Olemme viilettäneet koko heinäkuun niin ahkerasti, että en ole sitten ehtinyt kirjoitella tänne mitään pitkään aikaan. Nyt aion korjata sen puutteen. Tein blogiin
uuden sivuston näyttelytuloksia varten - sinne pääsee ylätunnisteesta ko. otsikolla varustetusta linkistä.
Sadepäivän hupia
Heinäkuu on tosiaan melkein jokaisella suomalaisella lomakuukausi - tämä ei ollut poikkeus meidänkään taloudessa. Heti, kun heinäkuu alkoi, aloitimme Peten kanssa kodin kunnostelun: istutimme kukat, maalasimme terassit, ajoimme nurmikkoa, puunasimme kämppää. Siinä menikin ensimmäinen viikko. Viivi nautti, kun me molemmat olimme kotona hänen kanssaan. Lämpimien ilmojen takia lenkkeily sijoittui aina iltaan, joten oli mukava käydä iltaisin
itikoiden kauniissa surinassa kävelemässä pieni lenkki. Metsään ei ilennyt mennä, koska siellä olisi saanut olla ns.
neulatyyny suurimman osan ajasta. Päivisin kävimme aina leikkimässä 15 minuutin leikkitaukoja muutaman tunnin välein. Neidillä piti olla tekemistä ja kotona sisällä on jo liian ahdasta noin "isolle" koiralle. Toisaalta myös piha ei ole ehkä paras paikka leikkiä kuin pienellä pallolla. Niityllä pallon heittely on jotain, mikä on Viivistä aivan uskomattoman ihanaa.
Kesän näyttelyt - OULU
Heinäkuun alussa oli edessä
Oulun kansainvälinen koiranäyttely 10. - 11.7.2010. Viikonlopun ilma oli aivan loistava. Muistaakseni silloin alkoivat ensimmäiset helteet. Kisat meni kohtuullisesti - tuloksena
EH. Olisi ollut mukava saada se yksi ERI, mutta EH on hyvä. Kehittymistä vaatii vain luonteessa taas. Olemme vielä yhden eh:n päässä
1. ruusukkeesta. JEE! :D
Olimme ilmoittautuneet lauantaille. Menimme paikalle ajoissa jo tutustumaan, missä kehä oli ja millainen tuomari meillä oli. Onneksi tuomari oli nainen, joten ei pelkoa, että Viivi vetäisi hepulit sen edessä. Valitettavasti panikoin viime hetkellä niin paljon, että laitoin Maaritin kehään Viivin kanssa. Esittely meni hyvin. Neiti käveli nätisti kehässä, mutta sitten itse seisontavaiheessa pää kääntyili kauheasti joka suuntaan... Siitä sitten tuloksena EH.
Agility - möllikurssi
Kuten olen jo varmaan tänne kirjoittanut, että olemme Viivin kanssa aloittaneet agilityn möllikurssin. Kurssi järjestetään kerran viikossa, joka maanantai-ilta.
Viivi nauttii agilitystä. Etenkin hypyt ja putket ovat kivoja asioita. Aluksi putki meinasi olla meidän inhoke, mutta sitten neiti hoksasi, että: "Hei! Sehän on vain putki. Meillä on kotonakin sellainen!" Toisaalta muutaman kerran jälkeen Viivi hoksasi myös, että treeneissä saa melkein ilmaiseksi herkkuja - ts. kun hyppään, saan nakin, kun juoksen, saan nakin, jne. Joten helppoa on ollut joidenkin kanssa.
Valitettavasti viime kerralla eli 2.8. maanantaina Viivi aloitti peruspelon
keinua kohtaan. Viivi ei halunnut mennä sitä pitkin yhtään, vaikka se muutamina muina kertoina on juossut vain sen päähän iloisesti kuin muillekin esteille. Ehkä pitäisi aloittaa sen treenaaminen uudestaan siten, että Viivi juoksee vain nakille ylös ja keinua ei vielä lasketa alas. Pitää ehdottaa tätä Kirsille ja Jukalle.
Eilen oli todella mukavaa harjoitella
hyppyjä, kun neidillä riittää vauhtia niiden kanssa. Kirsi oli laittanut esteen ns. isoon ympyrään ja se piti juosta lävitse. Kirsi sanoi jo heti alkuun, että: "Voi olla taas hankalaa juosta perässä." :D Niin se on. Neiti on huippukunnossa, mutta ohjaaja rapakunnossa. Katsotaan, miten se tästä kehittyy ajan myötä, kun aloitan tuon kunto-ohjelman kunnolla. Kuitenkin - toisilla koirilla oli hieman hankaluuksia vielä seurata ohjaajaa perässä, mutta Viivi nautti hypyistä niin paljon, että acesimme sitten tämän harjoitteen ihan kunnolla - molempiin suuntiin eli myötä- ja vastapäivään. Ei ongelmia siis.
Näin me hypitään!
Agilityssä olen huomannut, että tästä hommasta nautin itsekin todella paljon. Se on jotain, jossa osaamme Viivin kanssa olla ja meillä on hyvä side. Tätä varmasti alamme harjoitella ja kunnolla.
Ohjaaja ja ohjattava - Kumpi on kumpi?
Harrastajakaksikko - Pipa ja Viivi - ikuiset kilpasiskot
Kokeillaan rengasta
Muita kommelluksia
Heinäkuussa tosiaan reissasimme paljon. Lähdimme Oulun näyttelyiden jälkeen kohti Lappia. Pakkasimme siis Viivin, matkalaukkumme ja itsemme autoon ja hurautimme kohti Karigasniemeä.
Matkaa kertyi edestakaisin n. 1300 km. Matkasimme siis Suomen korvaan. Matka oli mukava, koska ilma viileni huomattavasti siitä, mitä se oli Oulussa lähtiessämme. Puolessa matkassa taivaalle ilmestyi pilviä ja porotus häipyi.
Samana päivänä, kun lähdimme matkaan, jätimme taaksemme tietämättämme Oulun seudun pahimman ukkosmyrskyn. Onneksi olimme olleet viisaita ja otimme ennen lähtöä kaikkien tärkeimpien elektroniikkalaitteiden töpselit pois seinästä. Jäljestä nimittäin kuulimme, että ukkonen oli paukuttanut poissaolomme aikana useasti ja kovaa. Valitettavasti kuvauksen kannalta emme olleet paikalla, mutta toisaalta reissu pohjoiseen oli meille ensimmäinen yhteinen lomareissu pitkään aikaan taas, joten nautinto, mikä nautinto. Ukkosia tulee ja menee, mutta lomareissuja ei ole kuin harvoin.
Viivikin on tottunut matkustamiseen jo eli oksentelut ovat mennyttä elämää. Matkalla pysähdyimme aina pissi- ja leikkitauoille. Matkustaminen on siis kuin lasten kanssa, mutta huomattavasti vaivattomampaa. Neiti oppi jopa nukkumaan autossa.
Syy pohjoisen matkaan oli se, että anoppini nykyinen kihlattu täytti silloin 60 vuotta. Menimme juhlimaan ja sitten toisaalta menin auttamaan järjestelyissä eli nakki napsahti perinteisesti voileipäkakkujen osalta ja muutenkin auttamisen osalta.
Kun aika juoksee nopeasti, on vierailukin ohitse nopeasti. Viikko hurahti nimittäin juhlia valmistellessa, ympäristöä tutkiessa ja Norjassa reissaillessa. Valitettavasti Viivi ei päässyt mukaamme Norjaan, koska hänellä ei ollut vielä vasta-ainepassia, mutta ensi kerralla sellainen on ja aiomme käyttää sen kyllä hyväksemmekin. Matkalta jäi siis käteen iso kasa kuvia, muistoja sekä tietysti perinteiset itikoiden ja paarmojen jättämät merkit. Viivi nautti pohjoisen viileästä ilmastosta, mutta olisi mielellään varmaan käynyt enemmän vilistelemässä kuin vilistelemään pääsi reissulla. Reissut on aina reissuja...
Toinen reissumme oli sitten kohti etelää eli Hauholle, Vantaalle ja Poriin.
Matkaa kertyi edestakaisin n. 1 400 km. Ehdimme viettää yhden päivän kotosalla pyykäten ja järjestellen kamppeita seuraavaa reissua varten. Viivi ei päässyt mukaan, vaan laitoimme tytön hoitoon Kelloon vanhempieni luo. Tulossa oli nimittäin kauheat helteet etelään, joten emme halunneet ottaa Viiviä mukaan, koska neiti olisi läkähtänyt. Helpompi oli jättää koira vanhempieni luo turvaan ja hyvään hoitoon.
Reissun tarkoitus oli mennä Hauholle katsomaan Petrin isää ja hänen perhettään siellä. Sukulointi siis täytti meidän lomamme. Ajoimme ensin Hauholle ja vietimme siellä muutaman päivän lomaillen, veneillen ja grillaten. Sen jälkeen ajoimme katsomaan Vantaalle siskoni laulua - hän oli päässyt karaokelaulun Suomen MM-finaaliin ja 40 parhaan joukkoon (puolet miehiä ja puolen naisia eli 20 parhaan naisen joukkoon). Kilpailuun oli osallistunut 2200 laulajaa, joten aikamoinen saavutus ensikertalaiselta. Siskon ylpeyttä ei voinut mitata rahassa. Halusimme mennä sitten Petrin kanssa häntä sinne tsemppaamaan, kun muutakaan ei ollut enää tiedossa. Samalla kävimme Jumbossa ostoksilla. Tämän reissun jälkeen ajoimme vielä Poriin illaksi - menimme yöksi Petrin tädin Marian luokse. Aamulla ajoimme sieltä sitten Petrin serkun luo kahville ja katsastamaan hänen uusi miehensä. Sitten koukkasimme vielä Petrin sedän luo vieraisille Eurajoelle, jonka jälkeen spurttasimme takaisin kohti Kempelettä.
Pitkä reissu, mutta mielellään tuli sekin tehtyä! Ihana oli nähdä kaikkia pitkästä aikaa.
Sairaskertomuksia
Kuten olettaa voi, reissussa rähjääntyy + maailmalla sattuu onnettomuuksia. Näin kävi sitten Viivi-neidillemme, joka johti sitten siihen, että emme saaneet neitiä vietyä Kemin näyttelyihin antibioottikuurin takia.
Kun olimme etelässä, Viivi oli hoidossa vanhemmillani Kellossa. Isä oli lenkkeilyttänyt Viiviä eräänä päivänä, kun heitä vastaan oli tullut kaksi nuorta tyttöä pystykorvien kanssa. Olen isälleni sanonut, että Viiviä ei saa päästää toisten koirien luokse, koska koskaan ei tiedä, mitä voi tapahtua eli varoen pitää lähestyä. Neiti tykkää toisista koirista kauheasti, mutta toiset koirat eivät välttämättä pidä tästä pirteästä neidistä.
Sitten olikin käynyt niin, että toinen pystykorvista oli hyökännyt Viivin kimppuun ja napannut kuonosta kiinni. Tämä kuonosta nappaaminen oli tapahtunut nopeasti eikä isäni vanhana ihmisenä ehtinyt reagoina nopeasti tuollaiseen tilanteeseen - tuskin nuorikaan ihminen olisi ehtinyt. Koira oli sitten napannut neitiä kuonosta kiinni ja ei ollut meinannut irrottaa sitä ollenkaan.
Kun lopulta isä oli saanut Viivin irrotettua, tuloksena oli ollut sitten kipuilu ja lopulta kuume seurannan jälkeen, joten edessä oli eläinlääkärireissu.
Eläinlääkärinä toimi Leena Oksanen ja hän teki oikein hyvää työtä neidin kanssa. Eläinlääkäri antoi kipupistoksen ja antibioottikuurin, koska koskaan ei tiedä, mitä bakteereja saattaa levitä pureman kautta. Vastuutonto oli pystykorvan omistajan käytös, koska koira oli kuulemma ennenkin hyökkäillyt ja purrut - kuonokoppa olisi siis paikallaan ko. koiralle.
Koska onnettomuus oli selkeästi pystykorvien omistajan vika, pyydimme sitten häntä korvaamaan meille eläinlääkärimaksut. Näin ei meinannut aluksi tapahtua, koska omistajan mielestä vika oli isässäni. Minä sitten pirautin omistajalle ja kerroin, että minä tiedän kyllä, miten tässä käy eli
lakipuolelta katsottuna vika on aina omistajassa, jonka koira tekee toiselle koiralle jotakin. Tämän taivuttelun + poliisilla uhkailun jälkeen mies suostui korvaamaan kulut. Kyse oli kuitenkin periaatteesta, vaikka mies yritti vedota pieneen summaan ja pieneen vahinkoon. Näyttelykoirastatuksen nostaminen pöydälle oli viimeinen ja paras veto, koska meiltä jäi yhdet näyttelyt välistä tämän onnettomuuden takia. Niistäkin aiheutui kuluja meille.
- - - -
Siinäpä oli sitten kuulumiset muutaman viikon ajalta. Näin siis kesä meni nopeasti ja nyt ollaan taas arjessa - opettajan loma tosin loppuu vasta puolessa kuussa, mutta mieheni lähti jo työmaailmaan takaisin. Viivin kanssa edessä on siis rauhallisia yhdessäolopäiviä agilityä harrastaen, metsässä lenkkeillen, näyttelyitä varten harjoitellen. Olemme lähdössä ensi viikonloppuna käymään
Kuopiossa Sawon suurnäyttelyissä. Valitettavasti tuomarina on mies, joten koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Toivottasti neiti ei panikoi hirveästi. Pitäkää peukkuja!
