Nuhaa ja hauskanpitoa

Niin se vain menee, joskus olet terve, joskus et. Nyt sattui sitten niin, että et. Meillä töissä on tämä "tappoflunssa" kulkenut opettajalta opettajalle hyvällä vauhdilla. Tällä viikolla olin vuorossa minä. Keskiviikkoiltana nousi kuume ja sitten se oli menoa. Perjantain kunniaksi lähti vielä äänikin illalla, että sai varmasti nauttia tästä flunssan ts. influenssan ihanuudesta. Miten kuvailisin tätä? Joskus pitää luoda nahka kurkustakin...

Saikulla oli kiva, kun minua hoivasi täällä kotona sellainen pieni pörriäinen. Ilmeisesti Viivi tajusi, että Hennalla ei nyt kaikki ole kunnossa, joten päivisin piti aina varmistaa pienin välein, olinko kunnossa. Tässä rutiini järjestyksessä:
- Viivi tönäisee jalkaa. Jos reagoin, kaikki on hyvin ja neiti käpertyy jalan ympärille nukkumaan. Jos en reagoi, Viivi töytäisee uudelleen niin kauan, että reagoin.
- Jos olen sohvalla, pitää hypätä kaveriksi. Sitten Viivi tulee haistelemaan nenää ja suuta, että haiseeko sairaalta. Nuolaise se ei, mutta nuuhkii paljon. Tuhahdukset ovat pitkiä ja huolestuneen kuuloisia. Pienet viiksikarvat vain kutittavat poskia ja huulia sekä nenän päätä.
- Sitten, kun minulla oli kylmä, kun kuume nousi, tyttö tuli viereen niin lähelle kuin pääsi ja laittoi kuonon syliin. Halusi ilmeisesti lämpöä.

Suloista oli kuitenkin seurata tyttöä, kun se aina kävi minua tervehtimässä.

Tällä viikolla olemme harjoitelleet vapaana olemista. Siinä ollaankin onnistuttu hyvin, kun ympäristössä ei ole ketään muuta kuin me - toiset koirat ja ihmiset sotkevat kaikki heti. Viereisellä niityllä on ollut hauska juoksuttaa tyttöä irti. Viivissä on pientä noutajan vikaa. Ohessa muutama video tytön liikkeistä: