Siitä on pian 4 kuukautta, kun Viivi jouduttiin päästämään pois tästä maailmasta. Selviääkö omistaja koskaan koiransa menehtymisestä? Selviää. Sitä mieltä olen ainakin itse. Uskon, että selviämiseen menee tosin yhtä kauan kuin minkä tahansa sydänsurun parsintaan, mutta tärkeintä on, että selviää.
Päätin viimein kirjoittaa blogitekstin aiheesta ja asiasta. Viivin kohtaloksi koitui tosiaan maksasyöpä. 3 kuukaudessa koirani muuttui elinvoimaisesta ja lihaksikkaasta koirasta joksikin muuksi - into säilyi loppuun asti, aktiivisuus samoin. Jokin kuitenkin herätti meissä omistajissa jonkin, ja hakeuduimme koiramme kanssa eläinlääkäriin. Siellä syy selvisi, ja Viivin kärsimys oli aika lopettaa. Turhaan mitään ei kannata pitkittää, jos syy on selkeä. Emme kokeneet sitä sairaan koiran hoitoa, viimeisiä hetkiä ja tunteja, jolloin koira makasi kivuissaan. Päästimme koiramme matkalle ennen sitä, ja ehkä siksi meille jäivät mieliimme vain ne kauniit muistot.
Kun avaan takaoven, huudan vieläkin Viivi tai aion huutaa Viivin. Kun kävelen pyykkikorin kanssa pyykkikoneelle, ja matkalla sukka tai muu vaate tippuu, huudan, että Viivi tuo. Kun mitään ei tapahdu, muistan jälleen asian. Uutta lunta odotamme perheemme kanssa edelleen yhtä innokkaasti, vaikka tiedän, että lumessa pyörijää en enää näe tai koe meidän perheessämme. Lisäksi innokkain lelun hakija on myös pois perheestämme. Kun kuljemme Kempeleen metsissä lenkillä silloin tällöin, odotan edelleen erästä kantojen päälle ja kivien päälle hyppijää. Näitä tassutuksia en tosiaan enää koe, mutta tiedättekö, mikä noissa muistoissa on parasta. Näistä muistoista olen onnellinen - muistan vain ne, ne tulevat mieleen tilanteissa, ne tulevat mieleen asioista ja paikoista. Niissä paikoissa Viivi elää aina, sieltä Viivi ei koskaan katoa, hännänheilutus ei koskaan unohdu ja noiden paikkojen tuomat muistot lämmittävät mieltä aina.
"Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin? Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin, tää suuri ja outo ja uus?
Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat ja toivot ja tou'ot muut.
Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää."
- Eino Leino -
