Lunta, räntää, vettä ja taas lunta

Lokakuu ei pettänyt tänäkään vuonna, vaan ensilumi satoi 12.10. Olin tosin itse veikannut perinteistä 19.10., mutta eipä niin vain käynyt. Valitettavasti ensilumi sulaa nopeasti pois, mikä tapahtui nytkin. Saimme kuitenkin hetken nauttia siitä.

Yleiset kuulumiset

Lokakuu on mennyt hirveän nopeasti ohitse. Aktiviteetit ovat tässäkin kuussa olleet vähissä muuten. Aikaa ja voimia ei riittänyt juuri mihinkään muuhun kuin pakollisiin riitteihin. Olemme tosin käyneet edelleen ahkerasti agitreeneissä sekä lenkkeilemässä shelttien kanssa.

Agilitytreenitkin siirtyivät talviaikaa ja aloitimme viikottaisen harjoittelun Virpiniemessä pallohallilla. Harjoitusaikakin aikaistui tunnilla, joten ihan yöhön ei tarvitse enää valvoskella treenien kanssa.

Puolessa välissä kuuta kävin yhteislenkillä uuden tuttuvan Sari Pietarilan kanssa. Hän asustelee tuossa kivenheiton päässä ja olemme monesti törmäilleet toisiimme metsässä. Olemme myös vaihtaneet monesti kuulumisia ja porisseet koirista. Hän omistaa Usvapilven kennelin täällä Kempeleessä. Hän hankki alkukesästä shelttipennun, joka on aina tomerana Viivin kanssa leikkimässä, kun näemme. Päätin sitten kysyä Sarilta, haluaisiko hän lähteä yhteislenkille ja sehän sopi. Kävimme sitten kiertämässä pienen lenkin ja neidit leikkivät menemään koko matkan. Viivikin oli ihan väsy sen jälkeen. Taidamme tehdä sen taas tässä ajan kanssa uudestaan.

Allekirjoittanut pääsi nauttimaan kuun viimeisellä viikolla ihanasta opettajien oikeudesta eli syyslomasta. Päätin ottaa ko. loman ihan lunkista ja sehän onnistui melkein... Lähetin yhden työpostin maanantaina ja en ole ajatellut työasioita ollenkaan sen jälkeen. Petrikin päätti osallistua tähän lomailuun ottamalla pari lomapäivää loppuviikosta. Valitettavasti ne päivät olisi voinut ottaa hänen kohdallaan saikkuna, koska Petri sairastui heti torstaina kunnon lentsuun ja kuumeeseen. JEE! Loma muuttuikin sitten mussun hoivailuksi. Eipä se tosin haitannut, Viivi oli onnellinen, kun olimme molemmat kotona.

Viivi ja pienet vaivat

Lokakuun aikana neitimme kehitti takajalkoihin pienen ihottuman. Huomasin sen, kun menimme lonkka-, kyynär-, polvi- ja silmäkuvaukseen Akuuttiin 2. lokakuuta. Aloitin sitten heti rasvakuurin takajalkoihin, mutta se ei auttanut. Jouduimme viemään tyttösen sitten puolessa kuussa lääkäriin ja saimme uudet ropit mukaan: rasvaiset silmätipat jalkoihin (hassua!!!) ja sitten särky/tulehduslääkkeitä + antibioottikuurin. Tämä ko. kuuri oli tosin sitten vasta viimeiseksi vaihtoehdoksi, jos rasvat ja tulehduslääkkeet eivät auta.

Laitoimme rasvan aina yöksi jalkoihin. Tein neidille pienet tassutossut, jotka sitten laitoimme jalkaan kuminauhakiristeillä. Hyvin ne pysyivät, kun muutaman käskyn jälkeen ne jäivät jalkaan.

Nyt neitiä on hoidettu ja takajalat ovat alkaneet muuttua paremmiksi eli eivät ole enää rohtuneita ja karvattomia. Katsellaan vielä ja kuivaillaan jalat kunnolla lenkkien jälkeen.

Toiseksi meillä on alettu nirsoilla ruoan kanssa kunnolla. Tätä on jatkunut jo kaksi-kolme viikkoa ja olemme nyt päättäneet, että vaihdamme ruokamerkkiä. Ehkä ruoka on liian kuivaa neidin makuun tai mautonta. Onneksi koirapiireissä on ihmisiä, jotka tietävät ruokajutuista, että mennään koiran maun mukaan. Kokeillaan.


Tutkimusmatkailua

Olemme nyt syyslomalla tehneet Viivin kanssa tutkimusmatkoja Haapamaan ja Metsärinteen metsiin. Päätin, että käymme joka päivä aina eri lenkin eli tutkimassa, mitä mistäkin löytyy. Tutkimusmatkailun tuloksena oli, että metsät ovat täynnä polkuja ja tutkimattomia alueita. Löysimme esimerkiksi vanhan luontopolun ja pitkospuut. Toisaalta metsiin on myös viety erilaisia esineitä, kuten vanhoja pesukoneita, pyöriä, autonrenkaita jne. Kaikki tämä löytyi meidän lähimetsästämme.

  

Metsärinteen raiskaus aloitettu

Kävimme tänään Viivin kanssa pienen 5 km lenkin lähimaastossamme. Valloitimme Köykkyrin ja kävimme katsomassa menoa koirapuistossa. Paluumatkalla eli päästyämme Metsärinteen huipulle huomasimme muutoksen lähimetsässämme. Lopultakin metsän raiskaus on aloitettu ja sinne on ilmestynyt paljon pelkäämämme kaavoitukset ja kaadettavien puiden merkinnät. Niin se katoaa. Lopuksi loppumatkallamme huomasimme paikallisen nuorison hajottaneen sen yhden hauskan maamerkin eli Novo-kypärän metsästämme. Näin se metsä kaatuu kohta...

Ymmärrän nyt hyvinkin Kummeli-lausahduksen: "Kyllä me siitä lähetään, että nämä ovat mun maita ja tänne on turha minkään luontokappaleen tulla riehuun." Eli Metsärinne on kohta täynnä rakentajia ja ne huutavat, että tänne ei koiranpaskaa sitten kannata tuoda. Siinä menee nekin metsät.

Tutkimuksia, tutkimuksia ja tutkimuksia

Niin ne päivät vilahtavat ja on tullut aika viedä pieni karvaturri tutkimuksiin ts. haluamme saada joskus pieniä Viivejä. Tämän takia pitää tutkituttaa kaikki perinnölliset sairaudet ja yleiskunto. Veimme siis Viivin täten shelttien joukkotarkastukseen Akuuttiin, missä Viivin silmät, lonkat, kyynärpäät ja polvet kuvattiin ja tutkittiin.

Kuivalan Maikki järkkäsi 2.10.2010 lauantaiksi shelttien joukkotarkin, jonne lähdimme sitten KIITOS MAARITIN! (Onneksi Maarit muisti mainita asiasta.) Samalla kerralla sai siis tutkituttaa lonkat, polvet, kyynärpäät ja silmät. Joukkotarkissa sai myös tehtyä nämä tutkimukset hieman normaalia halvemmalla, joten kannatti todellakin käydä. Jokaisella sheltillä ne tutkimukset on vähän kuin pakko tehdä, joten tällaisen joukkotarkin sai helposti kasaan. Paikalla oli paljon tuttuja naamoja - Viivin veli Patekin.

Tutkimukset tehtiin Akuutissa sekä lääkärinämme toimi Kaisa Wickström. Aikataulu oli hieman joustava, joten jouduimme hetken odottelemaan. Tulimme paikalle jo noin 20 yli kaksi, koska ajoissa piti olla. Aikamme oli tosin vasta klo 15.15. Pääsimme lopulta lähtemään pois viiden jälkeen, joten hieman venyntää aikataulussa oli. Ei se tosin haitannut, koska aikaa sai viettää Minnan ja Yliruokasten porukan kanssa. Siskoni Jonna tuli myös pitämään seuraa meille.

Näin ensikertalaisena kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Kyselin varmaankin tosi tyhmiä asioita, mutta olen aina tiennyt, että jos et kysy, et myöskään tiedä. Joten toteutin tätä missiota sitten. Onneksi henkilökunta oli mukavaa ja vastaili mielellään tyhmiinkin kysymyksiini.

Kaikki lähti liikkeelle siitä, että odotimme omaa aikaamme ensimmäiseksi silmäpeilaukseen. Ennen silmäpeilaukseen menoa Viivin silmiin piti laittaa tippoja 3 X 1 tippa/silmäpari 5 minuutin välein. Neiti ei ollut moksiskaan ko. toiminnosta, mutta tippojen jälkeen silmiä kutisutti ikävästi. Tunteroisen odottelun jälkeen pääsimme vihdoin lääkärin pakeille. Tuloksena oli, että ei todettu perinnöllisiä sairauksia.

Seuraavaksi lääkäri tunnusteli polvien kyynärpäiden tilanteen ja nekin vaikuttivat ihan hyviltä. Tuloksena hyvät ja moitteettomat polvet. Tämän tutkimuksen jälkeen lääkäri antoi Viiville pienen piikin, että meno rauhoittuisi ennen kuvauksia. Sitäkin piti hieman sävähtää ja katsoa, mitä se lääkäri sinne takapuoleen oikein tökkäsi.

Rauhoittava lääke alkoi toimia ihan hyvin, koska neiti oli ihan reporanka vähän sen jälkeen. Aluksi Viivi taisteli sitä vastaan ja ei halunnut luovuttaa. Ennen uneen vaipumista neiti ehti vielä oksentaakin, koska taintumuksen tunne sai varmaankin neidin voimaan pahoin. Itselleni tuli mieleen Matrix-elokuvasta kohtaus, jossa Neo taistelee tietoisuutta vastaan ja lopulta oksentaa ymmärtäessään tosiasiat. Samoin kävi Viiville. Otin sen oksennuksen jälkeen syliini nukkumaan ja siihen se sitten neiti tointui lopulta. Lääkäri kävi neidin sitten hakemassa kuvauksiin.

Kuvausten lopputulos oli A-luokan lonkat ja polvet. Todella hienot olivat kuvat lääkärin mielestä. Minä olin jännittänyt koko ajan kauheasti ja nyt meidät palkittiin tuollaisella iloisella uutisella. Kuvien katselun aikana eläintenhoitaja vei Viivin levittämälleni viltille odotushuoneeseen nukuskelemaan Jonnan valvovien silmien alle.

Heräämisessä kesti yllättävän kauan, jota eläintenhoitajakin ihmetteli. Tuntui välillä, että muut koirat heräsivät huomattavasti nopeammin. Oliko herätyspiikki jäänyt sittenkin antamatta? Toisaalta neidin ensimmäinen kerta tämmöisessä hoidossa, joten voi olla että hän reagoi herkemmin rauhoittavaan kuin muut. Pian kuitenkin neiti pääsi ylös ja oli jaloillaan. Lopulta pääsimme lähtemään noin klo 17 aikaan pois Akuutista. Kävely Petrin työpaikalle oli oma saavutuksensa, koska neiti hoiperteli sinne kuin mikäkin humalainen. Menoa oli hauska seurata.

Loppuilta meni neidillä nukkuessa.

---

Muuten syksy on mennyt ihan mukavasti taas totutellessa viileämpiin keleihin ja sateisiin. Neidistä on kesän jälkeen tullut aika hienostelija, koska esimerkiksi sateella ulos ei haluta mennä millään. "Siellähän kastuu!" on varmasti meidän neidin kommentti. Olemmekin sitten yrittäneet totuttaa neidin niin märkään kuin kuivaankin.