Pientä murinaa, pientä tuhinaa, mielenosoituksia - A little bit of grr, a little bit of tuff and demonstrations

Pienen koiran tuhinasta korvaasi on ihana paikka tehty. Niin se aika kuluu ja pentuset kasvavat. Kohta Alfa-pentueemme on jo neljän viikon ikäinen, ja kotiin pentue tulee itsenäisyyspäiväksi. JEE!

A wonderful world is made of small dogs breathing against your ear. Time really flies and our little pups just keep growing up. Our Alpha litter is already four weeks old, and back to home they will come on the Independence Day. JEE!

3 VIIKKOA - 3 WEEKS

Viime viikonloppuna kävimme ensimmäisen kerran katsomassa pentujamme Äänekoskella Tuijan luona. Kaikki neljä voivat hyvin ja ovat elämässä kiinni - ainakin nämä yhdet ahneet tytöt. Viiru ja Valle tulevat perässä ilman ahnehtimatta. Valle on vain fiksu eli kakka pysyy kovahkona ja maha hyvässä kunnossa. Viiru taas hieman kehityksestä jäljessä pitää huolen ruoka-ajoista, mutta on maltillinen. Mustis ja Kaulus ovat taas sitten aivan jotain muuta eli ahnehtivat massunsa ruikulille, mutta onneksi vain hetkeksi.


Last weekend, we went to see for the first time our litter at Äänekoski at Tuija's house. All four of them are doing well and have taken a very good grip of the life - especially these two greedy girls. Viiru and Valle are coming behind them without too greedy attitude. Valle is just smart, so that the poop stays hardish and stomach is in good condition. Viiru on the other hand is a little behind in development, so she takes care of meal times, but is a bit modarate in eating. Mustis and Kaulus are a bit something else, they eat with speed and result is a bit wet poop, but fortunately only for a moment.

Nelikkomme oli asunut Tuijan luona viime viikonloppuun mennessä kaikkiaan kaksi viikkoa. Painot olivat nousseet hienosti ja tasaisesti. Sanotaanko, että Tuija on kyllä tiennyt kaikki konstit ja tropit, miten pennut saadaan syömään ja hyvin. Lisäksi hänellä on ollut loistava apuri - Nasu-rouva, joka on hoitanut pieniämme suurella sydämellä. Ilman tätä kaksikkoa (ja koko Tuijan perhettä - tyttäret!!!) emme kyllä olisi selvinneet tästä mitenkään. Olemme sen Peten kanssa todenneet toisillemme usein, ja saman teimme taas, kun ajoimme kohti Äänekoskea.

Our little litter has been living at Äänekoski about three weeks. Weights have risen nicely and evenly. Let us say that Tuija has done a hell of a job with them, not just taken care of them, but she really knows all the little tricks and the medicines, how puppies will eat well. In addition, she has had as a co-operator a great wizard - Lady Nasu, who has taken care of our little ones with a big heart. Without this duo (and the whole Tuija's family - daughters!!!), we would have not been able to survive this way. Me and Pete, we both, have said that to each other frequently, and we did the same again as we drove towards Äänekoski.

Matkalla Tuijan luo, Äänekosken keskustan jälkeen, näimme näitä myrskytuhoja eli paljon kaatuneita puita metsissä. Ihme, että tämä alue säästyi suuremmilta tuhoilta. Lisäksi onni oli, että Tuija asui talossa, jossa sydämenä toimii leivinuuni. Talo oli kotoisa pieni rintamamiestalo, josta näki aitauksien perusteella heti, että täällä asuu koiraihmisiä. Kun astuimme ovesta sisään, meitä tuli tervehtimään talon valtijat, colliet. Kun he olivat hyväksyneet meidät, menimme pentulaan ihastelemaan meidän mussukoitamme. Jännitin tätä hetkeä kovasti. Sydämeni takoi kauheasti, kun kävelin lähemmäksi ja lähemmäksi huonetta. Millaisessa kunnossa ne olisivat? Olisivatko ne ystävällisiä? Nukkuisivatko ne vain? Söisivätkö ne? Tykkäisivätkö ne meistä? Kaikki nämä kysymykset pyörivät päässäni.

On the way to Tuija, after the Äänekoski town center, we saw these storm damages, a lots of fallen trees in the forests. It is a wonder that this area suffered just a little of bit, although there could have been a possibility to a much bigger destruction. In addition, Tuija lives in the house, where the oven is the heart of the house. The house itself was a cozy little one family house, of which you saw right away that here lives people with dogs. When we walked inside, the kings and queens of the house, collies, came to greet us. Once they accepted us, we went to admire our little pups. I was so nervous because of this particular moment. My heart hammered terribly, as I walked closer and closer to the room. What kind of shape would they be? Would they be friendly? Would they just sleep? Do they all eat? Would they love us? All of these issues revolved around my head.

Istuuduin lattialle Peten kanssa, kun Tuija kaivoi yksitellen pentuset meidän nähtäväksi lattialle. Siinä ne olivat edessämme oikeasti ja elossa. Tuhinaa ja kuhinaa kuului, kun nämä pienet sankarit tepastelivat maton päällä ympäriinsä. Katselimme ja ihmettelimme Peten kanssa tätä elämää, mikä edessämme avautui eräänlaisena hidastettuna, vaappuvana toimintana. Viiru ja Mustis kiipeilivät jalkani päälle heti. Viiru oli täynnä elämää, se oli aktiivinen, se oli elossa! Itku meinasi tulla silmään jo siinä. Mustiksen nostin syliini ja ärripurri paljasti luontonsa heti eli kauhea räyhä alkoi, että: "Nainen! Minua ei pidetä sylissä. Minä olen iloinen, kun neljä jalkaani ovat maassa." Noudatin käskyä. Kaulus oli helppo, äitiinsä tullut rauhallinen tapaus sylissä. "Minua saa katsella ja kehua, minua saa kosketella. Pidän siitä." Valle oli myös ihanan hellä ja toisaalta tomera pieni mies. Kuulemma ensimmäiset astumisyrityksetkin oli tehty jo aikaisemmin eli eloa ja kipinää riittää. Tätä neitolaumaa hän saisikin paimentaa täällä ihan rauhassa. Sylissä Valle katsoi suoraan silmiin isoilla sinisillä silmillään ja sanoi: "Minä olen ihana poika."

I sat down on the floor with Pete when Tuija dug out one by one our pups to be seen on the floor. There they were in front of us and really alive. There were lots of fuzz and buzz when these little heroes walked around the carpeted area. We watched and wondered all this life, which opened in front of us as a kind of slow motion, wobbly activity. Viiru and Mustis climb up my feet right away. Viiru was full of life, she was active, she was alive! Tears almost were about to enter in my eyes because of this. I lifted Mustis up to my arms and that fighter revealed the true nature of her immediately, when she began to cry: "Woman! I'm not considered to be on your lap. I'm really happy when I have my four legs on the floor." I followed the instruction. Kaulus was easies, she was like her mother, calm in the lap. "You are allowed to watch and praise me, you may touch me. I like that." Valle was also wonderfully gentle and on the other hand very bustling little man. Reputedly he had tried to mate for the first time, so he had life and spark just enough. This girl group could use a shepherd like him in the flock here. In my arms Valle looked straight in to my eyes with his big blue eyes and said, "I am a wonderful boy."

Pelkoni siitä, että katselisin jotenkin sairaanloisia tai kärsiviä pentuja, haihtui siinä ja silmissä. Ihmettelin mielessäni koko ajan, että nämä pentuset ovat oikeasti meidän. Jotenkin jokaisen pentusen yllä lenteli eräänlainen tähtikehä, jokainen oli oma persoonansa, jokainen näistä oli oma ihana tapauksensa. Jokainen näistä näytti terveeltä ja eloisalta - ja ne ilmaisivat sen. Ruokahalu pentusilla oli loistava - tuttia imettiin, ja nämä olivat kokeilleet jo kiinteääkin ruokaa samalla innolla aikaisemmin. Pissi ja kakka juoksivat myös normaaliin tapaan. Kaikkiaan näin edessäni siis ihania, terveitä ja eloisia pentuja - vilkkaitakin jopa. Neljä jalkaa vatsan alla eivät meinanneet riittääkään joskus. Näissä on hyvinkin hommaa, kun ne saavat tasapainonsa kuntoon kunnolla.

My fear that we would be looking at somehow sick or suffering puppies disappeared. I wondered in my mind all the time, that these pups are really ours. Somehow, each of the puppies had a group of stars flying above each one of them. Each of them have a wonderful personality. Each of these puppies appeared to be healthy and alive - and they expressed it. Appetite was fantastic - they sucked a pacifier, and these were already experimented a solid food at the same time looking forward to the past. Pee and poo ran normally. All in all I see in front of me wonderful, healthy and lively puppies - too lively sometimes. Four feet under the belly are not enough sometimes. You really have a lot of work with these, when they get their balance in order.


Vaikeinta oli lähteä Tuijan luota pois. Vaikeinta oli hyvästellä pienet. Ne jäivät sinne nukkumaan tuomallemme pehmeälle peitolle. Näin pienet tottuisivat tuoksuumme ja kokisivat sen omakseen. Siirtyminen takaisin parin viikon päästä ei sitten olisi iso ongelma. Koko matkan takaisin kotiin mielessä pyörivät vain pennut ja valinta: kenet jättäisimme kotiin?

The hardest part was to leave from Tuija. The hardest part was to say goodbye to those little small ones. They were sleeping on our blanket. This way the little ones get used to our scent and they will feel it as their own. So when we take them back home after a couple of weeks there will not be a big problem. All the way back home my mind spun around puppies and the choice: "Which one of these we are going to keep?"

Alfa-pentue nyt kaksi viikkoa - Alpha litter now 2 weeks

Niin se aika kuluu ja hiljalleen elämä alkaa muuttua kokonaisemmaksi. Valitettavasti mielessä pyörivät edelleen kysymykset ja pohdinnat, teinkö oikein ja olihan se oikea päätös. Onneksi kaikki nämä päivät ovat vastanneet ainakin vielä, että: "Kyllä! Teit oikean päätöksen." On ollut ihana lukea kaikkien ihmisten kannustavia ja lohduttavia viestejä. Ne ovat auttaneet jokaisena päivänä. Toisaalta töiden teko viime viikolla irroitti minut noista masentavista ajatuksista. Kiitos siis kaikille niille kannustaville ihmisille, jotka ovat tukeneet minua tänä vaikeana aikana. Lisäksi kiitos ihanille opiskelijoilleni Tornissa ja Kemissä, kun olette saaneet minut ajattelemaan jotain ihan muuta.

The time continues to move ahead and our live begins to feel more normal than week ago. Unfortunately, the mind still wonders, did I made the right choice and was it the right decision. Fortunately, all of these days have shown me, that: "Yes! You made the right decision." It has been wonderful to read of all those encouraging and comforting messages. They have helped me every day. On the other hand I went to work last week and that pulled me off those nasty thoughts. So, thank you to all of those encouraging people who have supported me during this difficult time. It hasn't been easy. In addition, thanks to all my wonderful students at Tornio and Kemi, you have given me something completely different things to think about.

Hieman vastatuulta on tässä viime päivinä ollut muutenkin elämässä. Olemme odotelleet uutta autoamme saapuvaksi jo kuukauden päivät. Pahinta on ollut se, että möimme entisen automme jo aikaa sitten, joten olemme nyt sitten ajelleet kaverimme vuokra-autolla - ihanalla vanhuksella, joka masentaa joka kerta, kun sen kyydissä on. Toivottavasti seuraavan viikon aikana saamme uuden automme viimein kotiin. Farmariauto, koiraperheelle paras auto.

The last few days haven't been easy on different areas of my life either. We have been waiting for our new car to arrive for the past month. The worst part was the fact that we sold our former car a long time ago, so we have now been driving with Petri's friend's car - a lovely old car, which depresses me every time I ride it. I hope that we get our new car home soon. Estate car, The Car for family with dogs.


Alfa-pentueen elämää - Life of Alpha litter

Alfa-pentue - (vas.) Kaulus, Mustis, Viiru ja Valle
Alpha litter - (from left) Kaulus, Mustis, Viiru ja Valle

Alfa-pentueessammehan kasvavat hyvää vauhtia Kaulus (kaunis syvämusta trikkinarttu), Viiru Pesonen (pienikokoinen kaunis syvämusta trikkinarttu), Mustis (kaunis monivivahteikas merlenarttu) ja Valle (komea monivivahteikas merlepoika). Nämä ovat tosin vielä työnimiä, koska oikeat nimet tulevat sitten aivan muualta. Näillä kuitenkin mennään nyt.

In Alpha litter there are growing four very nice puppies: Kaulus (a beautiful deep black tricolor bitch), Viiru Pesonen (a small, but beautiful deep black tricolor bitch), Mustis (a beautiful multicolored merle bitch) and Valle (a handsome multicolored merle boy). These are still at working titles, because the correct names will come to them later. These, however, are now in use.

Pennut tosiaan muuttivat elämänsä ensimmäisen viikon lopuilla keinoemon luokse Äänekoskelle. Siellä nämä pallerot ovat saaneet hyvää hoitoa ja huoltoa. Painot ovat kasvaneet, kuten näette painotaulukosta pentue-sivulla. Silmät ovat auenneet ja pennut ovat hyvin innokkaita tutustumaan maailmaan neljällä jalalla. Keinoemo Nasu on toiminut hyvin aktiivisesti pentujen kanssa, pukkinut niitä kävelemään ja rohkaissut moneen asiaan. Toisaalta, kun ajattelee pentueen isää ja emää, olisi ihme, jos ne eivät olisi tehneet asioita etukäteen.

These puppies moved to Äänekoski on their first week. There they went to a substitute mother Nasu. There, these toddlers have received good care and maintenance. Weights have grown, as you can see it from the table on the litter page. The eyes are wide open and the puppies are very eager to explore the world on four legs. Substitute mother Nasu has been very active with the puppies, she has pushed and encouraged them to walk and do many things. On the other hand, when you think about litter's father and the mother, it would be surprising if they had not done things in advance.

MUSTIS

VALLE

Viiru Pesonen on ollut enimmäkseen mielessäni - heikon terveyden takia. Nasu kuitenkin teki oudon asian alkuviikosta. Luulimme alkuviikosta, että Viiru on hiljalleen vaipumassa ikuiseen uneen. Viirun lämmöt olivat laskeneet, hengitys heikentynyt ja elinvoima oli kadonnut. Tuija (keinoemon omistaja) antoi sitten Viirun Nasulle, että se antaa viimeiset hyvästit pennulle. Nasu oli temmannut pennun Tuijalta, hieronut ja retuuttanut pientä hetken, jonka jälkeen pentu oli takaisin elävien kirjoissa. Värit palasivat takaisin, lämmöt samoin. Olimme ihmeissämme, mitä Nasu teki, mutta Viiru elää tänäänkin ja syö avustetusti, mutta myös itsekin imien. Koiraemot tietävät jotain, mitä me ihmiset emme.

Viiru Pesonen has been mostly in my mind - the one with poor health. Nasu, however, did a strange thing with her in the beginning of the last week. We thought that Viiru slowly fades into eternal sleep. Viiru's temperatures were decreased, breathing decreased and vitality was lost. Tuija (the owner of the substitute mother) then gave Viiru to Nasu, that she could give the last goodbye to our little one. Nasu had then snatched the puppy from Tuija, massaged it and given hard care for a while, after which the puppy was back among the living. The colors returned, temperature as well. We were amazed at what Nasu did, but Viiru lives today, she still eats aidedly, but also sucks a little herself. Dog mothers know something that we people do not.

Pentujen ulostehan oli aluksi vihreää ripulimaista tuotosta. Nyt väri on palautunut normaaliksi ja muuttunut sellaiseksi, millainen sen pitääkin olla. Samoin pissailu on normaalia, joten elimistö toimii näillä pienillä nyt hyvin. Ruokahalukin on näillä pienillä hyvä, koska painot ovat kasvaneet aivan huimaa vauhtia. Olemme sopineet Tuijan kanssa, että pennut tulisivat takaisin kotiin n. 5 - 6 viikkoisena. Riippuu tosin siitä, kuinka ne pärjäävät omillaan. Odotellaan ja ihmetellään siis.

Puppies poo was at the beginning a green diarrhea. Now the color has returned to normal, and become to what it should be. Similarly, peeing is normal too, so intestines work now as well. Puppies appetite is very good, because the weights have increased with a quite phenomenal rate. We have agreed with Tuija that the puppies would come back home, when they are 5 to 6 weeks. Depends heavily on how they are doing on their own. So, let's just wait and see.

VIIRU PESONEN

KAULUS

Emomme Lexie - Our mother Lexie

Viivi ja Lexie iltapäiväauringossa

Lexien elämä äitinä ei todellakaan käynnistynyt siten kuin sen olisi pitänyt. Emonvaistot olivat siellä jossain, mutta pentuja kohtaan sellaiset eivät heränneet missään vaiheessa. Yritimme montaa asiaa, kuten voitelimme pentuja voilla, rasvalla, lihaliemellä ja korvikkeella, mutta valitettavasti nuolentaa ja aitoa välittämistä pennuista emme saaneet käyntiin. Onneksi Nasu on korvannut Lexien moninkertaisesti keinoemolassa. Siitä olen edelleen todella kiitollinen. Meidän käsissämme pennut olisivat kuolleet.

Lexie life as a mother did not really started, as it should have. Maternal instincts were in there somewhere, but the puppies did not wake up to those feelings at any stage. We tried many things, such as putting butter, grease, gravy and a substitute milk on puppies to lick, but unfortunately, she did not lick and taken care of the puppies even then. Fortunately, Nasu has replaced Lexie many times over as a substitute mom. For that I am still very grateful. In our hands the puppies would have died.

Lexie söi antibioottikuurinsa loppuun viime viikolla ja samoin hormoonihoitokin loppui viime viikolla. Ruoka maistuu kohtalaisen hyvin. Lisäksi lenkillä riittää virtaa enemmän kuin tarpeeksi. Pienemme on siis hyvin aktiivinen tyttö, ja arvet alkavat hiljalleen parantua. Rakastan tätä pientä koiraa niin paljon, että olen ilolla katsonut hänen nykyistä vointiaan, iloa ja elämänhalua. Pentulaatikossa maannut koirani oli vain kuori, joka hädin tuskin pysyi kasassa. Jälkitarkastusta emme vielä Lexielle ole tehneet, mutta sen aika koittaa pian.

Lexie's antibiotics ended last week and the hormone care as well. She eats her food quite well. Furthermore on jogs she has power more than enough. Therefore, our little one is a very active girl, and the scars are beginning to heal. I love this little dog so much, that I am happy to see that she is getting back her joy and zest for life. At the litter box slept dog ​​was just a shell of Lexie, which barely held herself together. Post inspection will be done to her soon.

Meillä on pentuja! JEE! MUTTA! - We have puppies! JEE! BUT!

Voisi kirjoittaa, että kaikki ei mennyt niin kuin odotettiin. Viikon olen tässä ollut eräänlaisessa koomassa, johon en kuvitellut joutuvani koskaan. Ainakaan ensimmäisen pentueeni kanssa. Oletuksena oli, että emo alkaisi hoivata poikasiaan ja maitoa virtaisi. Pieniä kuolemia saattaisi olla, mutta tärkeintä olisi, että emo hoitaisi pentuja, nuolisi niitä ja tehostaisi niiden verenkiertoa.

All I can do now is to write, that everything didn't go as we expected. I've been in one sort of coma for a week now, which I never imagined I could be in. At least not with my first litter. I assumed that the mother would begin to nurture the puppies and the milk would flow. Small deaths could be, but the most important thing would be that the mother would take care of the puppies, lick them, and enhance their blood circulation.

Ennen mitään isompia ongelmia.

Kaikki alkoi viikko sitten lauantaina. Lexien vesi meni, ja aloimme odotella polttoja ja työtöjä. Innoissani olin, koska tämä oli ensimmäinen pentueeni. Lämmöt olivat menneet hyvään suuntaan eli haitaria oli ylös ja alemmas, ylös ja alemmas. Sitten ilmaantui ensimmäinen ongelma - emän emättimestä sojottivat häntä ja tassu. Vain yksi tassu! Missä oli toinen? Yritimme hetkemme kääntää pentua, mutta ei onnistunut. Jouduimme soittamaan päivystykseen ja lähdimme kiireellä ajamaan kohti päivystysasemaa. Päivystyksen aulassa saimme pennun käännettyä ja se syntyi. Vielä elossa onneksi, mutta nuora emon sisälle jälkeiseen kiinni. Pian syntyivät kaksi muutakin. Elämässä kiinni olivat siis kaksi trikkiä ja yksi hyvin pieni merle. Sitten jäimme odottelemaan. Odotusta meni hetkinen, kunnes Lexie aloitti taas työnnöt. Ulos putkahti pienehkö merle, ja iso merle. Sitten meidän pitäisi odotella vielä kuudes. Olihan se kuudes siellä? Ajatukset vaeltivat. Käytimme koiraa vielä röntgenissäkin, että siellä varmasti olisi vain se yksi eikä kahta, kuten lääkäri ajatteli. Pian varmentui se, että siellä oli yksi hyvin iso pentu, joka ei vain liikkuisi ulos. Mietimme sektiota, mutta sitten Lexien poltot alkoivat taas ja työntö kerrallaan pentu tuli ulommas ja ulommas, kunnes se oli käsissämme ja hoidettavana. 

It all started a week ago on Saturday. Lexie's water broke, and she began to wait for labor. I was excited, because this was my first litter. Temperatures changed in the right direction in other words it went up and down, up and down. Then appeared the first problem - from Lexie's vagina we saw just one paw and a tail. Only one paw! Where was the other one? We tried our moment to turn the puppy, but we did not succeed. We had to call to the emergency, and then we left in a hurry to drive towards the on-call station. At the on-call stations lobby we got a puppy out and still alive, fortunately, but the string was inside the mother attached to ending. Soon, two more were born alive. Therefore we had two tricolor and one a very small merle. Then we had to wait. We waited and waited, until Lexie began thrusting again. Out pops a smaller merle and a one big merle. Then we had to start waiting for the sixth. Was there a sixth? Thoughts wandered. We X-rayed Lexie to confirm, that there's was only one and not two, as the doctor thought first. Finally it was confirmed that there was one very big puppy, who was not moving out. We thought about caesarean section, but then Lexie began to push it out and the puppy came farther and farther, until it was in our hands and being cared for.

Kuusi vielä - pienin merlekin onnellisesti mukana.

Tämän jälkeen otimme Lexien ja pennut ja lähdimme kotiin. Hoito olisi hyvä tehdä täällä kotona, jotta ei olisi ongelmia. Valitettavasti näin ei käynyt. Lexie antoi maitoa pennuille, makasi lakonisesti ja väsyneenä. Hoitamista Lexie ei tehnyt, ei nuollut ei hoitanut. Jouduinkin sitten itse kakattajaksi, pissittäjäksi ja imettäjäksi. Jotain, mihin en todellakaan ensimmäisen pentueeni kanssa odottanut joutuvani. Seuraavana aamuna heikoin - 70 g pentu - oli kuollut. Tällöin päätimme, että keinoemo on tarpeen. Meistä ei ole sijaisemoiksi omilla taidoillamme. Pennut aluksi veimme toiselle emolle, että se imettäisi ja hoitaisi. Tämä tapahtuikin onnistuneesti ja kaikki pennut - viisi vielä - söivät ja joivat varaemosta. Varaemolla oli myös maitoa ja halua hoitaa. Valitettavasti maito ei riittänyt ja pentujen paino laski ja laski. Veimme pennut takaisin Lexielle, että hän antaisi sitä ravinteikasta maitoa. Yritimme aikamme, mutta Lexie ei vain hoitanut, ei antanut huomiota pennuille. Lexie vain makasi. Seuraavana aamuyönä toinen pienimmistä pennuista alkoi huutaa, ja aamulla sekin jouduttiin lopettamaan. Eläinlääkärille veimme koko poppoon nesteytykseen ja tutkittavaksi, jossa todettiin, että Viiru - pienin trikki - oli heikoin - keuhkoissa nestettä ja sydänäänet heikot ja epärytmiset. Annettiin nesteenpoistolääke Viirulle, ja antibiootit kaikille pennuille, nesteytys samoin. Meidän piti odottaa ja katsoa. Maailma ei muuttunut kummemmaksi. 

After this, we took Lexie and puppies and we went home. Care should be good to do here at home, so there would not be any problems. Unfortunately, this did not happen. Lexie gave milk to the puppies, but she just lay laconic and tired. Lexie didn't lick and take care of the puppies at all. Then I actually ended up as a pooper, pee'er and nursing mother. Something which I did not really expect to do with my first litter. The next morning, the weakest - 70 g puppy - had died. After that, we decided that it is necessary to get a substitute mother. We did not have any talent to be that. We took our puppies to another mom, which would give them nursing and milk. This is what happened successfully and all the puppies - five still - ate and drank from her. Unfortunately, there was not enough milk, and the puppies weight decreased and decreased. We took the pups back to Lexie, and thought that she would give the nutrient-rich milk to them. We tried our time, but Lexie was not taking care of those little ones, did not give attention to the puppies. Lexie was just lying on the pin. The next morning, before first light, second smallest of the puppies began to cry, and that too in the morning had to be put down. Then we took the whole group to a vet for hydration and inquiry, which concluded that the Viiru - the smallest tricolor - was the weakest - fluid in the lungs and heart sounds weak. Vet gave diuretic for Viiru, and all the others was given antibiotics, hydration as well. We had to wait and see. The world did not change neither.

Kyllä välillä voi nukkuakin...

Sitten käsissämme oli enää neljä - kaksi trikkiä ja kaksi merleä. Kaikki kohtuullisen elinvoimaisia ja kovia imemään. Emon tissejä rettuutettiin ankarasti. Kakatus ja pissitys onnistuivat vielä, mutta sitten kakka muuttuikin hiljalleen vihreäksi. Tämä merkitsi joko pöpöä mahassa ja vähäistä ruokaa. Tissejä nyittiin, nyittiin ja tuntui, että pennut vain söivät, eivät nukkuneet. Kakka muuttui vihreäksi. Tein vaikean päätöksen ja syötin pennut täyteen, nappasin ne lootaan ja lähdimme ajamaan kohti Äänekoskea ja Tuijaa. Pihtiputaan Shellin pihalla annoin pennut hänelle ja illalla tuli heti kuvaa, kun sijaisemo hoitaa ja nuolee pentuja. Pennut söivät ja kasvoivat.

Then there were just 4 puppies - two merle and two tricolor. All of them were lively and they all had strong suction. Lexie's tits were sucked very hard. Pooping and peeing succeeded. Puppies sucked and sucked harsly mom's tits, it seemed that the puppies just ate and ate, did not sleep. The poop started to go green. I made a difficult decision and fed puppies full, then I grabbed them in to a box and started to drive towards Äänekoski and Tuija. At Shell Pihtipudas we gave the puppies to her and in the evening she send me images, where foster mom took care and licked puppies. Puppies ate and grew.

Nyt viikon jälkeen olo on ollut kuin koomassa. Pennut ovat hyvässä hoidossa, koska niiden painot kasvavat. Kakka on muuttumassa hiljalleen oikeanväriseksi, mutta on edelleen löysää. Viirun paino on lopettanut kasvunsa ja pennusta on tullut viileä, joten sydän voi loppua minä päivänä tahansa. Mahdollisesti Viiru Pesonen nukkuu pois, joka koskee eniten. Loput kolme voivat hyvin ja isoin pötkäle merletyttönen Mustis lihoo ja voimistuu hyvin, kanssatrikkityttösen Kauluksen ja merlepoitsun Vallen kanssa. Yritän pysyä positiivisena, mutta moni asia häiritsee päätä. Mitä tein väärin? Miksi Lexie ei hoitanut pentuja? Miten kaikki meni näin? Teinkö liian hitaasti päätöksen? Olin toimintakyvytön väsyneenä ja tietämättömänä. Nyt katsotaan, mihin tämä kaikki vie.

I have been in a coma for a week. Puppies are in good hands, because of their weight increases. Poop is slowly turning into the right color, but it is still loose. Viiru's weight has stopped growing and little one has become cool, so the heart can stop any day now. There is a big chance that Viiru Pesonen will sleep away soon. The remaining three are doing well and the biggest puppy - a merle bitch Mustis - is gaining weight and growing well with others, tricolor girl Kaulus and merle boy Valle. I'm trying to stay positive, but many things wander in my head. What did I do wrong? Why Lexie is not taken care of the puppies? How it all went like this? Did I make all the decisions too slowly? I was all locked up and tired and clueless. Now let's see how all this will turn out.

Mieheni sanoin: "Melkein viikko taistelua pentujen elämän puolesta on nyt takana. Viime yönä tappio alkoi häämöttää, mutta ison ja vaikean päätöksen jälkeen pennuille on nyt tarjolla koiraemon hoitoa ja maitoa, jotka aikaisemmin olivat puutteella. Nyt pikkuisilla on tässä tilanteessa parhaat mahdolliset edellytykset päästä elämän alkuun. Todella suuri kiitos siitä, että maailmassa on olemassa aidosti hyviä ja auttavia ihmisiä. He ovat hädän hetkellä korvaamattomia. Tämän kokemuksen jälkeen on aivan varmaa, että me Hennan kanssa tulemme varmasti myös tarjoamaan apua silloin, kun vain suinkin pystymme auttamaan.

Varaemo Nasu ja pienet - Tuija Pakkasen luona Äänekoskella.
http://chevian.omasivu.fi/