1. terveystarkastus tehty - 1. health check done

Kävimme tänään illasta Lexien kanssa ensimmäisessä terveystarkastuksessa. Akuuttiin varailin ajan yli viikkoa sitten ja samalla madotinkin neidin. Nyt on neiti katsottu ja piikki annettu. Ilmoittauduimme samalla Akuutin omaan pentukerhoonkin.

Lääkäri Minna Liinamaa sanoikin tykkäävänsä tytöstä paljon, että on terve ja hyvä luonne. Neiti pojottikin pöydällä iloisesti ja ei käyttäytynyt huonosti ollenkaan. Olen siis neitiä opettanut hyvin kosketteluun ja katseluun. Hampaatkin antoi katsoa nätisti. Piikki ei pelottanut myöskään, vaan neiti oli kuin Viivi pentuna eli ei tajunnutkaan, että sellainen niskaan laitettiin. Punnitsin Lexien samalla ja painoa oli kertynyt nyt 3 kg tasan.

Omistajalle tuo kaikki lääkärin kehu on aina ihanaa kuultavaa ja tuo lämmön sydämeen. Alla neiti 12 viikkoa vanhana.

-----

Today evening we went with Lexien to her first medical examination. I phoned us a time in Akuutti over a week ago and at the same time a give her worm treatment. Now, she is checked up and 1. shot is given. At the same time I singed her up to Akuutti's own puppy club.

Minna Liinamaa was our doctor and said that she likes our girl a lot - she is healthy and has good temperament. Miss Lexus stood cheerfully on the table and did not behave badly at all. So, I have taught her very well in touching and viewing. She gave the doctor to look at her teeth nicely. Shot did not bother her either, she was like a Viivi as a puppy ie did not know at all what was put on the neck. I weighed Lexie at the same time, and she weighted 3 kg.

To owner the doctor's praise is always wonderful to hear and will warm your heart. Up you can see our Lexie 12 weeks old.

Joulu on syöty ja kaikki väki nukkuu - Chrismas has been eaten and everyone is sleeping

Joulu on ohitse! JES! Joulun jälkeen tulee aina kauhea ahdistus siitä syödystä ruokamäärästä. Onneksi ne lähtevät joulun jälkeen nätisti, kun tehostaa lenkkeilyä ja vähentää määriä. Tasapaino on siis pian saatu kehoon takaisin.

Viikot 52 ja 1 pidetään tosiaan taukoa agilityn harjoittelussa, joten Viiville on tiedossa tylsät ajat. Tosin kotona ei kovin tylsää ole, kun Lexie pistää parastaan kiusatakseen Viiviä.

Agility on meillä nyt tavoitteena aloittaa ensi vuoden puolella myös Lexien kanssa. Viivin agikurssin vetäjä Kirsi Yliruokanen suositteli meille pentukursseja, joita alkaa keväällä. Aloitan nyt tiedustelut niiden suhteen.

Viime päivinä on ärsyttänyt ehkä eniten talvessa nuo pakkaset. Harvassa ovat päivät, jolloin pakkasta on -15. Eilen oli hyvä päivä, koska pakkasta ei ollut kuin -10, mutta tänään pakkanen on laskenut taas normilukemiin eli -20 ja enempään. Lexietä ei viitsi ulkona paljoa pitää ja Viivi ei lenkillä tykkää olla pakkasen ja tuulen takia. Toisaalta, kun tähän vielä lisätään minun nuha, soppa on valmis. Mökkihöperöksihän sitä tässä tulee!!!

Joulu meni mukavasti. Vanhempani tulivat meille viettämään aattoa ja joulupäivää. Oli mukava viettää joulua näin. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun vanhempani tai kukaan tuli viettämään joulua meidän kanssamme näin. Teimme paljon ruokaa ja ostimme juotavaa kaikkien tarpeisiin. Petri paistoi ensimmäisen joulukinkkunsa tänä vuonna. Loppujen lopuksi ruokaa ja juomaa oli yli tarpeiden. Petri veikin tänään töihin viimeisiä rääppiäisiä. Viivi ja Lexie nauttivat siitä, että saivat olla kotona ja täällä oli uusia ihmisiä viettämässä heidän kanssaan aikaa.

Mitä Lexie on tehnyt?

Täytyy vain sanoa, että Viivin kanssa pääsimme helpolla. Nyt, jos koskaan, sen on huomannut. Tulevaisuudessa en hanki koiraa keskellä talvea. Jos hankin, hankin sen kevättalvesta. Näiden pakkasten takia, sisäsiisteys on vielä jossain unelmissa. Paperille mennään noin kolme kertaa viidestä. Vaikka olemme yrittäneet viedä Lexietä ulos aina nukkumisien ja syöntien jälkeen, pissiä tulee valtavasti. Kakka on sentään normalisoitunut 3-4 kertaan päivässä ja aina ruoan tai unien jälkeen.

Lexie syö käytännössä kaiken, mitä vain sattuu olemaan hampaiden lähettyvillä. Lexie syö listat, seinät, kengät, matot, sanomalehdet, sohvat ja omat kakkansa. Kivaa, eikö? Tätä tapahtuu vain öisin tai silloin, kun silmä ns. välttää. Olemme tosin selvitäneet tähän inhottavaan asiaan syyn ja hyvän ratkaisun. Tiemme vie ananaskauppaan tänään. Olisikohan mehu hyvä asia?

Jätä-sana on opittu kohtuullisesti viimein. Tosin joskus halu voittaa edelleen käskyt. Pienellä ei vielä kenttäkestävyys ole niin huipussaan. Hauskinta on seurata, kun käskyä toteutetaan käytännössä. Mahtava tilanne on päivittäin se, että Lexie ei saa mennä Viivin kupilta syömään. Siinä vieressä Lexie tanssii ja haukkuu kuin puhuen itselleen: "Emäntä on sanonut, että ei saa ottaa. Jos kuitenkin ottaisin, koska se on hyvää. EI! EI! EI! En saa ottaa! Jos kuitenkin ottaisin? EI! EI! EI! En saa ottaa!" Tuota jatkuisi vaikka kuinka kauan, joten olen sitten napannut tytön syliin ja vienyt pois vaikean päätöksen juurelta.

-----

Chrismas is over! JES! After Christmas comes always the feeling of disgust of all the food you ate. Thank god it all goes away soon nicely, when you put some power into jogging and minimize the amounts of food. Balance is soon back in the body...

Weeks 52 and 1 will be break weeks from agility training, so Viivi is going to have some dull times now. On the other hand at home it ain't so dull at all, because Lexie puts her best in teasing Viivi.

We have desided to start agility training with Lexie too in beginning of the next year. Viivi's agility trainer Kirsi Yliruokanen recommended us some agility puppy courses. They start at spring. I have begun to ask about those.

Lately I've begun to hate these frosts in winter. It's been a couple of days when frost is less -15. Yesterday was a good day, because we had only 10, but now is now -20 degrees or more. I can not put Lexie out hardly and Viivi not go walking because there are a lot of frost and the wind is blowing. On the other hand, when you add all of this in addition to my cold, the soup is cooked. I soon "mökkihöperö"!

Christmas went well. My parents came to us to spend the eve and Christmas day. It was nice to spend Christmas this way. This was also the first time, when my parents or anyone came to spend Christmas with us this way. We did a lot of food and we bought a drink for all needs. Petri baked his first chrismas ham this year. Ultimately, food and drink was over our needs. Petri took left overs to work today. Viivi and Lexie enjoy that we had these new people at home with us and spending time with them.

What has Lexie done?

I'll just have to say that with Viivi we got easy. Now, if ever, it is noticed. In the future, I do not get a dog in the middle of winter. If acquired, the acquisition must happen in the late winter. These sub-zero temperatures makes it impossible to house train the dog. She goes to paper about three times out of five. Although we have tried to take Lexie out always after sleep and eating, the amount of pee is enormous. Pooping has at least returned to normal - 3-4 times a day, and always after food or a nap.

Lexie eats virtually everything that just happens to be nearby teeth. Lexie eats moldings, walls, shoes, rugs, newspapers, sofas and its own poop. Nice, huh? This only happens at night or when she's out of sight. Admittedly, we have found out the reason for this disgusting matter and a good solution . Our path will take us to the pineapple trade today. I wonder if juice is a good thing too?

Leave-word we have finally learned in some situations. Although sometimes the desire wins the commands. Little Lexies field strength is still in progress. Funniest thing is to follow the command in practice. A great situation on a daily basis is when Lexie cannot go to Viivi's cup to eat. Next the cup Lexie dances and barks like talking to herself: "Mum said that I should not eat from that cup. However, I would like to because it is so good. NO! NO! NO! I cannot take from it! However, if I'd take just a little? NO! NO! NO! I cannot take from it! "That would continue no matter how long, so I resolve the situation by taking the girl on my lap and off the difficult decision.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2011!

Jouluista helinää ja pörinää

Jouluviikko - MITÄH?

Niin se vain tuli - jouluviikko. Tässä vaiheessahan pitäisi olla valmiina kaikki joululahjaostokset ja kuuset laitettuna + kortit lähetettynä. Samoin pitäisi olla jouluruoatkin ostettuna ja muuta. Arvatkaapa, mitä olen saanut noista tehtyä? Melkein kaiken. Jouluruokien ostokset jätämme tässä huomiselle, mutta muuten olen saanut tehtyä kaiken muun. Kauheaa!!!

Anoppini Marjatta kävi kyläilemässä luonamme viime viikonloppuna. Viivi ja Lexie olivat aluksi hieman ihmeissään uudesta ihmisestä, mutta tottuivat pian. Jopa syliin piti päästä nukkumaan, joten aika hyvää luottamusta antoivat Marjatalle. Viivihän on aina tykännyt Marjatasta, joten Lexie vain jatkoi samaa perinnettä. Viimeisenä iltana oli ilo katsella, kun Lexie nukkuu hartaasti jalkovälissä Marjatan tehdessä ristikkoa.

Touhua on riittänyt: kakkaa ja pissaa tulee normaaliin tapaan, lehtiä revitään normaaliin tapaan ja kaikki mahdolliset muruset syödään normaaliin tapaan lattialta. Tämän lisäksi pidetään vielä pientä villiä koko ajan yllä eli leikitään ihan päättömänä kanana.

Olemme aloittaneet tehokkaamman sisäsiisteyskasvatuksen. Viemme neidit aamulla heti heräämisen jälkeen ulos. Lasken päivässä aina kahden tunnin välein, milloin pitäisi ns. pissien tulla. Tällöin vien aina neidit pihalle, jotta he tekisivät molemmat pissan ulos. Viivi näyttää mallia ja Lexie tekee perässä.

Kävimme eilen taas pentuvierailulla. Nyt veimme me itsekin pennun käynnille. Eija ja Juha ottivat meidät avosylin vastaan. Tämä oli kiva, koska Lexie kaipasi leikkikavereita ja siellähän niitä oli oikein joukoittain. Paikalle saapui myös Kaltakarin Aini. Hän samalla ns. koplasi pennut ja Lexie pääsi mukaan myös. Paljon kehuja tyttö sai, joten katsellaan, mitä tuleman pitää.

Lexie otti pian koko laumasta valta-aseman ja alkoi ns. alistaa muita tahtoonsa. Oli hauska katsoa painimista, kun neiti nakkelee menemään toisia pentuja leikkimielisesti. Muutama painikuva jäikin talteen:

Lexie jäi Petrin kanssa Seijalle ja Juhalle, kun me Viivin kanssa menimme sitten illaksi agitreeneihin pitkästä aikaa. Tämän jälkeen vuorossa onkin kahden viikon tauko.

Viivi nautti treeneistä. Kirsin sanoin Viivi pääsi viettämään "kahdenkeskistä aikaa mamman kanssa". Tämä oli oikeasti hyvin sanottu, koska meidän kemiat osuivat hyvin kohdalleen. Esteillä osasimme olla ihan kohtuullisen hienosti ja keppejä osaamme mennä jo ilman nauhaa. Rengas tuotti aluksi hieman vaikeuksia, koska meitä pelotti nimenomaan nuo kilisevät metalliketjut. Metalliääni on paha ääni Viivin mielestä.

Harjoittelimme seuraavia esteitä:
- Hyppy - putki - (hyppy) - hyppy - hyppy x 2 (ympyrässä pidempi ja sitten lyhyempi)
- Hyppy - rengas
- Kepit

-----

Christmas Week - WHAT?

So it came - the Christmas week. Today should be ready all the christmas gift shopping and the trees should be decorated + christmas cards sent. Similarly, should chrismas food be taken care of too. Can you guess what I have done of all those things? Almost everything. Christmas shopping for dishes we leave tomorrow, but otherwise I have done everything else. Horrible!

Marjatta, my mother-in-law, visited last weekend. She spend couple of nights with us. Viivi and Lexie were initially puzzled about a new people, but soon they got used to her. They had to go to sleep at Marjatta's arms, so pretty good confidence they gave to Marjatta. Viivi has always liked Marjatta, so Lexie just continued the same tradition. On the last night it was a joy to watch, when Lexie was sleeping in Marjatta's lap, when she was making her chrossword puzzle.

There is hustle in the air: Lexie poos and pees as usual, she gets newspapers torn out as usual and eats any crumbs from the floor in the normal way. In addition, she gets yet a little wild at times or she plays with Viivi like a headless chicken.

We have begun a more efficient internal cleanliness education. We export ladies outside in the morning immediately after waking up. I calculate that at two hour intervals she should do her things. So every two hours I take the ladies at the yard, so that they would both pee out. Viivi shows the way and Lexie will follow.

We went yesterday to visit other puppies. Now, we took our puppy to a visit too. Eija and Juha welcomed us with open arms. This was nice, because Lexie was in need of playmates and there was lots of them. After a while, there arrived Kaltakari Aini too. She looked and checked the puppies and Lexie got checked too. She received a lot of praise, so let's watch what is to come later on.

Lexie took control over a whole herd as soon as possible. She wants to subject others to her will. It was fun to watch wrestling when Miss Nutcase and the other puppies went to each other in a playful manner.

Lexie stayed with Petri at Juha and Seija, when we went to agility training at the evening. It had been a while. After this, there is a two-week break.

Viivi enjoys the trainings. As Kirsi said, Viivi agreed to observe a "two-on-one time with Mom." This was really well said, as we had chemistry that evening. We löike to jump and they go well. Sticks we can go, even without the strap. The tire was at first a little difficult, because we are afraid of precisely those metal chains. Metal sound is bad sound from Viivi's view.

We practiced following obstacles:
- Jumping - tubes - (jump) - jump - jump x 2 (circle longer and then shorter)
- Jump - ring
- Cues

Aika kuluu nopeasti - Times goes so fast!

Aikaa kuluu todella nopeasti koiria katsellessa. On se vain niin jännää, miten nuo kaksi keskenään kisuavat.

Viivi ja seikkailut

Olemme nyt Viivin kanssa aloittaneet paluun normaaliin arkeen. Pahimmat pakkaset menivät siis ohitse ja olemme päässeet käymään lenkeillä. JEE! On se ollut mukavaa, kun neiti on päässyt irtautumaan välillä alituisesta kisuamisesta ja häirinnästä. Lexie nimittäin pitää parastaan siinä, että saa näykittyä Viiviä takamuksesta tai sitten partakarvoista.

Viivi on aloittanut nyt se dominoinnin sitten kunnolla. Se pyöräyttelee aina Lexietä, jos tämä alkaa uhittelemaan liikaa. Viivi taistelee myös leluista nyt hanakammin. Tosin vielä onneksi ovat leikit olleet ihan mukavia ja hyviä eli Viivi ymmärtää, että Lexie on vielä pieni.

Lexie ja elämä uudessa kodissa

Lexie on kyllä valloittava tapaus. Se osaa olla nätti ja toisaalta sitten ilkeäkin. Lexie syö kaiken mahdollisen, mitä lattialta löytyy. Meillä oli paljonkin sanomalehtiä aluksi lattioilla pisuvaippoina, mutta olemme joutuneet vähentämään niiden määrää sen takia, että Lexie tykkää syödä paperit. Nyt lehtiä on vain pisu- ja kakkapaikoilla, jonne mennään itse asialle. Ehkä kohta siirrymme ulos.

Lexie on nauttinut viimeiset päivät siitä, että hän on saanut käydä syömässä takapihatossujani. Kyllästyin lopulta kokoaikaiseen vahtimiseen ja kieltelyyn. Sivelin niihin hieman tapascoa ja vielä habanero tapascoa, jotta pureminen loppuisi. Jätin kengät lattialle, ja jäin odottamaan, mitä tapahtuisi. Lexie meni tavalliseen tapaansa kenkien luokse ja otti yhden haukkauksen. Tämän jälkeen alkoi tapahtua: pää vetäytyy nopeasti pois tossuilta, jonka jälkeen suuta piti maiskutella ja tassulla puhdistaa. Tämän jälkeen Lexie juoksi ympäri kämppää pärskien ja päätä heiluttaen. Annoin hänelle maitoa, jotta pahin polte häviäisi. Tämän jälkeen ei tossuihin ole enää koskettu.

Lexie on ärhäkkä tapaus. Jos kiellät häntä jostakin, hän haukkuu sinulle takaisin. Se on aivan eri asia kuin Viivin kanssa. Viivi teki aina niin kuin sanottiin ilman hirveää taivuttelua. Katsotaan, mitä tässä tapahtuu. Pitää vain olla tiukka.

Lexie on myöskin osoittautunut varsinaiseksi gazelliksi. Siivosin eilen työhuonetta ja kasasin sitten ns. tavaramuurin, että tytöt "eivät pääsisi" minua katsomaan sinne. Lattialla kun oli pientä tavaraa, joka menisi ainakin Lexien suuhun nopeasti. Viivi ei tullut, koska häntä kun kieltää kerran, hän ei tule. Lexie taas koko ajan kiipeili muurin päälle ja jäi sitten siihen seisoskelemaan tulematta alas tai toi siihen tikun, jota tämä sitten jäi syömään sen muurin päälle. Korkealta on siis kiva katsella maailmaa. Varsinainen kukkulan kuningas -kompleksi on siis syntymässä.

Ihaninta on, että yöt meillä nukutaan hyvin rauhallisesti. Ei ole turhia vikinöitä kesken yön eikä herättämisiä. Pitkät yöunet nukutaan hyvin rauhallisesti, joka on todellakin ihanuus! Pissoja neiti on yöllä tehnyt, mutta silloin se on noussut vain sängystä pois, pissannut kauemmas nukkumapaikalta ja mennyt takaisin nukkumaan.

Olemme myös harjoitelleet ulos pissimistä. Vielä se ei ole onnistunut kuin kerran, mutta eiköhän sitä tästä selvitä eteenpäin, kun pahimmat pakkaskaudet menevät ohitse.

Viivilandia kiittää ja kuittaa...

----------------

Time passes really quickly while watching these dogs. It is just so exciting, how those two together get along and settle the score.

Viivi and adventures

I have started to return to normal everyday life with Viivi. That means the worst frosts are finally over and we can go to our walks. Yay! It has been nice when she has got to break away from the constant harassment. Lexie tries to be indeed the best of it, that she can bite Viivis buttocks or click beard hair.

Viivi has started properly her way to dominance. She always trows Lexie if this starts to bark or tries to take over. Viivi fights over toys now. Fortunately, even though the games were really nice and good, Viivi understand that Lexie is still small little puppy.

Lexie and the life in the new home

Lexie is indeed a captivating persona. She can be pretty and then on the other hand very mean. Lexie eats everything possible thing, what can be found on the floor. We had plenty of newspapers as diapers at first on the floor, but we have been forced to reduce their number by the fact that Lexie likes to eat paper. Now the leaves are only to pissing and pooping zones. Perhaps some point we move out to pee and poop.

Lexie has been enjoying the last days of eating my backdoor shoes. Finally I got fed up with a full-time guarding and saying "HYIII!" I put some tapasco to them a little (habanero tapascoa) to end the biting. I left my shoes on the floor, and I waited for what would happen. Lexie, as usual, went to the shoe's and took one bite. After this began to happen: the head retreats quickly from the shoes, after she smack her mouth and cleaned it with paws. After that Lexie ran around the place coughing and moving her head waving. I gave her some milk, so the worst burning would be eliminated. Thereafter, no slippers were no longer bitten by Lexie.

Lexie is a feisty fellow. If you deny her something, she barks back to you. It is a very different thing from when you compare her to Viivi. Viivi always did as told without the awful power of persuasion. Let's see what happens here. You just have to be strict.

Lexie has also proved to be an actual gazelle. Yesterday, I cleaned the studio and then I heaped a so-called wall so that the girls "would not get in the studio". There would be lot of little stuff on the floor, which get easily to Lexies mouth. Viivi did not come there, because when you deny her something, she will not do it. Lexie on the other hand climb over the wall and then stayed to stand on the wall. There she would stay and watch the world or go and find a stick and eat it there - top of the wall. From so high is so nice to look at the world. The actual king of the hill complex is being created.

Most wonderful thing is that at nights we sleep very peacefully. No whining at nights. Long night's sleep in a very calm state - which is really wonderful! She does pee at night, but then she rise from off the bed, pees and then comes back to sleep.

We've also been practicing peeing out. Yet it has failed more than once, but I think we'll get there after the worst frost season.

Viivilandia - over and out...

Ensimmäiset päivät takana!

Viikonloppu on mennyt vilahtaen. Miten se aika kuluukin tuolla lattian rajassa riehuen tuon yhden pienen kanssa ja sitten tuo isompi yrittää koko ajan viedä myös huomion. Hieman on vielä epävarma olo Viivillä omasta asemastaan, mutta eiköhän se selviä, kun vahvistamme sitä tietyillä tavoilla. Toivottavasti neiti tajuaa, että hän on se ensimmäinen ja ottaa lopulta valta-aseman.

Viivin asema ja maailma nyt

Viivi on ollut Lexien saavuttua hieman epävarma omasta tilastaan. Otetaan vastaan siis neuvoja, miten aikaisemman koiran asemaa voi parantaa tai totuttaa hänet siihen, että täällä talossa on nyt kaksi koiraa. Viivi on vielä aika kulttuurishokissa kaikesta tästä, joten toivon (sormet ristissä), että iso neiti tajuaa olevansa herra pian. Aika toivottavasti parantaa tilanteen.

On ollut hauska seurata iltavillejä tytöillä, kun kämppää kierretään kauhealla vauhdilla ympäriinsä. Perusreitiksi on nyt tullut juosta olohuoneesta eteiseen, eteisestä keittiöön ja keittiöstä olohuoneeseen takaisin. Siinä matot saavat kyytiä ja alustat samoin. Rataennätyksiä on rikottu joka ilta.

Hauskin leikki, miten olen tässä valtataistelussa nähnyt, on ollut tikun omistajuudesta väittely. Kun Lexie sai tikun, Viivi otti sen pois ja kantoi omaan paikkaansa. Pian Lexie tulee perässä ja ottaa tikun Viiviltä pois. Lexie juoksee omaan paikkaansa, mutta pian Viivi on perässä ja ottaa taas tikun pois. Tätä jatkuu vaikka kuinka pitkään. Lopulta toinen kyllästyy ja se toinen on useimmiten Viivi. Harmillista, että neidistä on tullut "munaton", vaikka aikaisemmin esimerkiksi shelttilenkeillä ja kaikissa muissa paikoissa neiti on ollut se ykkönen. Katsellaan, miten ajan kanssa käy.

Olen yrittänyt vahvistaa Viivin asemaa siten, että olen tervehtinyt häntä ensimmäisenä aamulla, antanut ruoan ensimmäiseksi Viiville ja aina tehnyt kaiken ensin Viiville ja sitten Lexielle.

Sairaus hiipi perheeseemme

Kaikki valokuvaukset ovat jääneet vähälle, kun Petri on sairastunut uudelleen tautiin. Kuume nousi lauantaina illalla uudelleen ja mies meni ihan tukkoon. Ääntä tuskin lähtee ollenkaan ja sitten silmät rähmivät kauheasti. Kuume on ärsyttävä siten, että se nousee ja laskee koko ajan. Se ei asetu aloilleen ollenkaan. Hänellä on tosin aika varattuna iltapäivälle lekurille, joten toivottavasti saamme jotain selvyyttä, onko tämä se possunuha vai ei. Toivottavasti ei tartu minuun! Olen ottanut nyt itse kauhean vitamiiniähkyn, että ei tulisi päälle. (Sormet ristissä!)

Pitää siis itse ottaa kamera käteen. :D

------

The weekend has gone past with speed. My time has been spend on floor level with that new little rascal, and then I try to give the bigger one some care, that she does not get too jealous. Viivi is little uncertain still, but I guess it change when you confirm it in certain ways. Hopefully, she realizes that she is the first.

Viivi's role in our world now

Viivi has been a little insecure when Lexie arrived. So every advice is taken in notice, how the earlier dog can accustom to the fact that there is two dogs in the house now. Viivi has a little culture shock of all this, so I hope (fingers crossed), a big girl soon realizes that she is the master of the house in a good way. Time will hopefully improve the situation.

It's been fun to watch the "wild" girls, when the cabin is rotated around in a terrible pace. For a basic tour has now become a run from the living room to the hallway, from the hallway to kitchen, then from kitchen to the living room back. Carpets get banged and platforms as well. Track records have been broken every evening.

The funniest play, what I've seen between this power struggle, has been defining the ownership of a stick. When Lexie got stick, Viivi took it out and carried it on her own case. Lexie will soon follow and take the stick from Viivi. Lexie runs to her own place, but soon after Viivi comes after again and goes off with the stick. This continues endlessly. Eventually, one of them get tired of second and usually its Viivi. A pity that the lady has become a "ball less", although in the past, for example sheltti gatherings and at all other places she has been the number one. We'll see what happens with time.

I have tried to strengthen the role of Viivi such a way that I'm the first to greet her in the morning, I give the food first to Viivi and always do everything first to Viivi and then to Lexie.

Sickness crept in the family

All photographing is now on pause. Petri has got the flue again. On saturday night, fever rose again and the man went pretty sick. Sound barely leaves at all from the troat, and then the eyes get glotted terribly. Fever is changing all the time: it rises and falls all the time. It does not settle at all. He is got a doctor appointment for the afternoon, so hopefully we get some clarity on whether this is - the piggy flu or not. I hope he did not give it to me! I've been taking lots of vitamins now. (Fingers crossed!)

I have to try to take pictures myself. :D

Viivi & Lexie

Henna ja Petri saivat eilen maailman parhaimman joululahjan: Lexien eli Kråkeslottetsin Miss Lexuksen.

Neiti tuli perheeseemme positiivisten yllätysten sarjan kautta. Lopuksi kaiken kruunasi onnellinen päätös, että saisimme hänet.

Kävimme hakemassa Lexien kotiimme eilen lauantaina Luleåsta. Hakureissu oli sinänsä vaivaton, vaikka aluksi pelkäsin, että matka olisi vaikea ja pelottava kokemus pennulle. Hän kuitenkin nukkui suurimman osan ajasta. Lexie tosin oksensi kerran autossa ja pissasi kerran syliini. Ei sen suurempia. Ihan normaalia varmaan hakureissulla.

Ilta meni mukavasti tutustellessa. Viivi oli hieman aluksi ihmeissään tuosta pienestä karvapallosta, joka ilmestyi yhtäkkiä kotiimme. Ilta menikin Viivin puolesta haistellessa ja haastaessa leikkiin. Kämppää juostiin ympäri tosissaankin välillä.

Tässä muutama otos eiliseltä illalta:

Pakkasten paukkeessa

Viime kuukausi on ollut ihmeellinen. Lumi tuli marraskuun alussa ja sen jälkeen se on maassa säilynyt. En muista, milloin viimeksi olisi näin ollut. Siitä on pitkä aika. Välissä on aina ollut ainakin yksi suojakeli. Sanottakoon, että onneksi ei ole rapaa, vaan pakkasta, joten koiraakin saa pestä vähemmän.
Kuukaudessa on tapahtunut erilaisia asioita. Olemme neidin kanssa ahkeroineet agiradalla. Neiti tykkää touhusta todella paljon, joten harjoituspäivät eli maanantait ovat olleet meidän lempipäiviä. Olemme päässeet pois kontaktiestekauhustakin, joten hyvin menee. Ehkä ensi kesänä lähdemme tosiaan kisaamaan mölleissä. Viivin ei tarvitse parantaa vauhtia lainkaan, mutta ohjaajan pitää eli juoksukoulua pitää harrastaa enemmän. Toisaalta myös minä rakastan hommaa, joten mukavaa on. Pitää vain muistaa viime kerran jälkeen, että pidän selän suorana ja Viivin huomio pitää herättää jo estettä suoritettaessa.

Viivin tassut ovat vaivanneet viimeisen kuukauden ajan. Haimme lääkäriltä rasvat ja reseptin, että voisimme niitä hoitaa, mutta valitettavasti ne eivät ole parantuneet niin kuin olisimme toivoneet. Joudumme hakemaan varmaankin sen antibioottikuurin neidille. Pakkanen ei ole helpottanut ollenkaan ihottumaa.

Viime viikonloppuna kävimme alueen shelttiläisten pikkujouluissa. Oli mukava päästä taas näkemään isossa joukossa toisia shelttiomistajia sekä shelttejä. Vilinää riitti yllin kyllin Honkapirtillä. Paikkalla oli pienempiä - ihana Agnes - ja isompia sekä tietysti senioreitakin. Telmintää tosin ikä ei haitannut ja kova tohina oli menossa koko ajan. Agnes ainoana pienenä 10 vk pentuna tolskasi isojen kanssa ja sai ne innostumaan leikeistä. Agnesta oli kiva seurata pienenä pomppupallona.

Tarjoilu oli perinteisesti mahtavaa. Veimme Peten kanssa sinne jouluisen täytekakun. Pohjan ohje on helppo: 4 dl munia (n. 7 isoa munaa), 3 dl sokeria - sekoita niistä vaahto. Parasta on sekoittaa vaahtoa niin monta minuuttia kuin on muniakin eli tässä tapauksessa 7 min. Tämän jälkeen lisää sekaan 4 dl jauhoja ja 1 tl leivinjauhetta. Sekoita jauhot hyvin varovasti sekaan eli älä turhaan kopistele kuppia. Tämän jälkeen kaada seos kakkuvuokaan ja laita uuniin. Paista kakkua n. 55 min. 170 asteessa alatasolla. Tulee mahtava kakku. Jouluisen kakun saat siten, että kostutat kakkua viinimarjamehulla, laitat jokaiseen kerrokseen (yleensä kaksi) luumumarmeladia ja kermavaahtoa + piparin murusia. Koristele haluamallasi tavalla:

Shelttipikkujoulujen jälkeen lähdimme katsomaan Tynin Seijan ja Sipolan Juhan pentuja Kiviniemessä. Pentuja oli yhteensä kahdeksan - neljä molemmilta äideiltä - joten katsottavaa ja ihasteltavaa riitti. Ihania tapauksia olivat kaikki. Rakastan kyllä eniten trikkejä, kun niitä pentuja katseli. Soopelit ovat myös ihania, mutta kyllä trikeissä on sitä jotain. Käynnin jälkeen Petri alkoi osoittaa vakavia merkkejä pentukuumeesta. Ensi kevättä ja kesää mä odotan siis.

Lunta, räntää, vettä ja taas lunta

Lokakuu ei pettänyt tänäkään vuonna, vaan ensilumi satoi 12.10. Olin tosin itse veikannut perinteistä 19.10., mutta eipä niin vain käynyt. Valitettavasti ensilumi sulaa nopeasti pois, mikä tapahtui nytkin. Saimme kuitenkin hetken nauttia siitä.

Yleiset kuulumiset

Lokakuu on mennyt hirveän nopeasti ohitse. Aktiviteetit ovat tässäkin kuussa olleet vähissä muuten. Aikaa ja voimia ei riittänyt juuri mihinkään muuhun kuin pakollisiin riitteihin. Olemme tosin käyneet edelleen ahkerasti agitreeneissä sekä lenkkeilemässä shelttien kanssa.

Agilitytreenitkin siirtyivät talviaikaa ja aloitimme viikottaisen harjoittelun Virpiniemessä pallohallilla. Harjoitusaikakin aikaistui tunnilla, joten ihan yöhön ei tarvitse enää valvoskella treenien kanssa.

Puolessa välissä kuuta kävin yhteislenkillä uuden tuttuvan Sari Pietarilan kanssa. Hän asustelee tuossa kivenheiton päässä ja olemme monesti törmäilleet toisiimme metsässä. Olemme myös vaihtaneet monesti kuulumisia ja porisseet koirista. Hän omistaa Usvapilven kennelin täällä Kempeleessä. Hän hankki alkukesästä shelttipennun, joka on aina tomerana Viivin kanssa leikkimässä, kun näemme. Päätin sitten kysyä Sarilta, haluaisiko hän lähteä yhteislenkille ja sehän sopi. Kävimme sitten kiertämässä pienen lenkin ja neidit leikkivät menemään koko matkan. Viivikin oli ihan väsy sen jälkeen. Taidamme tehdä sen taas tässä ajan kanssa uudestaan.

Allekirjoittanut pääsi nauttimaan kuun viimeisellä viikolla ihanasta opettajien oikeudesta eli syyslomasta. Päätin ottaa ko. loman ihan lunkista ja sehän onnistui melkein... Lähetin yhden työpostin maanantaina ja en ole ajatellut työasioita ollenkaan sen jälkeen. Petrikin päätti osallistua tähän lomailuun ottamalla pari lomapäivää loppuviikosta. Valitettavasti ne päivät olisi voinut ottaa hänen kohdallaan saikkuna, koska Petri sairastui heti torstaina kunnon lentsuun ja kuumeeseen. JEE! Loma muuttuikin sitten mussun hoivailuksi. Eipä se tosin haitannut, Viivi oli onnellinen, kun olimme molemmat kotona.

Viivi ja pienet vaivat

Lokakuun aikana neitimme kehitti takajalkoihin pienen ihottuman. Huomasin sen, kun menimme lonkka-, kyynär-, polvi- ja silmäkuvaukseen Akuuttiin 2. lokakuuta. Aloitin sitten heti rasvakuurin takajalkoihin, mutta se ei auttanut. Jouduimme viemään tyttösen sitten puolessa kuussa lääkäriin ja saimme uudet ropit mukaan: rasvaiset silmätipat jalkoihin (hassua!!!) ja sitten särky/tulehduslääkkeitä + antibioottikuurin. Tämä ko. kuuri oli tosin sitten vasta viimeiseksi vaihtoehdoksi, jos rasvat ja tulehduslääkkeet eivät auta.

Laitoimme rasvan aina yöksi jalkoihin. Tein neidille pienet tassutossut, jotka sitten laitoimme jalkaan kuminauhakiristeillä. Hyvin ne pysyivät, kun muutaman käskyn jälkeen ne jäivät jalkaan.

Nyt neitiä on hoidettu ja takajalat ovat alkaneet muuttua paremmiksi eli eivät ole enää rohtuneita ja karvattomia. Katsellaan vielä ja kuivaillaan jalat kunnolla lenkkien jälkeen.

Toiseksi meillä on alettu nirsoilla ruoan kanssa kunnolla. Tätä on jatkunut jo kaksi-kolme viikkoa ja olemme nyt päättäneet, että vaihdamme ruokamerkkiä. Ehkä ruoka on liian kuivaa neidin makuun tai mautonta. Onneksi koirapiireissä on ihmisiä, jotka tietävät ruokajutuista, että mennään koiran maun mukaan. Kokeillaan.


Tutkimusmatkailua

Olemme nyt syyslomalla tehneet Viivin kanssa tutkimusmatkoja Haapamaan ja Metsärinteen metsiin. Päätin, että käymme joka päivä aina eri lenkin eli tutkimassa, mitä mistäkin löytyy. Tutkimusmatkailun tuloksena oli, että metsät ovat täynnä polkuja ja tutkimattomia alueita. Löysimme esimerkiksi vanhan luontopolun ja pitkospuut. Toisaalta metsiin on myös viety erilaisia esineitä, kuten vanhoja pesukoneita, pyöriä, autonrenkaita jne. Kaikki tämä löytyi meidän lähimetsästämme.

  

Metsärinteen raiskaus aloitettu

Kävimme tänään Viivin kanssa pienen 5 km lenkin lähimaastossamme. Valloitimme Köykkyrin ja kävimme katsomassa menoa koirapuistossa. Paluumatkalla eli päästyämme Metsärinteen huipulle huomasimme muutoksen lähimetsässämme. Lopultakin metsän raiskaus on aloitettu ja sinne on ilmestynyt paljon pelkäämämme kaavoitukset ja kaadettavien puiden merkinnät. Niin se katoaa. Lopuksi loppumatkallamme huomasimme paikallisen nuorison hajottaneen sen yhden hauskan maamerkin eli Novo-kypärän metsästämme. Näin se metsä kaatuu kohta...

Ymmärrän nyt hyvinkin Kummeli-lausahduksen: "Kyllä me siitä lähetään, että nämä ovat mun maita ja tänne on turha minkään luontokappaleen tulla riehuun." Eli Metsärinne on kohta täynnä rakentajia ja ne huutavat, että tänne ei koiranpaskaa sitten kannata tuoda. Siinä menee nekin metsät.

Tutkimuksia, tutkimuksia ja tutkimuksia

Niin ne päivät vilahtavat ja on tullut aika viedä pieni karvaturri tutkimuksiin ts. haluamme saada joskus pieniä Viivejä. Tämän takia pitää tutkituttaa kaikki perinnölliset sairaudet ja yleiskunto. Veimme siis Viivin täten shelttien joukkotarkastukseen Akuuttiin, missä Viivin silmät, lonkat, kyynärpäät ja polvet kuvattiin ja tutkittiin.

Kuivalan Maikki järkkäsi 2.10.2010 lauantaiksi shelttien joukkotarkin, jonne lähdimme sitten KIITOS MAARITIN! (Onneksi Maarit muisti mainita asiasta.) Samalla kerralla sai siis tutkituttaa lonkat, polvet, kyynärpäät ja silmät. Joukkotarkissa sai myös tehtyä nämä tutkimukset hieman normaalia halvemmalla, joten kannatti todellakin käydä. Jokaisella sheltillä ne tutkimukset on vähän kuin pakko tehdä, joten tällaisen joukkotarkin sai helposti kasaan. Paikalla oli paljon tuttuja naamoja - Viivin veli Patekin.

Tutkimukset tehtiin Akuutissa sekä lääkärinämme toimi Kaisa Wickström. Aikataulu oli hieman joustava, joten jouduimme hetken odottelemaan. Tulimme paikalle jo noin 20 yli kaksi, koska ajoissa piti olla. Aikamme oli tosin vasta klo 15.15. Pääsimme lopulta lähtemään pois viiden jälkeen, joten hieman venyntää aikataulussa oli. Ei se tosin haitannut, koska aikaa sai viettää Minnan ja Yliruokasten porukan kanssa. Siskoni Jonna tuli myös pitämään seuraa meille.

Näin ensikertalaisena kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Kyselin varmaankin tosi tyhmiä asioita, mutta olen aina tiennyt, että jos et kysy, et myöskään tiedä. Joten toteutin tätä missiota sitten. Onneksi henkilökunta oli mukavaa ja vastaili mielellään tyhmiinkin kysymyksiini.

Kaikki lähti liikkeelle siitä, että odotimme omaa aikaamme ensimmäiseksi silmäpeilaukseen. Ennen silmäpeilaukseen menoa Viivin silmiin piti laittaa tippoja 3 X 1 tippa/silmäpari 5 minuutin välein. Neiti ei ollut moksiskaan ko. toiminnosta, mutta tippojen jälkeen silmiä kutisutti ikävästi. Tunteroisen odottelun jälkeen pääsimme vihdoin lääkärin pakeille. Tuloksena oli, että ei todettu perinnöllisiä sairauksia.

Seuraavaksi lääkäri tunnusteli polvien kyynärpäiden tilanteen ja nekin vaikuttivat ihan hyviltä. Tuloksena hyvät ja moitteettomat polvet. Tämän tutkimuksen jälkeen lääkäri antoi Viiville pienen piikin, että meno rauhoittuisi ennen kuvauksia. Sitäkin piti hieman sävähtää ja katsoa, mitä se lääkäri sinne takapuoleen oikein tökkäsi.

Rauhoittava lääke alkoi toimia ihan hyvin, koska neiti oli ihan reporanka vähän sen jälkeen. Aluksi Viivi taisteli sitä vastaan ja ei halunnut luovuttaa. Ennen uneen vaipumista neiti ehti vielä oksentaakin, koska taintumuksen tunne sai varmaankin neidin voimaan pahoin. Itselleni tuli mieleen Matrix-elokuvasta kohtaus, jossa Neo taistelee tietoisuutta vastaan ja lopulta oksentaa ymmärtäessään tosiasiat. Samoin kävi Viiville. Otin sen oksennuksen jälkeen syliini nukkumaan ja siihen se sitten neiti tointui lopulta. Lääkäri kävi neidin sitten hakemassa kuvauksiin.

Kuvausten lopputulos oli A-luokan lonkat ja polvet. Todella hienot olivat kuvat lääkärin mielestä. Minä olin jännittänyt koko ajan kauheasti ja nyt meidät palkittiin tuollaisella iloisella uutisella. Kuvien katselun aikana eläintenhoitaja vei Viivin levittämälleni viltille odotushuoneeseen nukuskelemaan Jonnan valvovien silmien alle.

Heräämisessä kesti yllättävän kauan, jota eläintenhoitajakin ihmetteli. Tuntui välillä, että muut koirat heräsivät huomattavasti nopeammin. Oliko herätyspiikki jäänyt sittenkin antamatta? Toisaalta neidin ensimmäinen kerta tämmöisessä hoidossa, joten voi olla että hän reagoi herkemmin rauhoittavaan kuin muut. Pian kuitenkin neiti pääsi ylös ja oli jaloillaan. Lopulta pääsimme lähtemään noin klo 17 aikaan pois Akuutista. Kävely Petrin työpaikalle oli oma saavutuksensa, koska neiti hoiperteli sinne kuin mikäkin humalainen. Menoa oli hauska seurata.

Loppuilta meni neidillä nukkuessa.

---

Muuten syksy on mennyt ihan mukavasti taas totutellessa viileämpiin keleihin ja sateisiin. Neidistä on kesän jälkeen tullut aika hienostelija, koska esimerkiksi sateella ulos ei haluta mennä millään. "Siellähän kastuu!" on varmasti meidän neidin kommentti. Olemmekin sitten yrittäneet totuttaa neidin niin märkään kuin kuivaankin.

Syksy tulee!

Niin se vain menee nopeasti kesä ohitse ja syksy on nyt täällä. Aamuisin, kun menee ulos, talven haistaa ilmasta. Toisaalta talven näkee myös taivaalla, kun linnut lentävät sitä pakoon kohti etelää. Rakastan syksyssä tosin aamuja, kun juna kulkee sumuisten peltojen lävitse. Sumussa on kellertävä hehku, kun aamuauringon ensimmäiset säteet hohkaavat sen lävitse muodostaen unenomaisia hahmoja. Silloin ei halua nukkua, vaan katsoa maisemaa...

Olemme myös kärsineet taas juoksutkin tässä välissä, joten kirjoittamisen aiheet ovat olleet hyvin vähissä. Kertomisen voisi muokata muotoon: työ-arki-viikonloppu. Viikot ovat olleet työpainoitteisia ja kiireisiä. Illat ovat menneet koiran tai töiden kanssa tolskatessa. Viikonlopuille olemme aina sopineet suurimman osan menoista, joita viikolla emme ole ehtineet/jaksaneet/halunneet tehdä.

Viivi on tosin ollut todella reipas koira, vaikka juoksut olivatkin. Kun päästin neidin vapaaksi ensimmäisen kerran kolmeen viikkoon, ilo oli suunnaton. Viivi juoksi pitkin peltoa kuin huutaen: "Katsokaa näitä tassuja! Kuinka ne kiitävätkään!"

Tassujen vauhtia pääsimme kokeilemaan "perinteisellä" ruskaretkellämme Rokualle. Mukaan lähti taas kaverimme Teemu, joka oli suunnitellut meille reittimme. Vaeltelimme lähemmäs 15 km matkan -- toisin kuin aluksi luulin. Mietinkin, miksi olin niin väsynyt, koska aluksi luulin, että vaelsimme vain noin 5-7 km. Kuntoni ei ollutkaan siis huono, vaan virhe oli mittasuhteissa. :D

Vaelluksella neiti nautti vapaudestaan, koska pidin neidin vapaana suurimman osan ajasta. Mäkiä juostiin hurjaa vauhtia ylös ja alas, joten kuntoa riitti. Puuskutuksen tosin näki siinä, kuinka paljon vettä kului matkan aikana. Välillä ongelmia aiheutti se, että tassujen väliin meni ikäviä neulasia tai muurahaisia. Ongelmallista oli myös valita seura, kun esimerkiksi pojat menivät kuvaamaan jotain supan pohjaa ja minä lähdin kiipeämään mäkeä takaisin ylös. Viivillä oli kovat pohdinnat aina silloin mielessä, kummassa seurassa haluan ollakaan. Silloin eivät pienet aivot auttaneet, vaan paimennusvietti vei voiton --> Juoksen vuoroin vieraissa.

Neiti nukkuikin sitten reissun jälkeen koko lopun viikonlopun. Shelttilenkkikin sunnuntaina meinasi mennä hieman koomassa.

Juoksut sopivat tosin hyvin kuvaan myös siinä, että ne osuivat mukavasti keskelle agilityharjoitusten taukoa - KIITOS Kirsille ja Jukalle, kun olivat sopineet lomamatkansa juuri tuohon saumaan. Harjoitustauko loppui viime maanantaina, jolloin oli tauon jälkeen ensimmäiset harjoitukset. Harjoituksissa huomasi, että Viivi oli jo odottanut näitä harjoituksia alkavaksi. Jokaisen jonotuksen aikana neiti oli niin rauhaton, kun ei päässyt hyppimään. Välillä neiti haukkui toisten vuorolla - kuin kannustaen, että: "Mene jo se loppuun, kohta on minun vuoroni!!"

Olimme Kirsin erikoisoppilaita siinä, kun meillä oli hankaluuksia viime kerralla A-esteen, sillan ja keinun kanssa. Emme menneet niitä, kun muut tekivät sitä, vaan harjoittelimme hyppyjä ja putkia sekä muuria. Neiti nautti kauheasti niistäkin. Harjoitusten lopuksi pääsimme kokeilemaan A-estettä. Kun Viivi pääsi asiasta selville, mitä pitää tehdä. Se alkoi luontua. Neiti on ihanan unohtavainen! Kyllä me vielä näytämme, että me osaamme. Viivissä on se ihanuus, että koska olen sen pennusta asti opettanut olemaan paikallaan ja odottamaan kärsivällisesti, se tekee sen mukisematta. Toisilla koirilla se on monesti se vaikeus. Viivi myös kuuntelee käskyjä, eikä hökellä omiaan. Se on ihanaa tässä neidissä. Kannatti siis lukea kaikki koiraopukset ennen hankintaa.

Tästä sitten kolmanteen --> Olemme päättäneet hankkia toisen koiran. Koirakuume on kasvanut perheessämme sen verran suureksi, että haluamme perheeseemme toisen koiran sulostuttamaan elämäämme. Toisaalta toinen koira voisi olla myös Viiville hyväksi, että neiti ei muodostaisi itselleen pahaa mustasukkaisuutta vanhetessaan ja toisaalta kaveri on aina kaveri. Eklundien farmi siis toivottavasti on kasvanut vuoden päästä yhdellä.

Sawo Show 7.8.2010

Tämä viikonloppu oli sitten omistettu koirailulle. Kävimme nimittäin Kuopiossa Sawo Show'ssa katsomassa, mihin me pystytään pitkästä aikaa. Koska Kemi jäi välistä, meidän piti hakea täältä sitten lisää kannustinta tulevaisuutta varten. Minulle riittäisi, että saisimme EH:n tai ERI:n, jonka jälkeen voisimme hakea 1. ruusuketta. JEE! Tämä vuosi otettiin näyttelyiden kannalta ns. vasta-alkajina, joten olimme asettaneet sen tavoitteeksi tänä vuonna.

Lauantai osoittautui taas todella porottavan kuumaksi Kuopiossa. Viimeksi, kun kävimme Kuopiossa, asteita oli mahtavat 35 tai jotain ja tämä ei hirveästi hävinnyt sille helteelle. Onneksi paikalla oli tuttuja kasvoja ja saimmekin paikan Sipolan Juhan ja Tynin Seijan teltasta -- SUURI KIITOS!! --, koska ilman telttapaikkaa, olisimme olleet ns. pississä. Helle oli hirveä. Onneksi ei tarvinnut välittää kauheasti enää nyt siitä, että seisoisi koko ajan auringon porotuksen alla.

Lista seuraavia kesäkisoja varten:

• Teltta
• Sontikka (iso)
• 2 x retkituoli
• Pöytä x 2: omille tavaroille ja koiralle
• Tuuletin häkkiin 

---

Sheltit olivat tänään kehässä nro 15. Kaikkiaan shelttejä oli kisassa mukana 77: pentuja 5, uroksia 27 ja narttuja 45. Tuomarina toimi tänään Alan Bradshaw Uusi-Seelannista.

Kehä tuli nopeasti eteen (aika kuluu mukavasti poristen asioista ja koiraa puunaten ja harjaten + kuulumisia vaihdellen) Tuomarin linja näytti olevan tiukka urosten kohdalla -- ERIä tippui todella vähän. Patekin (Viivin veli) sai tuta sen, kun Minnan mukaan Pate sai vain "Pyh-EH" ja sijoittui ensimmäiseksi. (!!!) HUOKAUS! Kun joskus osuisi meidänkin kohdalle. :D

Onneksi tuomari oli tytöistä enemmän innostunut ja neidit saivatkin sitten vaaleanpunaista enemmän. Kehään juoksimme onnellisina ja rentoutuneina - KERRANKIN. Olin hyvällä tuulella, joka sitten näkyi. Valitettavasti hyvä tuuli ei kauaa jatkunut, koska perässämme kehässä kulki koira, joka yrittää syödä Viivin hännän (!!!!). Tosiaan ko. koira haukkua räksytti koko kehän ajan Viiville ja Viivi pinkoi pakoon. Yritin tosin korjata tilannetta hieman rauhoittelemalla Viiviä, mutta se ei hirveästi auttanut. (Lohdutuksena ko. koira sai H:n, mutta olisi saanut saada kyllä käytöksestä T:n.)

Koska tuomari oli mies ja harmaa & parrakas sellainen, Viivi tietysti hieman säikkyi vieraan miehen kosketuksia eli painautui pöytää vasten, mutta ei murissut tai ärissyt tai muuta. Ihan rauhassa sai katsoa neitiä ja neiti oli nätisti. Tuomari antoi minulle samalla neuvoja, miten saada koira käyttäytymään miehiä kohtaan tulevaisuudessa hyvin eli anna nakkeja vieraille vastaantuleville miehille, jotta he voivat antaa nakin takaisin Viiville ja näin totuttaa. Ihan hassua saada kilpailuissa neuvoja, jotka todellakin ovat tarpeen...

Kävelyssä Viivi meinasi tehdä Raahet eli aikoi juosta pois miehen luota niin pian kuin mahdollista, mutta minä odotin, että neiti rauhoittui ja pääsimme kävelemään mukavasti. Molemmat menivät kivasti: niin edestakainen kävely kuin ympyräkin. Pöytä jäi vain harmittamaan, joka näkyi sitten arvostelusta. Tuloksena EH eli erittäin hyvä, jonka arvostelun aikana tuomari sanoi sihteerille, että: "What a pity."

Tienasimme kuitenkin ykkösruusukkeen, joten olen tyytyväinen.

Koska ERIä tuli viisi kappaletta, emme jääneet sitten enää odottelemaan, vaan hain todistuksen, keräsimme kamamme ja lähdimme shoppailemaan alueelle. Mukaan sieltä lähti vihdoin varustelaukku, jonka perään olin kuolannut Oulusta asti. Hyvä reissu ja tuli tehtyä.

Kesä 2010 - Suomea päästä päähän

Olemme viilettäneet koko heinäkuun niin ahkerasti, että en ole sitten ehtinyt kirjoitella tänne mitään pitkään aikaan. Nyt aion korjata sen puutteen. Tein blogiin uuden sivuston näyttelytuloksia varten - sinne pääsee ylätunnisteesta ko. otsikolla varustetusta linkistä.

Sadepäivän hupia

Heinäkuu on tosiaan melkein jokaisella suomalaisella lomakuukausi - tämä ei ollut poikkeus meidänkään taloudessa. Heti, kun heinäkuu alkoi, aloitimme Peten kanssa kodin kunnostelun: istutimme kukat, maalasimme terassit, ajoimme nurmikkoa, puunasimme kämppää. Siinä menikin ensimmäinen viikko. Viivi nautti, kun me molemmat olimme kotona hänen kanssaan. Lämpimien ilmojen takia lenkkeily sijoittui aina iltaan, joten oli mukava käydä iltaisin itikoiden kauniissa surinassa kävelemässä pieni lenkki. Metsään ei ilennyt mennä, koska siellä olisi saanut olla ns. neulatyyny suurimman osan ajasta. Päivisin kävimme aina leikkimässä 15 minuutin leikkitaukoja muutaman tunnin välein. Neidillä piti olla tekemistä ja kotona sisällä on jo liian ahdasta noin "isolle" koiralle. Toisaalta myös piha ei ole ehkä paras paikka leikkiä kuin pienellä pallolla. Niityllä pallon heittely on jotain, mikä on Viivistä aivan uskomattoman ihanaa.




Kesän näyttelyt - OULU

Heinäkuun alussa oli edessä Oulun kansainvälinen koiranäyttely 10. - 11.7.2010. Viikonlopun ilma oli aivan loistava. Muistaakseni silloin alkoivat ensimmäiset helteet. Kisat meni kohtuullisesti - tuloksena EH. Olisi ollut mukava saada se yksi ERI, mutta EH on hyvä. Kehittymistä vaatii vain luonteessa taas. Olemme vielä yhden eh:n päässä 1. ruusukkeesta. JEE! :D

Olimme ilmoittautuneet lauantaille. Menimme paikalle ajoissa jo tutustumaan, missä kehä oli ja millainen tuomari meillä oli. Onneksi tuomari oli nainen, joten ei pelkoa, että Viivi vetäisi hepulit sen edessä. Valitettavasti panikoin viime hetkellä niin paljon, että laitoin Maaritin kehään Viivin kanssa. Esittely meni hyvin. Neiti käveli nätisti kehässä, mutta sitten itse seisontavaiheessa pää kääntyili kauheasti joka suuntaan... Siitä sitten tuloksena EH.


Agility - möllikurssi

Kuten olen jo varmaan tänne kirjoittanut, että olemme Viivin kanssa aloittaneet agilityn möllikurssin. Kurssi järjestetään kerran viikossa, joka maanantai-ilta.

Viivi nauttii agilitystä. Etenkin hypyt ja putket ovat kivoja asioita. Aluksi putki meinasi olla meidän inhoke, mutta sitten neiti hoksasi, että: "Hei! Sehän on vain putki. Meillä on kotonakin sellainen!" Toisaalta muutaman kerran jälkeen Viivi hoksasi myös, että treeneissä saa melkein ilmaiseksi herkkuja - ts. kun hyppään, saan nakin, kun juoksen, saan nakin, jne. Joten helppoa on ollut joidenkin kanssa.

Valitettavasti viime kerralla eli 2.8. maanantaina Viivi aloitti peruspelon keinua kohtaan. Viivi ei halunnut mennä sitä pitkin yhtään, vaikka se muutamina muina kertoina on juossut vain sen päähän iloisesti kuin muillekin esteille. Ehkä pitäisi aloittaa sen treenaaminen uudestaan siten, että Viivi juoksee vain nakille ylös ja keinua ei vielä lasketa alas. Pitää ehdottaa tätä Kirsille ja Jukalle.

Eilen oli todella mukavaa harjoitella hyppyjä, kun neidillä riittää vauhtia niiden kanssa. Kirsi oli laittanut esteen ns. isoon ympyrään ja se piti juosta lävitse. Kirsi sanoi jo heti alkuun, että: "Voi olla taas hankalaa juosta perässä." :D Niin se on. Neiti on huippukunnossa, mutta ohjaaja rapakunnossa. Katsotaan, miten se tästä kehittyy ajan myötä, kun aloitan tuon kunto-ohjelman kunnolla. Kuitenkin - toisilla koirilla oli hieman hankaluuksia vielä seurata ohjaajaa perässä, mutta Viivi nautti hypyistä niin paljon, että acesimme sitten tämän harjoitteen ihan kunnolla - molempiin suuntiin eli myötä- ja vastapäivään. Ei ongelmia siis.

Näin me hypitään!

Agilityssä olen huomannut, että tästä hommasta nautin itsekin todella paljon. Se on jotain, jossa osaamme Viivin kanssa olla ja meillä on hyvä side. Tätä varmasti alamme harjoitella ja kunnolla.

Ohjaaja ja ohjattava - Kumpi on kumpi?

Harrastajakaksikko - Pipa ja Viivi - ikuiset kilpasiskot

Kokeillaan rengasta

Muita kommelluksia

Heinäkuussa tosiaan reissasimme paljon. Lähdimme Oulun näyttelyiden jälkeen kohti Lappia. Pakkasimme siis Viivin, matkalaukkumme ja itsemme autoon ja hurautimme kohti Karigasniemeä. Matkaa kertyi edestakaisin n. 1300 km. Matkasimme siis Suomen korvaan. Matka oli mukava, koska ilma viileni huomattavasti siitä, mitä se oli Oulussa lähtiessämme. Puolessa matkassa taivaalle ilmestyi pilviä ja porotus häipyi.

Samana päivänä, kun lähdimme matkaan, jätimme taaksemme tietämättämme Oulun seudun pahimman ukkosmyrskyn. Onneksi olimme olleet viisaita ja otimme ennen lähtöä kaikkien tärkeimpien elektroniikkalaitteiden töpselit pois seinästä. Jäljestä nimittäin kuulimme, että ukkonen oli paukuttanut poissaolomme aikana useasti ja kovaa. Valitettavasti kuvauksen kannalta emme olleet paikalla, mutta toisaalta reissu pohjoiseen oli meille ensimmäinen yhteinen lomareissu pitkään aikaan taas, joten nautinto, mikä nautinto. Ukkosia tulee ja menee, mutta lomareissuja ei ole kuin harvoin.

Viivikin on tottunut matkustamiseen jo eli oksentelut ovat mennyttä elämää. Matkalla pysähdyimme aina pissi- ja leikkitauoille. Matkustaminen on siis kuin lasten kanssa, mutta huomattavasti vaivattomampaa. Neiti oppi jopa nukkumaan autossa.

Syy pohjoisen matkaan oli se, että anoppini nykyinen kihlattu täytti silloin 60 vuotta. Menimme juhlimaan ja sitten toisaalta menin auttamaan järjestelyissä eli nakki napsahti perinteisesti voileipäkakkujen osalta ja muutenkin auttamisen osalta.

Kun aika juoksee nopeasti, on vierailukin ohitse nopeasti. Viikko hurahti nimittäin juhlia valmistellessa, ympäristöä tutkiessa ja Norjassa reissaillessa. Valitettavasti Viivi ei päässyt mukaamme Norjaan, koska hänellä ei ollut vielä vasta-ainepassia, mutta ensi kerralla sellainen on ja aiomme käyttää sen kyllä hyväksemmekin. Matkalta jäi siis käteen iso kasa kuvia, muistoja sekä tietysti perinteiset itikoiden ja paarmojen jättämät merkit. Viivi nautti pohjoisen viileästä ilmastosta, mutta olisi mielellään varmaan käynyt enemmän vilistelemässä kuin vilistelemään pääsi reissulla. Reissut on aina reissuja...

Toinen reissumme oli sitten kohti etelää eli Hauholle, Vantaalle ja Poriin. Matkaa kertyi edestakaisin n. 1 400 km. Ehdimme viettää yhden päivän kotosalla pyykäten ja järjestellen kamppeita seuraavaa reissua varten. Viivi ei päässyt mukaan, vaan laitoimme tytön hoitoon Kelloon vanhempieni luo. Tulossa oli nimittäin kauheat helteet etelään, joten emme halunneet ottaa Viiviä mukaan, koska neiti olisi läkähtänyt. Helpompi oli jättää koira vanhempieni luo turvaan ja hyvään hoitoon.

Reissun tarkoitus oli mennä Hauholle katsomaan Petrin isää ja hänen perhettään siellä. Sukulointi siis täytti meidän lomamme. Ajoimme ensin Hauholle ja vietimme siellä muutaman päivän lomaillen, veneillen ja grillaten. Sen jälkeen ajoimme katsomaan Vantaalle siskoni laulua - hän oli päässyt karaokelaulun Suomen MM-finaaliin ja 40 parhaan joukkoon (puolet miehiä ja puolen naisia eli 20 parhaan naisen joukkoon). Kilpailuun oli osallistunut 2200 laulajaa, joten aikamoinen saavutus ensikertalaiselta. Siskon ylpeyttä ei voinut mitata rahassa. Halusimme mennä sitten Petrin kanssa häntä sinne tsemppaamaan, kun muutakaan ei ollut enää tiedossa. Samalla kävimme Jumbossa ostoksilla. Tämän reissun jälkeen ajoimme vielä Poriin illaksi - menimme yöksi Petrin tädin Marian luokse. Aamulla ajoimme sieltä sitten Petrin serkun luo kahville ja katsastamaan hänen uusi miehensä. Sitten koukkasimme vielä Petrin sedän luo vieraisille Eurajoelle, jonka jälkeen spurttasimme takaisin kohti Kempelettä.

Pitkä reissu, mutta mielellään tuli sekin tehtyä! Ihana oli nähdä kaikkia pitkästä aikaa.


Sairaskertomuksia

Kuten olettaa voi, reissussa rähjääntyy + maailmalla sattuu onnettomuuksia. Näin kävi sitten Viivi-neidillemme, joka johti sitten siihen, että emme saaneet neitiä vietyä Kemin näyttelyihin antibioottikuurin takia.

Kun olimme etelässä, Viivi oli hoidossa vanhemmillani Kellossa. Isä oli lenkkeilyttänyt Viiviä eräänä päivänä, kun heitä vastaan oli tullut kaksi nuorta tyttöä pystykorvien kanssa. Olen isälleni sanonut, että Viiviä ei saa päästää toisten koirien luokse, koska koskaan ei tiedä, mitä voi tapahtua eli varoen pitää lähestyä. Neiti tykkää toisista koirista kauheasti, mutta toiset koirat eivät välttämättä pidä tästä pirteästä neidistä.

Sitten olikin käynyt niin, että toinen pystykorvista oli hyökännyt Viivin kimppuun ja napannut kuonosta kiinni. Tämä kuonosta nappaaminen oli tapahtunut nopeasti eikä isäni vanhana ihmisenä ehtinyt reagoina nopeasti tuollaiseen tilanteeseen - tuskin nuorikaan ihminen olisi ehtinyt. Koira oli sitten napannut neitiä kuonosta kiinni ja ei ollut meinannut irrottaa sitä ollenkaan.

Kun lopulta isä oli saanut Viivin irrotettua, tuloksena oli ollut sitten kipuilu ja lopulta kuume seurannan jälkeen, joten edessä oli eläinlääkärireissu. Eläinlääkärinä toimi Leena Oksanen ja hän teki oikein hyvää työtä neidin kanssa. Eläinlääkäri antoi kipupistoksen ja antibioottikuurin, koska koskaan ei tiedä, mitä bakteereja saattaa levitä pureman kautta. Vastuutonto oli pystykorvan omistajan käytös, koska koira oli kuulemma ennenkin hyökkäillyt ja purrut - kuonokoppa olisi siis paikallaan ko. koiralle.

Koska onnettomuus oli selkeästi pystykorvien omistajan vika, pyydimme sitten häntä korvaamaan meille eläinlääkärimaksut. Näin ei meinannut aluksi tapahtua, koska omistajan mielestä vika oli isässäni. Minä sitten pirautin omistajalle ja kerroin, että minä tiedän kyllä, miten tässä käy eli lakipuolelta katsottuna vika on aina omistajassa, jonka koira tekee toiselle koiralle jotakin. Tämän taivuttelun + poliisilla uhkailun jälkeen mies suostui korvaamaan kulut. Kyse oli kuitenkin periaatteesta, vaikka mies yritti vedota pieneen summaan ja pieneen vahinkoon. Näyttelykoirastatuksen nostaminen pöydälle oli viimeinen ja paras veto, koska meiltä jäi yhdet näyttelyt välistä tämän onnettomuuden takia. Niistäkin aiheutui kuluja meille.

- - - -

Siinäpä oli sitten kuulumiset muutaman viikon ajalta. Näin siis kesä meni nopeasti ja nyt ollaan taas arjessa - opettajan loma tosin loppuu vasta puolessa kuussa, mutta mieheni lähti jo työmaailmaan takaisin. Viivin kanssa edessä on siis rauhallisia yhdessäolopäiviä agilityä harrastaen, metsässä lenkkeillen, näyttelyitä varten harjoitellen. Olemme lähdössä ensi viikonloppuna käymään Kuopiossa Sawon suurnäyttelyissä. Valitettavasti tuomarina on mies, joten koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Toivottasti neiti ei panikoi hirveästi. Pitäkää peukkuja!

Raahe 12.6.2010

Tänään kävimme mutkan Raahessa näyttelyissä. Odotukset olivat kohtuulliset eli EH-merkintää lähdettiin hakemaan. Olimme viikon harjoitelleet ahkerasti käyden mätsäreissä + nätötreeneissä.

Puunasin tytön tiistaina jo peruskisakuntoon eli harjasin, pesin ja harjasin. Neidillä on alkanut karvanlähtö näin kesän kunniaksi, joten aika kauhealta tuntui vedellä hirveitä karvatuppoja irti tytöstä koko ajan. Viisi vessapöntöllistä karvaa lähti, mutta ei se kyllä missään näkynyt. Ehkä se kasvaa takaisin, toivottavasti. Lopullisen puunauksen tein perjantai-iltana ja lauantaiaamuna: pesin valkoiset kohdat, leikkasin kynnet, harjasin hampaat, rapsutin korvat ja leikkelin turhat tupot pois tassuista ja korvista.

Lauantaiaamuna lähdimme sitten ajelemaan kohti Raahea. Onneksi matka on lyhyt, joten kauheaa autoreissua ei siis ollut tiedossa. Näyttelyt pidettiin Raahen raviradalla, joka sijaitsee hiukan itse Raahen ulkopuolella kasitien varressa Hummastinvaarassa. Paikka on kuvattuna sellainen, että taivaasta on laskettu raviradan kehikko ja läsäytetty keskelle suoniittyä. Lisäksi on tehty muutama tie todella omituisesti kiemurrellen. Ilmeisesti pitää tottua koiranäyttelyissä siihen, että ne ei aina ole millään priimapaikalla.

Paikalla ei hirveästi ollut vielä väkeä, kun me saavuimme, joten saimme ns. valita paikkamme. Aluksi sijoituimme Kaltakarien viereen teltta-alueelle, mutta sitten siirryimme Maaritin tultua paikalle 4 kehän viereen. Sieltä oli helpompi seurata shelttien näyttelyä ja sitten osallistua itse siihen. Toisaalta Viivikin saisi tuta ihmishälinästä eli voisi tottua siihen. Samalla pääsi myös tutustumaan tuomarin työskentelyyn.

Kehä neljä sijaitsi ns. keskimmäisenä kehistä. Yhteensä kehiä oli kahdeksan. Keskellä oli ryhmäkehä, jonka vieressä sitten oli tämä meidän kehämme. Kehässä oli teltta, joka oli suojana sihteereille ja tuomarille, jos vaikka sataisi. Ilma oli kaunis, mutta tuulinen.

Kehän 4 tuomarina toimi Jan de Gidz. Kuvauksena hän oli sellainen herttaisen oloinen vanha herra harmaa puku päällä. Hän tepasteli aina vähän omituisesti koiraa tarkastellen. Suurimman osan ajasta miehellä oli esim. kädet taskussa ja sellainen hölmistynyt ilme päällä. Pian tosin näimme hänen "leppoisan" suhtautumisensa nuoriin koiriin.

Aluksi shelteistä esiteltiin urokset. Viivin veli Patekin oli mukana siellä. Valitettavasti tuomari näytti heti alkuun, että se ei pidä nuorista koirista, koska ne eivät ole kehittyneitä tarpeeksi, joten Pate sai vain H:n. Ajattelin, että onpas tiukka tuomari, kun ajattelee Paten muuta menestystä. Pate kuitenkin sitten sijoittui ensimmäiseksi ryhmästään.

Pian tulikin sitten junnu-narttujen vuoro. Olin harjoitellut vuoroamme odotellessa kävelyä ja totuttanut Viivin yleensäkin hälinään kävelemällä siellä vilinässä. Yhteensä narttuja oli 14, joista me esittäydyttiin melkein ensimmäisenä. Valitettavasti Viivi toi esilleen perinteiset pelkonsa esittelyn aikana: tuuli kohautti telttaa, josta kuului pelottava ääni sekä tuomari oli vanha mies, joita kohtaan meillä on ennestään pelkoja. Näin esittely meni pipariksi.

Arvostelu oli seuraavanlainen: "Nice type, but needs to mature in temperament." Ei kai? Saimme sitten JUN-H:n. Hieman ärsytti, mutta onneksi se meni ohitse kohtuullisen nopeasti ja pienten unien jälkeen. Edessä on kuitenkin vielä pari näyttelyä, joihin lähdemme. Kyllä se tästä. Harjoittelu tekee mestarin.

Pesua ja mätsäreitä

Tulipa tuo pääkuvakin muokattua Viivin elämän näköiseksi: tarkkailua, lenkkeilyä, agia + näyttelyitä.

Omistaja aloitti opettajamaisen kesälomansa puoli viikkoa sitten, joten nyt on neiti nauttinut, kun on joku ollut kotona koko ajan. Olemme käyneet lenkeillä päivällä, mistä herkusta sai neiti nauttia vain ajoittain - nyt joka päivä. "Hei! Tähän voisi tottua!"

Aamut Viivillä menee nukkuessa, koska ilmeisesti vanhan rutiinin mukaan näin on tehty aina: omistajat lähtevät töihin, joten minä menen nukkumaan. Keskipäivällä Viivi herää tähän maailmaan ja tarkistaa ensin tilukset istumalla nojatuolissa. Tämän jälkeen syödään ja sitten kaivattaisiin leikkiseuraa. Tässä vaiheessa olemme lähteneet lenkille. Kun päivät alkavat tästä lämmetä, taidamme vaihtaa päivälenkit aamu- ja iltalenkeiksi kuumuuden takia.

Näin kesällä on huomannut tarvitsevansa aurinkolaseja. !KOHAHDUS! Olen tosin sellainen ihminen, että en halua palata ajassa taaksepäin, vaan mennä eteenpäin. Olen kokenut 80-luvulla tuon isojen lasian villityksen - kutsuimme sitä pieninä hakattujen naisten muodiksi ja sitä se edelleen minulle on. Valitettavasti en näe sitä kauneutta niissä kasariasioissa. Ne on suoraan sanottuna perseestä isolla p:llä. Löysinkin sitten Oakleyltä lasit, jotka voisivat passata minulle. Koska olen vaalea ja pisamainen, ruskeat lasit voisivat olla in.

Kävimme Viivin kanssa eilen läpi taas näyttelyihin valmistautumisen isolla v:llä. Neiti piti pestä taas, joten se itsessään karvanlähtöaikana on hommansa. Ennen pesua neiti pitää harjata kunnolla, että pahin irtokarva lähtee. Tämän jälkeen mennään suihkuun, jossa lähtee myös iso kasa karvaa. Lopuksi vielä kuivaus, jolloin viimeiset turhat haituvat lähtevät liikkelle. Viivi ei pitänyt toiminnasta yhtään, mutta rohkeasti sen suuremmin murisematta neiti kesti sen.

Kuivauksen jälkeen eteeni asteli kaunis tricolour-narttu. Kenelläkään ei ole kauniinpaa koiraa, ajattelin. Lähdimme sitten näyttämään itseämme kaupungille - Äimärautiolla K-raudan pihalla oli match show. Vaikka emme sijoittuneet, emmekä saaneet punaista nauhaa, pääsimme harjoittelemaan oikeaa näyttelytilannetta. Tänäänkin menemme näyttelyharjoituksiin Haukkikselle ja sen jälkeen shelttilenkille.

Kaiken tämän jälkeen Viivi oli niin naatti, että ilta ja yö sekä hieman aamullakin nukuttiin kuin tukki.