyi märkä paise toisella puolella. Varasimme sitten ajan kohdunpoistoon. Koska tämä kaikki tuli todella äkkiä, valitsimme päiväksi torstaiaamun. Lääkäri laittoi Lexien niskaan antibioottiruiskeen, jonka vaikutus kestäisi 24 tuntia. Lähdin kotiin eläinlääkäristä hyvin raskain mielin. Vielä tämäkin...

The vet confirmed my fear, and it was wet womb or uterus inflammation. At the opening of the vagina and the cervix, there was a lot of germs. Blood sample was still clear, so fortunately inflammation had not yet been transferred to the blood. Ultra sound showed wet abscess on the other side. We booked a time for hysterectomy. Since all this came out really quickly, we booked the time on Thursday morning. The doctor put in Lexie's neck an antibiotics vaccine, the effect would last for 24 hours. I went home from the veterinarian with a heavy heart. This too...

Seuraava yö oli vaikea minulle. Huolehdin koko ajan Lexiestä, että neiti nukkuu. Lexie oli läähättänyt koko illan. Mittasin kuumeen, ja se oli normaaleissa arvoissa. Aamulla olo oli hieman rennompi eli Lexie oli selvinnyt yön yli eli vielä yksi yö. Seuraava päivä meni nopeasti ohitse töissä. Kotonakin Lexie oli ollut hyvässä hapessa eli antibiootti oli helpottanut olo yön aikana. Illalla alkoivat taas huolet, mutta ei Lexien tiimoilta. Petrin kone oli joutunut palaamaan takaisin Helsinkiin rengasvaurion takia. Petri ei olisikaan iltapäivästä kotona, vaan vasta yöllä. Huolestuin, koska Petri veisi Lexien lääkäriin aamulla, koska minä olin menossa töihin. Minulla oli kokeita pidettävänä sekä kokous iltapäivästä. Onneksi Petri sai varattua paikan viimeiseltä Finnairin lennolta puolilta öin. Kirosin huonoa tuuriamme, mutta toisaalta olin onnellinen, että Petri pääsisi takaisin Ouluun ennen aamua.

The next night was very difficult for me. I had to keep my eye on Lexie all the time and see, that she was sleeping. Lexie had heaved throughout the evening. I measured the fever, and it was in normal range. In the morning, I felt a little more relaxed ie Lexie had survived over the night. Next day went quickly at work. At home, Lexie was in good shape ie the antibiotic had made her feel better during the night. The evening began again worries, but not with Lexie. Petri's plane was forced to return to Helsinki due to a tire damage. Petri was then not at home in the afternoon, but at night. I was so worried, because Petri promised to take Lexie to the doctor in the morning, because I was going to work. I had to be there because of exams and I had a work meeting in the afternoon. Fortunately, Petri had a chance to book a seat from the last midnight flight of Finnair's. I cursed our bad luck, but on the other hand I was happy that Petri will be home before dawn.

Seuraavana aamuna Petri vei Lexien klo 8 Oulun Animagiin. Siellä neiti otettiin vastaan ja Petrille sanottiin, että he soittavat, kun Lexien voi hakea kotiin. Puolen päivän maissa soitto tuli ja Petri meni katsomaan heräämössä makaavaa pientämme. Lääkäri konsultoi samalla, mitä leikkauksessa oli huomattu ja millaiset lääkkeet seuraisivat kotia mukana. Lääkäri kertoi, että kohtua otettaessa ulos, se oli ollut todella hauras ja siellä oli ollut sellainen mätäinen kohta. Oli siis hyvä, että koira leikattiin. Se oli meinannut revetä lääkärin käsissä.

On Thursday morning Petri took Lexie at Oulu Animagi. There our girl was taken in and Petri was told that they will call him when he can come and pick Lexie up. Noon the call came in and he went there to look at her at the recovery room where our little one was lying. The doctor consulted with Petri about the recovery and what kind of drugs would she'll be eating at home. The doctor told him, that while he was taking the uterus out, it had been very fragile and there was a one very purulent spot. So it was good that Lexie was operated. Uterus had almost ruptured in the hands of the doctor.

Nyt neiti on kotona ollut illan. Suurimmaksi osaksi Lexie on nukkunut. Välillä neiti konkoilee pystyyn ja jää seisoskelemaan. Seurailemme siis tilannetta, ja katsellaan, miten paraneminen lähtee käyntiin.

Now, she has been at home for the evening. For the most of the time Lexie has just slept. Sometimes she pushes herself up and is just standing around. We follow, therefore, the situation, and keep an eye of her, how the healing starts.

Alfa-pentue nyt kaksi viikkoa - Alpha litter now 2 weeks

Niin se aika kuluu ja hiljalleen elämä alkaa muuttua kokonaisemmaksi. Valitettavasti mielessä pyörivät edelleen kysymykset ja pohdinnat, teinkö oikein ja olihan se oikea päätös. Onneksi kaikki nämä päivät ovat vastanneet ainakin vielä, että: "Kyllä! Teit oikean päätöksen." On ollut ihana lukea kaikkien ihmisten kannustavia ja lohduttavia viestejä. Ne ovat auttaneet jokaisena päivänä. Toisaalta töiden teko viime viikolla irroitti minut noista masentavista ajatuksista. Kiitos siis kaikille niille kannustaville ihmisille, jotka ovat tukeneet minua tänä vaikeana aikana. Lisäksi kiitos ihanille opiskelijoilleni Tornissa ja Kemissä, kun olette saaneet minut ajattelemaan jotain ihan muuta.

The time continues to move ahead and our live begins to feel more normal than week ago. Unfortunately, the mind still wonders, did I made the right choice and was it the right decision. Fortunately, all of these days have shown me, that: "Yes! You made the right decision." It has been wonderful to read of all those encouraging and comforting messages. They have helped me every day. On the other hand I went to work last week and that pulled me off those nasty thoughts. So, thank you to all of those encouraging people who have supported me during this difficult time. It hasn't been easy. In addition, thanks to all my wonderful students at Tornio and Kemi, you have given me something completely different things to think about.

Hieman vastatuulta on tässä viime päivinä ollut muutenkin elämässä. Olemme odotelleet uutta autoamme saapuvaksi jo kuukauden päivät. Pahinta on ollut se, että möimme entisen automme jo aikaa sitten, joten olemme nyt sitten ajelleet kaverimme vuokra-autolla - ihanalla vanhuksella, joka masentaa joka kerta, kun sen kyydissä on. Toivottavasti seuraavan viikon aikana saamme uuden automme viimein kotiin. Farmariauto, koiraperheelle paras auto.

The last few days haven't been easy on different areas of my life either. We have been waiting for our new car to arrive for the past month. The worst part was the fact that we sold our former car a long time ago, so we have now been driving with Petri's friend's car - a lovely old car, which depresses me every time I ride it. I hope that we get our new car home soon. Estate car, The Car for family with dogs.


Alfa-pentueen elämää - Life of Alpha litter

Alfa-pentue - (vas.) Kaulus, Mustis, Viiru ja Valle
Alpha litter - (from left) Kaulus, Mustis, Viiru ja Valle

Alfa-pentueessammehan kasvavat hyvää vauhtia Kaulus (kaunis syvämusta trikkinarttu), Viiru Pesonen (pienikokoinen kaunis syvämusta trikkinarttu), Mustis (kaunis monivivahteikas merlenarttu) ja Valle (komea monivivahteikas merlepoika). Nämä ovat tosin vielä työnimiä, koska oikeat nimet tulevat sitten aivan muualta. Näillä kuitenkin mennään nyt.

In Alpha litter there are growing four very nice puppies: Kaulus (a beautiful deep black tricolor bitch), Viiru Pesonen (a small, but beautiful deep black tricolor bitch), Mustis (a beautiful multicolored merle bitch) and Valle (a handsome multicolored merle boy). These are still at working titles, because the correct names will come to them later. These, however, are now in use.

Pennut tosiaan muuttivat elämänsä ensimmäisen viikon lopuilla keinoemon luokse Äänekoskelle. Siellä nämä pallerot ovat saaneet hyvää hoitoa ja huoltoa. Painot ovat kasvaneet, kuten näette painotaulukosta pentue-sivulla. Silmät ovat auenneet ja pennut ovat hyvin innokkaita tutustumaan maailmaan neljällä jalalla. Keinoemo Nasu on toiminut hyvin aktiivisesti pentujen kanssa, pukkinut niitä kävelemään ja rohkaissut moneen asiaan. Toisaalta, kun ajattelee pentueen isää ja emää, olisi ihme, jos ne eivät olisi tehneet asioita etukäteen.

These puppies moved to Äänekoski on their first week. There they went to a substitute mother Nasu. There, these toddlers have received good care and maintenance. Weights have grown, as you can see it from the table on the litter page. The eyes are wide open and the puppies are very eager to explore the world on four legs. Substitute mother Nasu has been very active with the puppies, she has pushed and encouraged them to walk and do many things. On the other hand, when you think about litter's father and the mother, it would be surprising if they had not done things in advance.

MUSTIS

VALLE

Viiru Pesonen on ollut enimmäkseen mielessäni - heikon terveyden takia. Nasu kuitenkin teki oudon asian alkuviikosta. Luulimme alkuviikosta, että Viiru on hiljalleen vaipumassa ikuiseen uneen. Viirun lämmöt olivat laskeneet, hengitys heikentynyt ja elinvoima oli kadonnut. Tuija (keinoemon omistaja) antoi sitten Viirun Nasulle, että se antaa viimeiset hyvästit pennulle. Nasu oli temmannut pennun Tuijalta, hieronut ja retuuttanut pientä hetken, jonka jälkeen pentu oli takaisin elävien kirjoissa. Värit palasivat takaisin, lämmöt samoin. Olimme ihmeissämme, mitä Nasu teki, mutta Viiru elää tänäänkin ja syö avustetusti, mutta myös itsekin imien. Koiraemot tietävät jotain, mitä me ihmiset emme.

Viiru Pesonen has been mostly in my mind - the one with poor health. Nasu, however, did a strange thing with her in the beginning of the last week. We thought that Viiru slowly fades into eternal sleep. Viiru's temperatures were decreased, breathing decreased and vitality was lost. Tuija (the owner of the substitute mother) then gave Viiru to Nasu, that she could give the last goodbye to our little one. Nasu had then snatched the puppy from Tuija, massaged it and given hard care for a while, after which the puppy was back among the living. The colors returned, temperature as well. We were amazed at what Nasu did, but Viiru lives today, she still eats aidedly, but also sucks a little herself. Dog mothers know something that we people do not.

Pentujen ulostehan oli aluksi vihreää ripulimaista tuotosta. Nyt väri on palautunut normaaliksi ja muuttunut sellaiseksi, millainen sen pitääkin olla. Samoin pissailu on normaalia, joten elimistö toimii näillä pienillä nyt hyvin. Ruokahalukin on näillä pienillä hyvä, koska painot ovat kasvaneet aivan huimaa vauhtia. Olemme sopineet Tuijan kanssa, että pennut tulisivat takaisin kotiin n. 5 - 6 viikkoisena. Riippuu tosin siitä, kuinka ne pärjäävät omillaan. Odotellaan ja ihmetellään siis.

Puppies poo was at the beginning a green diarrhea. Now the color has returned to normal, and become to what it should be. Similarly, peeing is normal too, so intestines work now as well. Puppies appetite is very good, because the weights have increased with a quite phenomenal rate. We have agreed with Tuija that the puppies would come back home, when they are 5 to 6 weeks. Depends heavily on how they are doing on their own. So, let's just wait and see.

VIIRU PESONEN

KAULUS

Emomme Lexie - Our mother Lexie

Viivi ja Lexie iltapäiväauringossa

Lexien elämä äitinä ei todellakaan käynnistynyt siten kuin sen olisi pitänyt. Emonvaistot olivat siellä jossain, mutta pentuja kohtaan sellaiset eivät heränneet missään vaiheessa. Yritimme montaa asiaa, kuten voitelimme pentuja voilla, rasvalla, lihaliemellä ja korvikkeella, mutta valitettavasti nuolentaa ja aitoa välittämistä pennuista emme saaneet käyntiin. Onneksi Nasu on korvannut Lexien moninkertaisesti keinoemolassa. Siitä olen edelleen todella kiitollinen. Meidän käsissämme pennut olisivat kuolleet.

Lexie life as a mother did not really started, as it should have. Maternal instincts were in there somewhere, but the puppies did not wake up to those feelings at any stage. We tried many things, such as putting butter, grease, gravy and a substitute milk on puppies to lick, but unfortunately, she did not lick and taken care of the puppies even then. Fortunately, Nasu has replaced Lexie many times over as a substitute mom. For that I am still very grateful. In our hands the puppies would have died.

Lexie söi antibioottikuurinsa loppuun viime viikolla ja samoin hormoonihoitokin loppui viime viikolla. Ruoka maistuu kohtalaisen hyvin. Lisäksi lenkillä riittää virtaa enemmän kuin tarpeeksi. Pienemme on siis hyvin aktiivinen tyttö, ja arvet alkavat hiljalleen parantua. Rakastan tätä pientä koiraa niin paljon, että olen ilolla katsonut hänen nykyistä vointiaan, iloa ja elämänhalua. Pentulaatikossa maannut koirani oli vain kuori, joka hädin tuskin pysyi kasassa. Jälkitarkastusta emme vielä Lexielle ole tehneet, mutta sen aika koittaa pian.

Lexie's antibiotics ended last week and the hormone care as well. She eats her food quite well. Furthermore on jogs she has power more than enough. Therefore, our little one is a very active girl, and the scars are beginning to heal. I love this little dog so much, that I am happy to see that she is getting back her joy and zest for life. At the litter box slept dog ​​was just a shell of Lexie, which barely held herself together. Post inspection will be done to her soon.

Meillä on pentuja! JEE! MUTTA! - We have puppies! JEE! BUT!

Voisi kirjoittaa, että kaikki ei mennyt niin kuin odotettiin. Viikon olen tässä ollut eräänlaisessa koomassa, johon en kuvitellut joutuvani koskaan. Ainakaan ensimmäisen pentueeni kanssa. Oletuksena oli, että emo alkaisi hoivata poikasiaan ja maitoa virtaisi. Pieniä kuolemia saattaisi olla, mutta tärkeintä olisi, että emo hoitaisi pentuja, nuolisi niitä ja tehostaisi niiden verenkiertoa.

All I can do now is to write, that everything didn't go as we expected. I've been in one sort of coma for a week now, which I never imagined I could be in. At least not with my first litter. I assumed that the mother would begin to nurture the puppies and the milk would flow. Small deaths could be, but the most important thing would be that the mother would take care of the puppies, lick them, and enhance their blood circulation.

Ennen mitään isompia ongelmia.

Kaikki alkoi viikko sitten lauantaina. Lexien vesi meni, ja aloimme odotella polttoja ja työtöjä. Innoissani olin, koska tämä oli ensimmäinen pentueeni. Lämmöt olivat menneet hyvään suuntaan eli haitaria oli ylös ja alemmas, ylös ja alemmas. Sitten ilmaantui ensimmäinen ongelma - emän emättimestä sojottivat häntä ja tassu. Vain yksi tassu! Missä oli toinen? Yritimme hetkemme kääntää pentua, mutta ei onnistunut. Jouduimme soittamaan päivystykseen ja lähdimme kiireellä ajamaan kohti päivystysasemaa. Päivystyksen aulassa saimme pennun käännettyä ja se syntyi. Vielä elossa onneksi, mutta nuora emon sisälle jälkeiseen kiinni. Pian syntyivät kaksi muutakin. Elämässä kiinni olivat siis kaksi trikkiä ja yksi hyvin pieni merle. Sitten jäimme odottelemaan. Odotusta meni hetkinen, kunnes Lexie aloitti taas työnnöt. Ulos putkahti pienehkö merle, ja iso merle. Sitten meidän pitäisi odotella vielä kuudes. Olihan se kuudes siellä? Ajatukset vaeltivat. Käytimme koiraa vielä röntgenissäkin, että siellä varmasti olisi vain se yksi eikä kahta, kuten lääkäri ajatteli. Pian varmentui se, että siellä oli yksi hyvin iso pentu, joka ei vain liikkuisi ulos. Mietimme sektiota, mutta sitten Lexien poltot alkoivat taas ja työntö kerrallaan pentu tuli ulommas ja ulommas, kunnes se oli käsissämme ja hoidettavana. 

It all started a week ago on Saturday. Lexie's water broke, and she began to wait for labor. I was excited, because this was my first litter. Temperatures changed in the right direction in other words it went up and down, up and down. Then appeared the first problem - from Lexie's vagina we saw just one paw and a tail. Only one paw! Where was the other one? We tried our moment to turn the puppy, but we did not succeed. We had to call to the emergency, and then we left in a hurry to drive towards the on-call station. At the on-call stations lobby we got a puppy out and still alive, fortunately, but the string was inside the mother attached to ending. Soon, two more were born alive. Therefore we had two tricolor and one a very small merle. Then we had to wait. We waited and waited, until Lexie began thrusting again. Out pops a smaller merle and a one big merle. Then we had to start waiting for the sixth. Was there a sixth? Thoughts wandered. We X-rayed Lexie to confirm, that there's was only one and not two, as the doctor thought first. Finally it was confirmed that there was one very big puppy, who was not moving out. We thought about caesarean section, but then Lexie began to push it out and the puppy came farther and farther, until it was in our hands and being cared for.

Kuusi vielä - pienin merlekin onnellisesti mukana.

Tämän jälkeen otimme Lexien ja pennut ja lähdimme kotiin. Hoito olisi hyvä tehdä täällä kotona, jotta ei olisi ongelmia. Valitettavasti näin ei käynyt. Lexie antoi maitoa pennuille, makasi lakonisesti ja väsyneenä. Hoitamista Lexie ei tehnyt, ei nuollut ei hoitanut. Jouduinkin sitten itse kakattajaksi, pissittäjäksi ja imettäjäksi. Jotain, mihin en todellakaan ensimmäisen pentueeni kanssa odottanut joutuvani. Seuraavana aamuna heikoin - 70 g pentu - oli kuollut. Tällöin päätimme, että keinoemo on tarpeen. Meistä ei ole sijaisemoiksi omilla taidoillamme. Pennut aluksi veimme toiselle emolle, että se imettäisi ja hoitaisi. Tämä tapahtuikin onnistuneesti ja kaikki pennut - viisi vielä - söivät ja joivat varaemosta. Varaemolla oli myös maitoa ja halua hoitaa. Valitettavasti maito ei riittänyt ja pentujen paino laski ja laski. Veimme pennut takaisin Lexielle, että hän antaisi sitä ravinteikasta maitoa. Yritimme aikamme, mutta Lexie ei vain hoitanut, ei antanut huomiota pennuille. Lexie vain makasi. Seuraavana aamuyönä toinen pienimmistä pennuista alkoi huutaa, ja aamulla sekin jouduttiin lopettamaan. Eläinlääkärille veimme koko poppoon nesteytykseen ja tutkittavaksi, jossa todettiin, että Viiru - pienin trikki - oli heikoin - keuhkoissa nestettä ja sydänäänet heikot ja epärytmiset. Annettiin nesteenpoistolääke Viirulle, ja antibiootit kaikille pennuille, nesteytys samoin. Meidän piti odottaa ja katsoa. Maailma ei muuttunut kummemmaksi. 

After this, we took Lexie and puppies and we went home. Care should be good to do here at home, so there would not be any problems. Unfortunately, this did not happen. Lexie gave milk to the puppies, but she just lay laconic and tired. Lexie didn't lick and take care of the puppies at all. Then I actually ended up as a pooper, pee'er and nursing mother. Something which I did not really expect to do with my first litter. The next morning, the weakest - 70 g puppy - had died. After that, we decided that it is necessary to get a substitute mother. We did not have any talent to be that. We took our puppies to another mom, which would give them nursing and milk. This is what happened successfully and all the puppies - five still - ate and drank from her. Unfortunately, there was not enough milk, and the puppies weight decreased and decreased. We took the pups back to Lexie, and thought that she would give the nutrient-rich milk to them. We tried our time, but Lexie was not taking care of those little ones, did not give attention to the puppies. Lexie was just lying on the pin. The next morning, before first light, second smallest of the puppies began to cry, and that too in the morning had to be put down. Then we took the whole group to a vet for hydration and inquiry, which concluded that the Viiru - the smallest tricolor - was the weakest - fluid in the lungs and heart sounds weak. Vet gave diuretic for Viiru, and all the others was given antibiotics, hydration as well. We had to wait and see. The world did not change neither.

Kyllä välillä voi nukkuakin...

Sitten käsissämme oli enää neljä - kaksi trikkiä ja kaksi merleä. Kaikki kohtuullisen elinvoimaisia ja kovia imemään. Emon tissejä rettuutettiin ankarasti. Kakatus ja pissitys onnistuivat vielä, mutta sitten kakka muuttuikin hiljalleen vihreäksi. Tämä merkitsi joko pöpöä mahassa ja vähäistä ruokaa. Tissejä nyittiin, nyittiin ja tuntui, että pennut vain söivät, eivät nukkuneet. Kakka muuttui vihreäksi. Tein vaikean päätöksen ja syötin pennut täyteen, nappasin ne lootaan ja lähdimme ajamaan kohti Äänekoskea ja Tuijaa. Pihtiputaan Shellin pihalla annoin pennut hänelle ja illalla tuli heti kuvaa, kun sijaisemo hoitaa ja nuolee pentuja. Pennut söivät ja kasvoivat.

Then there were just 4 puppies - two merle and two tricolor. All of them were lively and they all had strong suction. Lexie's tits were sucked very hard. Pooping and peeing succeeded. Puppies sucked and sucked harsly mom's tits, it seemed that the puppies just ate and ate, did not sleep. The poop started to go green. I made a difficult decision and fed puppies full, then I grabbed them in to a box and started to drive towards Äänekoski and Tuija. At Shell Pihtipudas we gave the puppies to her and in the evening she send me images, where foster mom took care and licked puppies. Puppies ate and grew.

Nyt viikon jälkeen olo on ollut kuin koomassa. Pennut ovat hyvässä hoidossa, koska niiden painot kasvavat. Kakka on muuttumassa hiljalleen oikeanväriseksi, mutta on edelleen löysää. Viirun paino on lopettanut kasvunsa ja pennusta on tullut viileä, joten sydän voi loppua minä päivänä tahansa. Mahdollisesti Viiru Pesonen nukkuu pois, joka koskee eniten. Loput kolme voivat hyvin ja isoin pötkäle merletyttönen Mustis lihoo ja voimistuu hyvin, kanssatrikkityttösen Kauluksen ja merlepoitsun Vallen kanssa. Yritän pysyä positiivisena, mutta moni asia häiritsee päätä. Mitä tein väärin? Miksi Lexie ei hoitanut pentuja? Miten kaikki meni näin? Teinkö liian hitaasti päätöksen? Olin toimintakyvytön väsyneenä ja tietämättömänä. Nyt katsotaan, mihin tämä kaikki vie.

I have been in a coma for a week. Puppies are in good hands, because of their weight increases. Poop is slowly turning into the right color, but it is still loose. Viiru's weight has stopped growing and little one has become cool, so the heart can stop any day now. There is a big chance that Viiru Pesonen will sleep away soon. The remaining three are doing well and the biggest puppy - a merle bitch Mustis - is gaining weight and growing well with others, tricolor girl Kaulus and merle boy Valle. I'm trying to stay positive, but many things wander in my head. What did I do wrong? Why Lexie is not taken care of the puppies? How it all went like this? Did I make all the decisions too slowly? I was all locked up and tired and clueless. Now let's see how all this will turn out.

Mieheni sanoin: "Melkein viikko taistelua pentujen elämän puolesta on nyt takana. Viime yönä tappio alkoi häämöttää, mutta ison ja vaikean päätöksen jälkeen pennuille on nyt tarjolla koiraemon hoitoa ja maitoa, jotka aikaisemmin olivat puutteella. Nyt pikkuisilla on tässä tilanteessa parhaat mahdolliset edellytykset päästä elämän alkuun. Todella suuri kiitos siitä, että maailmassa on olemassa aidosti hyviä ja auttavia ihmisiä. He ovat hädän hetkellä korvaamattomia. Tämän kokemuksen jälkeen on aivan varmaa, että me Hennan kanssa tulemme varmasti myös tarjoamaan apua silloin, kun vain suinkin pystymme auttamaan.

Varaemo Nasu ja pienet - Tuija Pakkasen luona Äänekoskella.
http://chevian.omasivu.fi/

Päivä 53 - Maha kasvaa ja syystä / Belly grows and for a reason

Niin tuli perjantai ja tiineysröntgenin aika. Kävin päivän töissä. Töissä en itseasiassa ajatellutkaan muuta kuin Lexien mahaa ja sitä, mitä siellä on. Päässä pyörivät luvut 0 ja 4 välillä. Ei kai siellä enempää voisi ollakaan? Ensisynnyttäjällä? Toisaalta Maikki kyllä sanoi, että iso maha ja siellä voi olla monta. Päätin sitten rauhoittaa mieleni, vaikka tuli siitä puhuttua ruokatunnilla työkavereiden kanssa.

Finally Friday came and it was time for gestation X-ray. First I went to work. At work, I actually thought only about Lexie and her stomach and what is in there. I guessed the numbers would be between 0 and 4. Surely there couldn't be more? First time and all? On the other hand Maikki had said, that the belly is big and there may be many. So I decided to calm my mind, even though I spoke a lot about it at lunch with co-workers.

Töiden jälkeen suuntasin äitini kanssa Oulun Animagiin ja tiineysröngeniin. Halusin tietää määrän ja tämä oli paras tapa rauhoittaa mieli. Lexie olisi pitänyt pissattaa kotipihalla, mutta niinhän siinä kävi, että lorotus tuli sitten sinne Animagin odotushuoneeseen. Iso läntti kirkasta keltaista, jonka sitten sain siitä siivota onnellisena omistajana. Onneksi tämä ei ollut verovirasto.

After work, I headed with my mother to Oulu's Animagi and to gestation x-ray. I wanted to know the number, and this was the best way to calm the mind. Lexie should have done her pee at home in the garden, but what happened was, that she did it at the Animagi waiting room. Great spot of bright yellow, which I then got to clean up as a happy owner. Fortunately, this was not the tax office.

Röntgeniin pääsimme vihdoin ja hoitaja asetteli kanssasi Lexien pöydälle. Pieni paino jalkojen päälle ja avot, kuvaus oli valmis ja tehty. Sitten aloimme odotella, kun kuva latautui hitaasti näytölle. Kauhea jännitys ja maha väänteli, kunnes näin vatsan. Meinasin tipahtaa... Siellä oli niitä rankoja ristiin rastiin. Ensisilmäyksellä näin viisi, kun sitten lääkäri vahvisti määräksi 6. Ristimme Lexien Isoksi Mammaksi. Kun vielä kaikki tulisivat ulos terveinä ja elossa. Sitä odottelemaan siis. Viimeisiä viedään!

We finally got the X-ray, and the nurse placed Lexie on the table with me. A small weight was put on the legs and it was done, a x-ray was over and carried out. Then we started to wait for the image, it was loading on the screen very slowly. A terrible tension and twisted was going on in my stomach, until I saw the belly. I almost fell down... There were spines criss-cross. At first glance I saw five, then the doctor confirmed that there were 6. After that we christened Lexie as Big Mama. If only they all came out healthy and alive. Now we just wait. Last week is on!

"Minä olen tiine narttu ja tiedän sen!" / "I am a pregnant bitch and I know it!"

PÄIVÄ 48 / DAY 48

Tässä eräs aamu seisoskelin portaiden yläpäässä, ja mietin, miten pääsisin alas. Emäntä suhahti taas kauhealla vauhdilla Viivin kanssa alas, mutta minä en oikein enää viitsisi noita alas kävellä. Ylös pääsen helposti, mutta alasmeno on taas toinen juttu. Herätän emäntäni huomion pienellä yskäisyllä. Odotan hetken, mutta mitään ei tapahdu. Iloinen puheensorina kuuluu vain alakerrasta. Viivi tepastelee portaiden alapäässä ja tietää, että en pääse alas. Viivi tulee kaverikseni ylös ja yrittää saada minut tulemaan yhdessä alas. Viivi sanoo, että mennään näin. Voit tulla hitaasti portaan kerrallaan. Pyöritän päätäni ja ilmaisen tyytymättömyyteni emännälle taas. Menee hetki, ja emäntäni tulee luokseni hymyillen ja iloisena. Hän rapsuttelee ja silittelee minua. Sitten pääsen turvalliseen syliin, ja minut kannetaan alas. Matkalla näen uloskin. Päivä on valkenemassa, ja on ilmeisesti tulossa kaunis päivä. Haluan ulos!

This morning I was standing at the top of the stairs, and I was wondering how I could get down. My owner and Viivi whooshed downstairs with a terrible speed, but I do not really care to walk down those stairs anymore. I get upstairs easily, but going down is another story. I'll wake her attention with a small cough. I wait a moment, but nothing happens. I hear happy chatter from downstairs. Viivi walks around at bottom of the stairs, and she knows that I cannot get down. Viivi comes up and tries to get me to come down with her. Viivi tells that we can go down like this. You can walk down one step at a time. I shake my head and express my dissatisfaction to my owner again. It takes a while, but then my owner comes up to me with all happy and smile on her face. She pets and strokes me. Then she takes me in to her arms safely, and brings me down. On the way down I see outdoors. The day is dawning, and it appears to be another beautiful day. I want out!

Alakerrassa emäntäni laskee minut varovasti maahan ja menee taas omiin toimiinsa. Kävelen rauhallisesti keittiöön ja saunan ovelle. Emäntäni hyörii siinä ympäriinsä, eikä huomaa taaskaan minun tarvettani. Yskäisen taas hieman, että minut huomattaisiin. Naama kääntyy minuun päin ja taas se hymyilee. Hän tulee luokseni ja aukaisee sen oven. Hän avaa myös sen toisenkin oven, josta pääsen ulos. Hän tulee mukaani ja kävelee vierelläni ulkona. Haistelen maailmaa ja se täyttyy tuoksuista. Kävelen ympäri pihaa ja ihmettelen, mitä tämä kylmä ja kostea juttu on täällä. Onneksi se häviää, kun siihen koskee. Teen tarpeeni ja ihmettelen. Linnut lentävät taivaalla, pieni tuulenvire heilauttaa turkkiani. On ihanan raikasta ja rentoa. Autonääniä kuuluu ajoittain viereiseltä tieltä aidan takaa.

Downstairs, my owner drops me gently to the ground and goes back in their duties. I walk calmly into the kitchen and near the door. My owner hustles around the kitchen, and doesn't realize once again my needs. I coughs a little, so that I am noticed. She turns her face to me and smiles. She comes up to me and opens the door. She will also open the another door, which I leads out. She comes there with me, and walks beside me outside. I smell the world, and it fills up with different scents. I walk around the yard, and I'm wondering what this cold and wet thing is here. Fortunately, it disappears when you touch it. I'll do my needs and I wonder. Birds flying in the sky, a little breeze moves my coat. It is a wonderfully fresh and relax. I can hear car noises from time to time from the road behind the fence.

Emäntäni kutsuu minua. Viivi seisoo hänen kanssaan jo ovella. Katson vielä pihaa ja talsin sitten hitaasti ovelle takaisin. Hetken haistelen matkalla vielä paikkoja, mutta sitten kipitän emäntäni luokse. Hän sanoi sen sanan: "ruoka". Viivi hypähti emännän vierellä taas ilosta. Sitä tyyppiä eivät maailman murheet juuri ahdista.

My owner calls me. Viivi is standing with her at the door. I'll take one more look around the yard and then I slowly walk back to the door. On the way I smell all the places available, but then I run over to my owner. She said the word "food ". Viivi jumps next to my owner with joy. She is the type of dog the world's troubles are not just distressing.

Sisällä seuraan lattialla, kun emäntäni laittaa minulle ja Viiville taas annokset. Kuulen tutun kilinän ruokakuppiin, veden laskun sekaan. Emäntäni pyytää meitä istumaan ja odottamaan, kun ruoka lasketaan eteemme. Kun kuulen oikean sanan, menen haistelemaan kuppiani. Haistelen, vaikka aamuinen ruokailu saa oloni huonoksi. Ei... En saata syödä. Voin pahoin jo pelkästä haistamisesta. Käännyn pois kupilta, kun taas Viivi vetää posket lommollaan ruokaa naamaansa. Käyn pienen kiekan olohuoneessa, kun emäntäni huutaa minut takaisin. Hän laittoi jotain kuppiin, aivan varmasti. Käyn katsomassa kuppiani uudelleen. Sinne on ilmestynyt outoja valkoisia palasia. Maistan yhtä hyvin vaikeasti. Ei haluta syödä, ei sitten millään. Nyt emäntäni naama on muuttunut kireäksi, ei enää hymyä, vaan huoli. Katson emäntääni silmiin samalla ilmeellä - meitä on kaksi tässä nyt. Hän kaataa sekaan vielä jotain kirkasta ja sakeaa. Käyn haistamassa kuppiani. Mieleni tekee maistaa ruokaa. Maku on ok, joten yritän syödä hieman. Se olikin oikeastaan ihan hyvää, joten syön vielä vähän lisää. Katson emäntääni välillä, ja taas se hymy palasi naamalle. Syön vielä muutaman haukun, ja kävelen pois vesikupille. En jaksa enempää. Vesi raikastaa mukavasti oloani.

Inside I watch my owner, when she is doing us food. I hear the familiar jingles of the food bowl, water flow on top of them. My owner asks us to sit and wait, when she puts the food in front of us. When I hear the right word, I'll go and sniff my cup. I sniff it, even though the morning eating makes me feel sick. No... I can not eat. I feel sick already from the smell. I turn away from the bowl, while Viivi is eating her food with speed. I'll take a small walk around the living room, while my owner tells me to come back. She put something into the bowl, I'm sure of it. I'll check my bowl again. There is some strange white pieces. I'll take a little bite. No, I don't want to eat, not by a long shot. Now my owner's face has changed to tense and worried look, no more smiles, just worry. I look at my owner's eyes with the same face - there is two of us here now. She pours something there, it is bright and thick. I'll smell the bowl. I feel like tasting the food. The taste is ok, so I try to eat a little bit. It was actually pretty good, so I'll eat a little bit more. I look at my owner, and the smile has returned to her face. I'll eat a few bites, and then I walk over to the water bowl. I cannot eat anymore. Water refreshes me and makes me feel comfortable. 

Kävelen tämän jälkeen olohuoneeseen sille pörröiselle matolle makaamaan. Emäntäni katsoo minua makaamassa lattialla. Hän tulee luokseni, istuu viereeni lattialle ja rapsuttaa minua. Nautin olostani, varsinkin, kun hän rapsuttaa minua mahastani. Jaksan taas hetken. Mahassani tuntuu kummaa liikettä taas ja ähähdän. Kyllä ne ulos tulevat jossain vaiheessa.

Afterwards I walk to the living room, on to that fuzzy rug to lie on. My owner looks at me lying there on the floor. She comes to me, sit next to me on the floor and scratches me. I enjoy my life, especially when she scratches me from my belly. I'll feel normal again for a moment. There is strange movements in my belly again and sigh. Yes, they will come out eventually.

Lexien tiineys - Lexie's maternity

Lexie tosiaan astutettiin Vindin kanssa noin kuukausi sitten. Nyt ensimmäinen kolmannes on takana ja toista mennään jo ihan hyvää vauhtia. Kaikki perustiineen nartun oireet ovat alkaneet näkyä viimeisten viikkojen aikana.
- Lexie lopetti syömisen tuossa viikko sitten. Tuntui, että mikään ei mennyt alas, mutta nyt viimein sain hienon avun lihaliemestä - rasva ja lihan maku on pop. Olen myös ruokailut jaottanut kolmeen kertaan päivässä. Olen myös aloittanut ruoanvaihdoksen siitosnartun ruokaan. Valitsin sen Royal Caninin Starterin.
- Lexien nännit ovat nousseet pystyyn kauttaltaan ja ne ovat punertavat.
- Lexien maha on hieman laskeutunut ja leventynyt sivusuunnassa.

Lexie was mated with Vind about a month ago. Now, the first third of the gestation is over and the other third is on its way. All on the basic symptoms of gestation period have appeared in the last few weeks. 
- Lexie stopped eating about a week ago. It seemed that nothing went down, but now at last I got the problem fixed with meat sauce - the fat and the meat are the best things. I also divided meals in three portions per day. I have also started changing the food for bitches in gestation. I chose the Royal Canin Starter.
- Her nibles have gone up and they are all red and pointy.
- Her belly has dropped a little and widened sideways.

Tänään elämme viidennettä viikkoa ja päivää 33 tai 30. Joten laskettu aika on joskus marraskuun ensimmäisellä viikolla. Toivottavasti olisi viikonloppuna, mutta niinhän se tuskin on. Olen myös aloittanut kysellä kätilöitä pennutukseen. Muutamme koirien kanssa Kelloon töiden takia ensi viikolla, joten pennutus tapahtuu siellä. En halua enää sitten muutenkaan siirrellä neitejä minnekään. Siellä on enemmän tilaa ja toisaalta paikka on koirille kuin toinen koti. Varsinkin Lexie nauttii paikasta aina. Isä on tehnyt meille pentulootan sinne ja äidin kanssa möbleeraamme pentualueeksi takan läheisen alueen. Odotan innolla oikeastaan sitä.

Today we live the fifth week and days 33 or 30. So the due date is somewhere in the first week of November. I hope she does it on the weekend, but that's what she is unlikely to do. I have also started asking midwives to help me in birthing. Because of my work me and the girls are going to move to Kello, where the birthing will happen. I do not want to move them around anymore after that and stress them out. There is more space on the other hand, and the place is like a second home for our dogs. Especially for Lexie - she enjoys her time there. My father has done us a puppy box there, and my mother and I are going to re-decorate the area for the puppies near the fireplace. I am look forward to it actually.

Viimeaikoina olen enimmäkseen miettinyt, milloinhan se laskettua aika oikeasti on ja olen netistä lueskellut paljon yleensäkin koirien synnytyksistä ja tiineysajan vaikeuksista. Ehkä liikaakin - nyt ymmärrän, kun aikoinaan eräs raskaana oleva kaverini sanoi, että ei pitäisi lukea liikaa niitä äitiyslehtiä ja juttuja raskauksien vikaanmenosta. Kuulemma stressaa... En ehkä ajatellut sitä koskaan kokevani omalla kohdallani, mutta nyt tuntuu kuin olisi oma menossa. On tämä ihmeellistä.

Lately I've mostly been thinking, when is the due date, how to calculate it correctly, and I have been reading a lot about the birthing in general, dogs births and pregnancy difficulties. Maybe too much - now I understand, at the time when a pregnant friend said that one should not read too many of those maternity magazines and stuff about pregnancies gone wrong. They say it stresses you out ... I have thought that I wouldn't go it trough ever, but now I feel as if I am... How nice...
Sivustoja:

• Mielenkiintoinen sivusto lasketusta ajasta. Interesting site about the right date: http://blueboychihuahuas.com/breeding/gestation-table.html.
• Purinan ohjeistusta ruokinnasta: http://www.purina.fi/Home/All+About+Dogs/Your+New+Pet+Dog/Pregnancy+and+Birth+Dog/Feeding+during+pregnancy+and+nursing.htm.
• Eläinlääkäriin.fi-sivusto: http://www.elainlaakariin.fi/koiran-tiineys/ ja http://www.elainlaakari.fi/klinikat/koiraklinikka/hoito-ohjeet/ruokinta/
• Chic Choix -blogi: http://chicchoix.com/blog/?cat=15
• Yorkshiren terriereiden sivusto: http://www.ycf.fi/126